KISARAPORTTI NUTS PALLAS-YLLÄS 105 KM 13.7.2019

Saavuttiin kahden päivän matkanteon jälkeen Ylläkselle perheen kanssa päivää ennen starttia. Kisa-aamuna yksivuotias lapsemme päätti herätä jo klo 5:20, joten nousin pirteänä kisapäivään itsekin silloin. Lyhyet yöunet eivät niinkään huolettaneet, koska olen ammattini puolesta tottunut valvomaan öitä, joskus myös univajeisena. Sen sijaan Karhunkierroksen jälkeen oireillut vasen polvi aiheutti hieman ylimääräistä huolta, mutta toivoin parin viikon levon ja osteopaatin käsittelyn hoitaneen polven kuntoon. Polvi tuntuikin hyvältä ennen kisaa. Tavoitteena oli päästä maaliin ja uskoin pääseväni, jos paikat vain kestäisivät. Olin päättänyt, että keskeyttäisin vain siinä tapauksessa, että jalat eivät enää kantaisi tai terveys olisi muulla tavalla vaarassa. Eli pieni kipu ei saisi matkaa loppumaan.

Vaimon ja lapsen jäädessä hotellille nukkumaan lähdin kävelemään kohti Jounin kauppaa, mistä oli bussikuljetus lähtöpaikalle Pallakselle. Reilun tunnin bussimatka meni mukavasti vieruskaverin kanssa kokemuksia vaihtaen. Pallaksella lähtöä odotteli kanssani muitakin hermostuneita palelijoita, mutta moni muu itseni mukaan luettuna luopui takistaan kisan alettua ensimmäisen viiden kilometrin jälkeen.

Alkumatkan juoksin rauhallista vauhtia pitkän letkan perässä ja juokseminen tuntui hyvältä. Paikkojen lämmettyä kiristin hieman vauhtia ja sain pitkään juosta yksin omassa rauhassa, joka olikin mielestäni oikein tervetullutta vaihtelua verrattuna Karhunkierroksen ruuhkaisiin polkuihin. Pallas-Rauhala väli oli aika teknistä polkua, joka sopi minulle hyvin. Maisemat tällä välillä olivat aivan uskomattoman hienot ja pari kertaa pysähdyin ottamaan videota upeasta auringonnoususta. Ennen Rauhalaa kaikki meni tosi hyvin paria pientä polven vihlaisua lukuun ottamatta ja olin muutenkin hyvissä voimissa.

Rauhalasta lähdettyäni polvi alkoi oireilla enemmän lyhyellä maantiepätkällä ja juoksuvauhtikin hidastui sitä myötä. Muutaman kerran meinasin kompastua ja jalat tuntuivat tosi kömpelöiltä tässä vaiheessa yötä. Rauhala-Pahtavuoma väliltä ei hirveästi jäänyt muistikuvia, johtuen varmaan tuosta aamuyön ajankohdasta.

Pahtavuomassa lyhyt tauko, eli vesipullojen täyttö ja pari palaa banaania. Pahtavuoman jälkeen sain taas juosta yksin lähes Äkäskerolle saakka. Äkäskeron nousu sujui vahvasti, koska polven kipuilun vuoksi jouduin hiljentämään juoksuvauhtia tasaisella ja kävelemään alamäet, joten voimaa säästyi ylämäkiin, joissa koitin hieman ottaa kiinni menetettyä aikaa. Laskeutuminen Äkäskerolta oli todella vaikea, koska polvikipu oli tässä vaiheessa ajoittain jo melkoisen intensiivistä. Koitin parhaani mukaan juosta loivimmat laskut. Onneksi ehdin myös keskittyä maisemiin, koska Äkäskeron komeat tunturimaisemat olivat ehkä hienoimmat koko matkalla.

Peurakaltiolla täydensin energiavarastot juoksuliiviin ja täytin vesipullot. Tässä vaiheessa vaihdoin myös kuivat sukat. Kahviakin teki mieli, mutta harmillisesti se oli juuri loppunut pannusta, enkä halunnut jäädä odottelemaan uutta pannullista. Tyydyin kofeiinitablettiin, otin pari palaa banaania sekä suolakurkkua, ja lähdin jatkamaan matkaa. Polvikipu oli melko kovaa taas aluksi, mutta hieman helpottui vauhtiin päästyäni. Polku oli tosi helppoa juostavaa ensimmäiset kilometrit ja aurinkokin alkoi jo mukavasti lämmittää. Kotamajalla lyhyt juomapullojen täydennys ja kohti Kukastunturin valloitusta. Nousu Kukastunturille sujui tuttuun tapaan tosi vahvasti ja pidinkin yllä kovaa vauhtia, mutta alamäki meni taas kävelyksi. Onneksi reitillä vastaan tulleet satunnaiset kannustajat saivat ajatukset aina hetkeksi pois kivuista. Kotamajojen välillä turvauduin viimeiseen oljenkorteen, särkylääkkeeseen, joka yllätyksekseni helpotti kipua.

Kotamaja 2 huoltopisteellä juttelin hetken muiden juoksijoiden kanssa, joista osa mietti jo keskeyttämistä. Oma fiilis oli tässä vaiheessa hyvä vastoinkäymisistä huolimatta. Matkaa maaliin olisi jäljellä vielä reilut 40 km. Täytin pullot sekä juomarakon, koska seuraavaan huoltoon, Ylläsjärvelle, olisi matkaa yli 20 km. Kotamajan jälkeen juoksu kulki yllätyksekseni tosi mukavasti seuraavat 10 km ja käytinkin tämän kivuttoman hetken hyödyksi pitämällä yllä hieman reippaampaa vauhtia. Polku oli hyväkuntoista ja helppoa juosta. Varkaankurun luontopolun pitkospuut ja sademetsämäinen tunnelma kuuluvat myös reitin kohokohtiin omalta osaltani ja kasvojen pesu raikkaassa Varkaanojassa antoi odottamatonta lisäpotkua. Sain ladattua henkiset akkuni edessä olevaa, ehkä kovinta ponnistusta varten, eli laskeutumisia Ylläkseltä ja Kesängiltä. Nousuja puolestaan odotin innolla, koska ne olivat tässä vaiheessa matkaa ainoita hetkiä, jolloin polveen ei sattunut.

Ylläsjärvellä lyhyt pysähdys. Alkumatkan olin mennyt aika tiukalla energiajuoma-banaani-suolakurkkulinjalla, mutta tässä vaiheessa uskaltauduin maistamaan suklaata, joka maistuikin taivaalliselta. Polveen sattui tosi paljon, mutta olin jo päättänyt, että maaliin asti mentäisiin vaikka konttaamalla, kun on tänne asti jo päästy. Lähdin nousemaan Ylläksen huipulle rauhallista vauhtia ja huomasin pysyväni hyvin 37 km matkalaisten peesissä suhteellisen pienellä vaivalla. Puolivälissä nousua olin ohittanut jo useita. Huipun jälkeen alkoi pitkä ja tuskainen laskeutuminen kohti Kellokasta. Jossain vaiheessa laskua ontumiseni näytti ilmeisesti pahalta, koska eräs kanssajuoksija pysähtyi kyselemään, onko kaikki kunnossa.

Kellokkaalle päästyäni olin ensimmäistä kertaa koko matkan aikana suhteellisen varma maaliin pääsystäni ja varovasti huokaisin jo helpotuksesta. Laitoin vaimolle arvioidun maaliintuloajan viestillä, että osaisivat tulla maaliin vastaan. Täytin viimeistä kertaa pullot ja kahmaisin kourallisen suklaata suuhun. Polvella ei voinut enää ottaa lainkaan juoksuaskelia, mutta reippaalla kävelyllä olin pian kapuamassa ylös Kesängille ja loppusuora häämötti ajatuksissa. Vielä viimeiset laskut ja oltiinkin jo Äkäslompolossa. Loppusuoralla kivut unohtuivat ja kannustuksen siivittämänä juoksin viimeisen kilometrin maaliviivalle saakka. Fiilis oli mahtava vaimon ja lapsen ollessa maalissa vastassa! Matkaa kertyi kellon mukaan 106,6 km ja kokonaisaika oli 17:34:54.

Tämä oli elämäni toinen ultra ja paljon opettavaisempi kuin suhteellisen helposti mennyt KK 83 km, jonka aikana en juuri kohdannut vastoinkäymisiä. Pidin Pallaksen ultrasta muutenkin enemmän, koska siellä sai juosta pitkiä matkoja yksin omassa rauhassa, eikä huoltopisteillä ollut ruuhkaa. Sain matkan aikana arvokkaan oppitunnin kivun kanssa juoksemisesta ja siihen suhtautumisesta sekä sen käsittelemisestä. Aika olisi toki voinut olla hieman parempi, mutta olosuhteisiin nähden en olisi parempaan varmaan pystynytkään. Nyt polvea kuntouttamaan ja kokemusta rikkaampana kohti uusia haasteita!

Mikko Ojala

Kuva: Sanna Ojala
Kuva: Lluís Toll Riera

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: