Keväästä ja rakkaudesta lajiin

Mennyt talvi jaksoi pidemmälle kuin vuosiin. Lumisen talven ja kylmän maaliskuun ansiosta Tampereen polut ovat vielä huhtikuun alussa varsin talvisessa asussa. Vasta viime päivien suojasäät ja vesisateet ovat alkaneet sulattamaan lumia, mutta mennee vielä vähintään pari viikkoa ennen kuin enimmät lumet ovat sulaneet. Vielä ehtii nautiskelemaan kevättalven tunnelmista poluilla ja jäillä, ja paras hetki siihen on pakkasöiden jälkeiset aamut kun polut ovat kovia ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta.

Viimehetken lenkki-ilmoitus perjantai-iltapäivänä Tampere trail runningin fb-seinällä ei tuottanut tulosta, joten läksin lauantaiaamuna yksin liikkeelle Kaupin hyvin tampatuille talvipoluille. Keli oli fantastinen: pikkupakkanen ja auringon paiste vetivät suun hymyyn välittömästi kun pääsin ovesta ulos ja polulle. Edellisiltana satanut ja yöllä jäätynyt sohjo narskui tossun alla ja lisäsi mukavasti pitoa. Keskipitkää lenkkiä ajatellen piti varoa vauhdin hurmasta hullaantumista ja yrittää höllätä vauhtia, sillä reitit ovat nyt kesäkelejä nopeammassa kunnossa kun juuret ja kivet ovat tukevan lumi-jääkerroksen alla piilossa.

Kiersin varulta ilmoittamani lähtöpaikan kautta josko joku olisi ollut tulossa ilmoittamatta mukaan. Eipä ollut, joten suuntasin kohti itää Pirunvuoren eteläpuolitse. Pysähtelin välillä ottamaan puhelimella kuvia keväästä ja imemään itseeni luonnon voimaa. Juoksu kulki. Soukonvuoren pohjoisrinteellä törmäsin uuteen hakkuualueeseen ja tein pienen ketunlenkin ajouraa pitkin takaisin oikealle polulle. Tähän mennessä ylitseni oli ehtinyt lentää useampikin muuttomatkalla ollut joutsenparvi ja yhdestä ennätin jopa nappaamaan valokuvan. Metsän linnutkin ovat aloittaneet kosiopuuhansa joten ilma alkaa täyttyä liverryksestä.

Luhtaanrannassa poikkesin polulta järven jäälle, sillä keväisellä järvellä juokseminen on sekä oivallista vaihtelua metsän polkuun että muutenkin harvinaista herkkua. Aurinko häikäisi, joten juoksin osan matkasta silmät kiinni auringon lämmittäessä kasvojani – fantastista! Saarten välissä pintajää meinasi pettää, joten jouduin hidastamaan vauhtia. Hetken päästä jääkuori ei kantanut enää lainkaan ja upposin joka askeleella nilkkaa myöten jääkylmään veteen. Kun tilanne ei näyttänyt muuttuvan paremmaksi käännyin kohti rantaa ja rämmin kuivalle maalle ja edelleen mökkitielle. Mitäpä tuosta, jalat lämpenivät taas parin minuutin juoksun jälkeen. Jalkineiden märkyyttäkään ei pane enää hetken jälkeen merkille. 24h kisoissa olen tottunut siihen, että jalat kastuvat yleensä viimeistään tunnin jälkeen ja pysyvät märkinä seuraavat 23 tuntia. Ongelmia alkaa tulla märkien jalkojen kanssa vasta kun pakkanen huitelee kymmenen alapuolella.

Atalassa juoksin hetken aikaa ojan jääkantta pitkin, joka lopussa paljastui vain muutaman sentin paksuiseksi ontoksi kuoreksi. Isompi kastuminen oli hiuskarvan varassa. Matka jatkui Lamminrahkaan, missä polku oli edelleen priimaa ja vastaan tuli muutamia maastopyöräilijöitä. Kangasalan puolella talvi oli vielä tukevasti läsnä, mutta Lahdentien penkoilla pilkotti jo vihreää. Rissosta Linnainmaalle, pieni tiesiirtymä ja Pappilan kallioiden kautta kotiin. Lopussa mittari näytti 23,4 km ja 2:24 joten keskivauhdiksi tuli 9,7 km/h. Tavoitevauhti oli pienempi, mutta toisaalta polut olivat nopeita ja meno vielä rentoa.

Tässä lenkissä olivat mukana kaikki ne elementit minkä takia lajiin on helppo rakastua. Luonto, vuodenaikojen vaihtumisen seuraaminen, metsän eläinten näkeminen, pieni seikkailu jäällä ja pientä löytöretkeilyä yhden uuden polun kautta (täkäläiset polut ovat jo niin tuttuja että niillä saa enää hyvin harvoin seikkailun tuntua). Kaunis keli on plussaa ja pisteitä voisi parantaa vielä hyvä lenkkiseura, mutta tämä oli näinkin kaikenkaikkiaan erinomainen aloitus viikonlopulle.

Varustepuolesta lyhyesti: jalassa Sarvan Xerot (tähtinasta pitää varmasti), taskussa vesipullo (turhaa painoa näin lyhyellä lenkillä) ja eväänä lakupötkö ja suolainen lakritsitoffee.

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: