Juoksuvuoteni 2018 (Timo Väistö)

Hei kaikki fanit ja ne, jotka eivät vielä jostain syystä ole. Vuosi alkaa olemaan lopuillaan ja aika niputtaa juoksuvuoteni kasaan. Rakastan listoja joten nämä listaten.

1. Statsit

Vuonna 2018 tein 115 juoksulenkkiä, käytin aikaa 140h, keskisyke oli 147 ja ehdin taivaltaa 1160km. Enemmän poluilla, kuin aiemmin. Samalla ylitin tavoitteeni 160km:llä. Ensi vuonna pyrin nostamaan matkaa hieman ylös ja sykkeitä hitusen alemmas.

MyCollage_20181229144731771

2. Kisakalenteri ja saavutukset

Niin sanottuja kilpailuja oli vähän. Hölköttelin Kangasalan puolimaratonin ja kävin ihmettelemässä HimosTrailin 26km matkan tunnelmaa. Pinkaisin Pirkkalassa ja yhden InovTrailCupin kisan Kaupissa. Ensi vuonna siis enemmän ja paremmin ja nopeammin ja useammalla paikkakunnalla.

Paikallisia Strava-ennätyksiä onnistuin onneksi kahmimaan enemmänkin. Näistä tärkeimmiksi nousivat matkat, joita harvat menevät täysiä. Itse menin. Suurten mestareiden jälkeen saavutetut palkintosijat lämmittävät myös mieltä. Ja juuri tänään saavutin taas erään pohja-ajan. En kovin julkisesti näitä huutele, etteivät huomaa uutta tulokasta ennen kuin on liian myöhäistä.

Saavutuksista tärkein on kuitenkin somepuolella saavutettu lähes 1000 tykkäyksen facepäivitys ja lähes 300 seuraajaa instassa. (vertailun vuoksi eräällä formulakuskilla seuraajia on 1,2 miljoonaa ja yhdellä mallibloggarilla yli 161 tuhatta). Hiljalleen olen siis siirtynyt vakavasti otettavaksi mediavaikuttajaksi ja henkilöbrändäykseni on onnistunut yli odotusten. Ensi vuonna tavoitteena on pitää saavutetut seuraajat, kasvuun tuskin uskoo kukaan, en itsekään.

3. Varusteet
Juoksu on valitettavasti välineurheilua. Olen saanut kokea sen kantapään kautta, hiertymänä. Ilman mustia trikoitani en enää edes viitsi vaivautua lenkille ja kengillä sitä juostaan. Tästä syystä suosittelenkin hankkimaan seuraavat varusteet jos aiot kanssani huipulle tai yli. Malleja ja kokoja löytyy kaikille, vinkkejä kannattaa kysellä yhteisöistä, avuliasta osaajaa on netti täynnä. Itse suosin paikallistietoutta TTRn Facebook yhteisössä.

3.1. Gps-ominaisuuskello, itselläni on Suunto Spartan Trainer HR. Tykkään rannesykemittauksen helppoudesta ja kello on sirompi kuin aiempi Suunto Ambit2. Kelloni myös päivittää bluetooth yhteydellä itsensä nettiin ja siirtää tiedot Stravaan, joka on vaan helppoa ja ilmeisen nykyaikaista.

3.2. Yli 2h lenkeillä suosittelen juomaliiviä tai reppua. Liivissä kulkee myös puhelin, kuvien ottamista varten ja mahdollisia tilanteita, ettei pääsekään metsästä pois tai esimerkiksi eksyy. Ongelman voi myös kiertää menemällä porukalla lenkille, silloin on kiva pakottaa kaveri kuvaamaan. Saa hyvempiä kuvia kaiken lisäksi.

3.3. Vedenpitävät sukat. Juuri tänään viimeeksi totesin mukaviksi astuessani puroon. Kengät kastuivat, jalka ei. Merkillä Sealskinz on ainakin hyviä malleja.

3.4. Kaikille suosittelen viiksiä ja partaa. Olisipa minullakin.

4. Vuodesta 2019

Lisää kisoja, joissa pääsee peesaamaan ja näkemään missä mättää. Ultraamaan lähden kun maratonit menee helposti maaliin. Poluilla juoksen ainakin HimosTrailin ja winter-version, Aulanko TowerTrailin ja Bodom Trailiin, mitenhän uskaltaisikohan vielä NuuksioClassic. Tasaisella riittänee Kangasalan puolimaraton ja olen valmis yhteen Maratoniin jossain.

Tavoitteellisempia treenejä: ylämäkiä, vauhtia lisää ja poluilta tekniikkaa, varsinkin alamäkiin. En ole vielä onneksi saanut kertaakaan itseäni rikki kirmailuillani. Joten hyvin menee.

Toivon myös lisää keskustelua omista kirjoituksistani. Ja toki toivon, että jollekin tulee näistä epämääräisistä ulostuloistani hitusen parempi mieli. Kannattaa myös kertoa, jos ei. Runosuoni ei enää pulppua, niin kuin 2018 joten ideoita vuodelle 2019 otetaan vastaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s