NUTS KK 2018 – MARIA UURTO

Lapa pystyyn kenellä oli kivaa Kuusamossa viikonloppuna ja hymy edelleen korvissa?

Täällä ainakin oli elämäni kemut. Josta olisi voinut tulla itsesääliä tihkuva tarina, kun 45 vee arkikiireinen, alitreenannut ja pitkään huonosti nukkunut mutsi raahataan vaaran kupeeseen näin pitkälle hölkälle – siis 53:lle. Miksi se muuten on 53, kun matka on oikeasti sen 56 km🤔? Mutta keikasta tulikin lappujuoksu-urani tasapainoisin ja oman tasoni mukainen nappisuoritus ilman minkäänlaista tummumista tai vaikeudeksi laskettavaa asiaa. Miten voikaan pieni ihminen nauttia elostaan niin paljon kuin minä nautin lauantaina 26.5 8 tunnin ja 51 minuutin verran!

Kun ihmisaalto vyöryi Oulangalla ja paukku kuului, meikäläisen hymy, eikä kanssajuoksijoiden riesaksi myöskään jutut, hyytyneet. Yksin taivalsin vain viimeiset metrit Valtavaaralle ja sieltä alas. Että kyllä ne reilut 2000 tyyppiä siellä reitillä näkyi. Tavoitteena oli juosta alkuun reippaasti, niin pitkästi kuin maasto antaa myöten. Näin myös tehtiin siihen jonnekin kympin jälkeen alkavien juurakkokivikkojen alkuun. Mitä sekään haittasi, kun vieressä virtasi kuulas joki ja aurinko helli. Basecampilla oltiin noin neljässä ja puolessa tunnissa, mutta huoltoon tuhrattiinkin sitten reilut 15 minuuttia. Kokonaisuutena laskettuna fiksummilla huolloilla ajasta olisi napsaissut pois yhteensä juurikin sen vartin. Nyt niihin tuhrattiin reilut 20 minuuttia.

Etukäteen olin arvellut, että haastavimpia olisivat Basecampin ja Konttaisen huollon väliset kilometrit, ne muistikuvissa tylsimmät, hitaat ja hivuttavat nousut. Mutta eihän ne mitään tylsiä olleet! Toki pölyävää suota, mutta pitkoksia, suopursuja, Kumpuvaaran maisemat ja paljon juostavaakin. Onneksi matkassa oli tuttu samavauhtinen juoksuystävä Tuija ja aviomies. Juttua piisasi ja voimia oli, joten matka sujui mukavasti. Välillä naurettiin, välillä puhuttiin vakaviakin. Aviomieheltä jouduin kysymään ”kirilupaa” jossakin vaiheessa, hänellä alkoi alkuvuoden juoksemattomuus tuntua askeleessa ja sykkeet olivat tapissa. Lupa tuli ja vaihdoin lennosta nuorempaan, peesiin tarttui herra Hämeenlinnan suunnalta. Tuli käytyä hyvin läpi tulevan Aulanko Trailin reitti ja maasto verrattuna Kuusamoon.

Onneksi myös Armas Aviomies taisteli hetken himmailun jälkeen itsensä maaliin ajassa 9.10. Aika hyvin tyypiltä, joka on erinäisten vammojen johdosta juossut tämän vuoden puolella ennen Karhunkierrosta 40 km.. No, lahjattomathan ne treenaa.

Merkillistä kyllä, odottelin koko matkan malttamattomana Konttaista ja tulevia nousuja, olisivatko ne muka nyt niin pahat. No, periaatteessa ja reisien mielestä kyllä. Olin henkisesti varautunut vähintään puoleentoista tuntiin Konttaiselta maaliin, mutta tässäkin yllätin itseni. Tunti ja vartti! Ja se nousu Valtavaaralle. Sillä hetkellä olin yksin. Maisema oli avara, mökki tärkeä kiintopiste. Liikutuin. Ja liikutusta riitti lisää, kun Valtavaaran jälkeen jaloissa oli edelleen poweria lähteä rullaamaan alamäkeen. Miten nautinnollista oli kyetä juoksemaan omaa reipasta yli 50 kilometrin matkan jälkeen. Yksin. Kyynelehtien. Huonoja biisejä ääneen hoilaten. Crawling Mom featuring Cheek & Diandra: ”Oon niin fiiliksissä, fileis, fileis, fileis..”

Rukan vika nousu oli paha. Pahin. Maali niin lähellä, mutta liian jyrkän nyppylän takana. Jonossa mentiin. Ehkä kymmenen ohitin vielä siinäkin. Viimeisen kymmenen kilometrin aikana ohi meni vain muutama rivakampi kolmekymppiläinen. Ja Konttaiselle hetkeksi tummunut aulankolainen peesi. Pahus, rökitti vajaalla minuutilla. Mutta alamäissä monen jalat oli jo juostu loppuun ja itse pääsin ohittelemaan juuri niissä. Minä, planeetan surkein alamäkijuoksija! Mutta nyt se rento uskallus kannatti, monta selkää tuli napsittua juuri alamäissä viimeisellä kympillä. Ja kun ei himmaillut ja pelännyt liikaa, jalat ovat nyt hyvässä kunnossa.

Näillä fiiliksillä maaliin asti, kunnon loppukirillä. I-han hui-ke-a fii-lis! Jos minä näillä harkkamäärillä ja tässä elämäntilanteessa pystyn, kuka vaan pystyy💪

Maaliintulosta eteenpäin olen vain ihmetellyt, miten se kaikki nyt loksahti omalla tasollani niin nappiin. Hitusen haastavasta lämmöstä huolimatta oma kroppa toimi ja otti kiltisti vastaan mitä tarjottiin. Riittävästi nestettä oli minulle tällä kertaa vettä noin 2,5 l, urkkajuomaa 1 l ja elektrolyyttijuomaa 0,5 l. Energiaa sain tankattua 7 geeliä, 1,5 Cliffin Blok patukkaa, puolikkaan vakkari-Snickersin ja taukopisteiden juomat ja ruuat – lähinnä ne taivaalliset mandariinit. Jo vanhat luottokengät Salomonin S-Lab Wingsit eivät temppuilleet, liivi ei hangannut ja ohuet pitkät trikoot ja hellekelille sopiva tekninen olivat nappivalinta. Muuten en kompuroinut enkä kaatunut, risti seinään siitäkin. Varpaita iskin tasaisesti kiviin, joten sandaalit kannatta pitää umpinaisina koko kesän. Vain yksi pieni rakko kynnen alla. Ei erityiskipuja oikein missään, vain normi hakattu olo sunnuntaina. Portaita könysin sujuvasti ylös alas töissä maanantaina jo parinkymmenen kerroksen verran.

Unohtaa ei sovi myöskään seuraa. Se, kun saa jakaa näitä elämyksiä luonnossa ja endorfiinipöllyssä muiden samanlaisten hihhuleiden kanssa. Lahkon, totesi mieheni. Joten toteanpa jälleen kerran, miten hienoja ihmisiä juoksu on tuonut elämääni ja millaisia kokemuksia olen saanut yhdessä jakaa. Onneksi, eihän kukaan ”maallikko” kestäisi näitä stooreja geelien riittävyydestä tai sykekäyrän heilahduksista. Kymmenenteen kertaan J 🤣

Niin ja koko reissu sujui nätisti pk2 sykkeellä. Niinpä rasitus ei ollut missään vaiheessa liian kova. Tietysti mietin, olisiko ollut paukkuja mennä kovempaa. Olisi varmaan, mutta näin hyvävoimaisena on hitokseen paljon kivempaa. Myös pää kesti menon. Yleensä lyhyemmilläkin matkoilla ketuttaa jossain vaiheessa ja ongelmia saa yrittää töniä mielestä ettei henkinen luovutus valtaa mielialaa ja syitä keskeyttää löydy liikaa.

Äänestin Nutsin Karhunkierroksen Facebookin KPK24/7 -ryhmän kyselyssä Suomen parhaaksi juoksutapahtumaksi monen muun tavoin. Niin oikeaan paikkaan meni se ääni😍. Kiitos kanssakisaajat tunnelmasta. Kiitos#nutsfi että tarjoilette meille näitä mahdollisuuksia💗

Milloinkohan tämä euforia menee ohi?

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: