HimosWinterTrail Extreme, lauantaina 9.2. kisarapsa (Timo Väistö/UltraTimo2020)

Käsittämättömän hienona eleenä HimosTrailin porukka oli poiminut minut ennakkosuosikkien joukkoon. Huomionarvoista, että en valitettavasti ihan kuulu juoksullisilta lahjoiltani tuohon kunnioitusta herättävään nippuun. Mahtavaa silti, että meitä (hitusen) hitaamman juoksuryhmän juoksijoitakin arvostetaan näin korkealle. Omistan tämän kunnianosoituksen kanssatovereilleni, juoksusta nauttijoille sijoituksista välittämättä, kuitenkin itsensä viimeiseen asti haastaen. Ja onnitteluni muille osallistujille, podiumille nousseille, järjestäjille, talkoolaisille ja kanssani samaa matkaa kirmanneille. Mahtava reissu taas takana. HimosTrail ei petä.

dav

Polku-ura oli tampattu kiinteäksi, sitä oli aurattu auki ja sitä oli helpohko juosta jos askel ei harhaillut. Umpihangessa kävin muutamaan otteeseen, kaaduin vain kerran. Tämä pitää ehdottomasti kokea myös pimeällä.

En mielestäni pettänyt fanejani ja suoritin reitin ajassa 2h 52min 39s. Sarjassani sijoitus 26/33, joka kertoo mielestäni siitä, että kaikki yli 20km polut keräävät nykyään todella hyviä juoksijoista mukaan, myös täällä kärjen takana. Polkujuoksu maistuu, tuntuu ja on kivaa.

IMG_1419

Kuva: Nico Peltola

Itse kisan eka kierros taittui aikaan 45min, toinen n.50min ja kolmanteen sainkin tuhlattua sitten 1h10min ja päälle lopun tieosuus. Hienoimpina hetkinä mieleeni jäi haastattelut ennen ja jälkeen kisan. Ensimmäinen kunnon nousu, joka otettiin matkan aikana yhteensä kolmesti. Mahtavan kannustuksen antanut juomapisteen väki, joiden suolakurkut pelasti koko reissun. Ohitustilanne, jossa UltraTimo taipui Jerelle, Aleksille ja Jussille. Jätkien vauhti oli sen verran hurja, että äänivalli taisi murtua. Tyylikästä on katsoa kun joku juoksee kovaa, mielestäni vaikealla reitillä. Arvostan.

Kaiken kaikkiaan olin saamastani huomiosta ja Himokselle paluusta hitusen innoissani, ehkä vähän liiankin. Kunnianosoitus järjestävältä taholta ja siviiliminäni arki oksennustaudin ja flunssan sekaisessa maailmassa aiheutti yllätysmomentin juuri ennen viimeisiä valmisteluja. Vatsaongelmien lisäksi päätin täyttää itseni herkuilla ja vähentää treenaamista. Typerimpiä päätöksiäni ikinä. Erinomainen valmistautuminen takana siis. Onneksi pääsin kuitenkin lähtöviivalle ihan hyvävointisena.

Päälleni valitsin tällä kertaa ns.juhlajuoksukamppeet. Sää oli lämmin, joten ohuehkolla kattauksella mentiin. Ohut takki ja alle paita. Päähän pipo ja selkään reppu. Tarkoitus oli viettää reissussa suunnilleen kolme, tuntia. Vähän evästä ja energiatabletteja, litra vettä. En osaa vielä(kään) juoda noista pehmeistä mukeista ja ajattelin juomaliivin helpottavan nesteytyksessä. Jalkaan laitoin mustat kireät trikoot, nastat ja vedenpitävät sukat. Välineistä ei jääty tälläkertaa kiinni. Kaikki osui, viimehetken panikointikin selätettiin uuden mentaalivalmentajani johdolla. Ainoa jälkeenpäin harmittanut tekijä oli tukkatuotteiden ja kamman puuttuminen repusta. Maalihaastatteluni, ilman näitä voitte katsoa HimosTrailin Facebookissa.

Sitten niihin ongelmiin. Tiesin, että nousut aiheuttavat kanankoipiini ylimääräistä rasitusta. Kuvien perusteella ja reitin tuplannut matkaseuralainen varmisti reitin olevan haastava, mutta hyvä, mikäli juoksija pysyy tampatulla uralla. Olen juossut paljon Aitovuoren kapealla polku-uralla nyt talvella ja ajattelin hoitaa homman helposti kotiin. Takana oli myös useita pitkiä lenkkejä, joten luulin olevani valmis. Olinhan selvinnyt viime kesänä Himoksen kovemmistakin nousuista. Olin luottavainen.

En tainnut silti olla valmis, lähdin turhan vauhdikkaasti liikenteeseen ja kiersin kaksi kierrosta omaan tasoni nähden erinomaisessa ajassa. Tampereelta saakka mukaan lähtenyt juoksija taittoi matkaa kanssani ja juttelimme mukavia, kaikki sujui kuin unelma. Sain lisäenergiaa pitkän nousun varrella soineesta kappaleesta Eye of the Tiger. Pam-pampam! Kierros oli nopeasti ohi ja reitti alkoi tuntua tutulta. Juomapiste oli hyvässä kohdassa ja jaksotti kierrosta hyvin.

Toisessa nousussa soi Finlandia, mahtipontinen musiikki oli varmasti tarkoitettu varoitukseksi, jota en tietenkään kuunnellut. Eihän Sibeliuskaan varonut kiellettyä aihetta säveltäessään teosta. Mäki oli sortajani, minä selviytyjä. Sortajan edessä pitäisi kuitenkin aina muistaa maltti ja iskeä, kun on hyvä aika. Ei hakata päätä seinään ja sählätä. Oppia joka juoksu.

En ollut juonut tarpeeksi ja eväät eivät ehkä imeytyneet kunnolla. Olisi pitänyt ottaa suolakurkkua ja suolaa enemmän, aiemmin, paljon aiemmin. Kaaduin toisen kierroksen alamäessä ja ilmeisesti etureiteni ei pitänyt siitä. Kolmannella nousulla musiikki oli lakannut, niin myös voimat. 16km kohdalla jalat alkoivat väsyä toden teolla ja kramppailla. Sain onneksi noustua viimeisen pitkän nousun ja mäen päällä etureisi vasemmasta jalasta kramppasi. Laskettelin juomapisteeltä alas, jonka jälkeen vaihdoin kävelyksi. Pahimmillaan vasen pohje, etu- ja takareisi kramppasi. Samalla oikea etu- ja takareisi kramppasi venytellessä vasempaa juoksukuntoon. Söin loput evääni ja potkin lunta. Kuvasin pienen instatarinapätkän ja taisin tirauttaa kyyneleen pettymyksestä, kun alun vauhtirilluttelu vaihtui mielen tummuessa ja jalkojen laittaessa vastaan. Olin onneksi yksin ja kukaan ei ohittanut minua tänä pimeänä hetkenä.

Kapusin loivia nousuja ja katselin puista tippuvaa lunta. Mietin, että täällä on nättiä ja hyvä olla. Pääsin viimeisen kerran huoltoon ja söin niin paljon suolakurkkua, kun pystyin. Huomasin tässä vaiheessa kolme tai ehkä neljä minut kiinni juossutta herrasmiestä, joista yhdellä oli shortsit. Sain suolakurkut alas lasillisella mehua ja jatkoin matkaa. Jalat alkoivat jälleen toimia ja sain juostua mäkeä alas. Päästin mutkassa nopeammat ohi ja lähdin peesaamaan shortsikaveria. Juttelimme niitä näitä mm.kengistä ja krampeista. Mahtava meininki alkoi palata ja aiemmat surun ja pettymyksen tunteet oli sysätty sivuun. Hitusen ennen reitin muuttumista kävelytieksi onnistuin vielä astumaan harhaan, mutten kaatunut. Hakkasin vähän jalkoja ja kiihdytin loppuun, enemmän juosten kuin kävellen.

Polku oli kokonaisuudessaan hämmentävä yhdistelmä erittäin juostavaa kourua ja toisaalta haastavaa tasapainoilua jalkoja asetellen. Uskomaton saavutus, että reitti oli niinkin hyvässä kunnossa, josta kiitos järjestäjille. Tästä eteenpäin alan tunkkaamaan mäkeä, opettelen syömään suolaa ja juomaan aina kun mahdollista. Ensi kerralla vahvempana ja fiksumpana, toivottavasti haastaen keskikastin raketit tätä reissua paremmin.

dav

HimosTrail ole valmiina, palaan taas elokuussa ottamaan itsestäni liiat luulot pois.

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: