Kisaraportti KK 166km (ensimmäinen sadan mailin kisani)

Tavoite: Tulla maliin ennen aikarajaa.

Valmistuminen: Vuoden 2017 loppupuolella aloitin harjoittelun PT Villen ohjauksessa ( http://www.vs-training.fi/ ). Se oli yksi parhaista päätöksistä. Viime vuonna pääsin hänen avullaan KK83 maliin ja tänä vuonna tavoite oli KK166. Teen kokopäivätyötä (kolmivuorotyötä) joten minun oli mahdollista harjoitella 8-12 h/vko (noin 6 krt/vko). Ville suunnitteli treenit mahdollisimman tehokkaiksi ja tarkoituksen mukaisiksi. Tänä vuonna harjoittelu on sujunut hyvin ja harvoin on jäänyt treenit väliin.

Suurin osa juoksuista oli tehty Kaupissa ja Aitovuoressa. Suuri kiitos Mika Laitille opastamisesta Aitovuorella (suunnistaminen ei ole minun vahvuus). Treenaamiseen kuului myös voimaharjoittelu, pyöräily ja uinti (juu triathlon on lähellä sydäntä).

Kisan suunnitelma: Tulla Hautajärvelle ainakin 15 tunnissa joten jäisi riittävästi aikaa palata Rukalle.

Kisan eväät: Villen ohjeen mukaan, eli tuttu on turvallista. Kaikki energia patukat ja geelit olivat testattu treeneissä ja on toimineet hyvin (ei ollut vatsa ongelmia).

Kisa: Alussa melkein täydelliset olosuhteet, aurinko paistoi ja ei ollut liian viileää, kun juoksu alkoi. Matka Basecampin huoltopisteeseen ongelmitta. Pikkuhiljaa alkoi satamaan vettä.  Matkalla Oulankaan ohitimme toisemme muutaman kerran Martin Stefanovin kanssa (monet ja minäkin on tunnistaneet hänet YouTube-videosta, jonka hän on tehnyt viime vuoden KK166, jolloin hän ei päässyt maaliin) ja jonkun ajan jälkeen aloimme juosta yhdessä.

Noin 15km ennen Oulangan huoltoasemaa vatsani tuli kipeäksi ja teki mieli oksentaa. Jostain syystä eväät eivät maistuneet. Geelit veden seassa onneksi meni vielä alas. Otin suolatabletin ja toivoin että olo paranee. Reipas kävely oli kaikki mitä olen jaksanut. Onneksi olo helpotti huoltopisteen luona. Jostain syysta omat patukat eivät maistuneet, mutta huoltopisteessä tarjottu ruoka maistui hyvin.  Suklaalla, banaanilla, sipsillä ja kasvisliemellä olen jaksanut Hautajärvelle asti.

Martinin kanssa mentiin samaa matkaa. Ennen Hautajärven huoltopistettä Martin on varoittanut minua, että siellä monet luovuttaa, koska on lämmin tilaat, mukava olla ja bussit on lähellä. Tuli hyvä fiilis, kun puolet matkasta oli takana. Hautajärvellä tuli pieni pettymys, pizza sekä nuudelit olivat loppuneet. ☹ Vaihdoin padan ja takin. Söin muutaman vaalean leivän, runsaasti margariinia päälle ja juustoviipale. Ruoka mitä en ikänä syö oli sillä hetkellä maailman paras ruoka. Otin vielä leipää mukaan. Joskus pitää vain mennä fiiliksen mukaan.

Hölkkä ja reipas kävely Oulankaan asti, omat patukat on jälleen maistuneet 😊. Klo oli noin 10:30 ja Martin oli sitä mieltä, että meillä on runsaasti aika Basecampiin. Itse en ollut niin varma. Vielä vähemmän, kun kaduin ja loukkasin polveni. Hetkeksi pysähdyttiin ja odotettiin, että kipu menee ohi. Olimme molemmat väsyneitä, molemmilla oli huimausta jokaisen riippusillan ylityksen jälkeen. Basecampiin tulimme noin 15 min ennen cutoffia. Emme vielä tavanneet torilla, edessä oli vaikein osa polusta.

 Jatkoimme matkaa Kontiaiseen, itse olin hätäinen ja huolestunut ajasta. Pää oli tyhjä ja laskin vähemmän aikaa huoltopisteelle, kun on oikeasti ollut, joten ajattelin että emme ikinä ehdi maaliin.  Onneksi Martin oli mukana ja hän rauhoitti minua, että kyllä meillä aikaa riittää. Molemmille alkoi tulla kylmä, kummallakaan ei ollut enää kuivia vaatteita. Martin halusi laittaa pelastuslakanan päälleen estääkseen hypotermian, näin teimme. Hiljaisuudessa ollaan jatkettu matkaa.

 Erään tien ylityksen jälkeen kuulin takaani: ”Haluan luovuttaa, tässä on tie, joten on hyvä kohta ja joku voi tulla hakemaan minut”. Vastasin että ei voi tehdä niin, ei nyt. Rehellisesti en muista mitä tarkkaan olen puhunut Martille, mutta sain hänet yrittämään eteenpäin. En tiedä mitä tapahtui, mutta jonkin ajan jälkeen mies alkoi juoksemaan (jopa ylämäkeä). Oli vaikea pysyä perässä, mutta en valittanut. Noin 8 min ennen cutoffia olimme Kontiaisessa. Otin suklaapalan ja kävelin hitaasti pois huoltopisteeltä, odotin Martinia. Katsoin polveani ja huomasin, että on jonkun veran vuotanut verta.  Sillä hetkellä huolestunut mies järjestäjistä tuli perään kertoen, että toisella puolella on bussi. Vastasin että EN minä siihen halua. Hän tarkisti, että minulla on vettä mukana ja kysyi jos todella haluan jatkaa. Vastasin että on pakko.

 Martinin kanssa jatkoimme matkaa, yritimme olla niin nopeita kuin mahdollista. Hän alkoi taas juoksemaa lujaa, yritin pysyä perässä, vaikka oli kipua joka paikassa. En olisi uskonut, että tämä mies yritti luovuttaa. Kuitenkin oli pakko sanoa, että en enää jaksa niin nopeasti. Jonkin ajan jälkeen hän kuitenkin alkoi kävellä. Kello oli 23 ja meillä oli vähemmän kuin 2 km maliin, iso helpotus. Mitä ihmettä, mitä just tapahtui. Olimme maalissa ajalla 35h 40min. Ei voi olla muuta kuin tyytyväinen, eka 100 mailin kisa takana.

Kiitos järjestäjille ja kaikille kannustajille.

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: