Rovaniemi 150

66 km ultrajuoksua napapiirin talvessa

Kyseessä on kilpailu, jossa liikutaan käytännössä moottorikelkkareittejä pitkin – joko jalkaisin, hiihtäen tai (fat) pyörällä. Tarvittavat tavarat voi kantaa selässä, pakata pyörään tai vetää pulkassa perässä. Ensimmäisen kerran kisa järjestettiin vuonna 2012, jolloin tarjolla oli vain 150km retki. Vuonna 2015 mukaan tuli 66km sprintti sekä 300km hiihtolomaversio. Lyhyt kisa on hengeltään lähellä tavanomaista polkujuoksua, 300km:ssa on jo paljon vaelluksen makua yöpymisineen joko laavuilla tai bivyssä. 150km on sitten – vauhdista riippuen – jotain tältä väliltä.

Kisa on 111 osallistujamäärän perusteella ”kyläkilpailu”. Silti harvinaisen kansainvälinen! Alkuvuosina ei tainnut olla yhtään suomalaista kilpailijaa – nyt sentään jo 10% ilmoittautuneista. Osallistujia on lähtölistassa yhteensä yli 30 maasta ja kilpailun pääorganisaattori, Àlex S. Casanovas, on catalonialainen. Suurimmat osallistujamaat ovat U.K., Suomi, Ranska ja Italia. Käsittääkseni suurin osa suomalaisista – edes polkujuoksijoista – ei ole koskaan edes kuullut koko tapahtumasta. Itse törmäsin kisaan täysin vahingossa, kun kuuntelin Toni Lundin haastattelun Polkuporinoissa. Kisasta tuli puhetta Tina Bartolin kanssa ja päätimme lähteä testaamaan tätä arktista retkeä.

Valmistautuminen

Työkaverini Risto, joka on Rovaniemen läheltä vastasi kysymykseeni helmikuun keleistä, että ”Lämpötila on jotain -35 ja +10 väliltä…”. Peteltä – kokeneemmalta jäätikövaeltajalta – kyselin vaatetuksesta ja sain konkreettisen vinkin, että ”untuva pidetään taukovaatteena – se päällä ei liikuta!”. Eiköhän näillä ohjeilla jo yhdestä pitkähköstä talvihölkästä selvitä 😃

Tähän kisaan treenaaminen ei juurikaan muuttunut normaalista polkujuoksuharjoittelusta – ylämäkien tunkkaamisen jätin kuitenkin normaalia vähemmälle ja keskityin parantamaan sileän polun juoksukuntoani. Tärkein valmistava harjoitus oli vajaan maratonin mittainen hölkkä Pälkäneen suunnalle.

Sopivia varusteita mietittiin, googlattiin netistä ja jotain jopa hankittiinkin. Eristävämpiä kengänpohjallisia, hengityslämmittimiä, kengänpäällisiä (=overshoes), kevyitä termospulloja jne. Koska lämpätila oli lopulta aika maltillinen, niin näitä kaikkia ei sitten (onneksi) tarvittukaan.

Kisainfo

Kisassa 66km reitti on varsin tasainen, se kulkee yhteensä noin 40km Ounasjokea ja Sinettäjärveä pitkin. Pari siirtymää maata pitkin, joten nousua ei kello löytänyt reitiltä kuin 700m. Kisassa keli ja lumen upottavuus voi olla oikeastaan ihan mitä vain. Starttia edeltävänä päivänä järjestäjä piti pakollisen infotilaisuuden, jossa kerrattiin joen ja järven sulat kohdat (pysy reitillä!) ja reittivälit, joissa kulkee paljon moottorikelkkoja (osa liikkuu pahuksen lujaa!). Kerrottiin myös paikat, missä vesi on noussut jään päälle – tällöin on riskinä, että sukat kastuvat ja varpaisiin tulee kylmä. Myös lunta voi pyryttää paljonkin – jos jäljet menevät umpeen, on reitillä pysyminen pimeässä selkeästi hankalampaa. Oikein huonossa kelissä eivät edes reittimerkit välttämättä erotu kunnolla. Pakollisia varusteita sprintillä ei ollut kuin etu- ja takavalo varapattereineen, sekä fillaroijilla kypärät. Järjestävät antoivat pari heijastinta ja numerolapun. Muuta ei sitten vaadittukaan – ei kuoritakkia, ei minimi vesimäärää eikä varaenergiaa. Jokainen pakkasi noita oman harkintansa mukaan. Pidemmillä retkillä pakollisten lista on jonkin verran pidempi.

Startti

Kisa-aamuna pakkasta oli hieman yli -10 astetta ja kaikki edellisenä päivänä vetiset paikat olivat jäässä. Reitti oli todennäköisesti nopeimmillaan mitä se oikeastaan edes voi olla. Jokainen kuittasi itsensä sisään kisaan punaisessa ilmoittautumisteltassa. Porukka hengasi starttialueella pienessä viimassa hytisten. Starttipaikka oli ihan kaupungin vieressä joen jäällä. Pienenä miinuksena mainittakoon, että lähtöalueelle ei järjestäjä ollut hankkinut yhtään bajamajaa. Kilpailijat sitten pissasivat ylimääräiset nestetankkaukset pois jossain lumipenkan suojassa starttia odotellessa. Itse kisassakin – tasaisella jäällä – noita vessoja ja katseilta suojaisia pissapaikkoja ei luonnollisesti ollut myöskään liikaa. Viimeisen vartin ennen starttia, notkuimme Tinan kanssa punaisen ilmoittautumisteltan suojissa lämmittimen vieressä.

Kaikki kilpailijat starttasivat samaan aikaan – kaikki sulavasti sekaisin. Kärkeen hakeutuivat pyöräilijät, jotka olivat pakanneet varusteet enemmän tai vähemmän omaperäisesti pyörään kiinni. Heidän perässään tuli hiihtäjiä ja juoksijoita – joko repun tai pulkan kanssa. Kaikenlaisia virityksiä näkyi. Tästä alkuvaiheen sekalaisena ryhmänä etenemisestä tuli jotenkin väkisin mieleen Mad Max tyylisen leffan aavikolla ajelukohtaus 😃

Kohtaus Mad Max leffasta
Rovaniemi 150 kisan startti

0-11km Ounasjokea pohjoiseen

Tina lähti liikkeelle paljon reippaammin kuin minä ja kadotin hänet näkyvistä jo pari minuuttia lähdön jälkeen. Itse starttasin kisaan goretex -kuoret päällä, mutta 20 minuutin hölkän jälkeen aloin riisua niitä pois aamukalseuden hävittyä. Tuuli tuli takaa ja pakkanen oli lauhtumassa kovaa kyytiä. Kamavälppäyksen aikana minut ohitti joku 150 km juoksija, selässä jättisuuri reppu ja päässä valtava lämpöinen karvalakki. Mietin, että nyt on kyllä kova kaveri, jos ei tuossa lämmöt nouse liikaa – no kohta hän vaihtoikin kävelyksi ja jäi taas taakse. Itsellä matka eteni hyvällä sykkeellä (140-150) iloisissa merkeissä, lämmöt olivat kohdallaan ja aurinkokin melkein yritti paistaa pilvien takaa. Järjestäjien moottorikelkkakuski onnistui ikuistamaan tämän reippaan fiiliksen.

Etukäteen arvioin, että ensimmäisellä noin 10km pätkällä menee aikaa noin 1:40 – 2:00h – kelistä riippuen. Koska kisassa on tulossa tosi pitkä huoltoväli, niin taktiikkani oli juoda tällä välillä ns. etupainotteisesti. Mukana oli 1L lämmintä urheilujuomaa termarissa – eli vähintään tarpeeksi. (Termari oli erityisesti tälle retkelle hankittu GSI Microlite 1L termari, joka saattaa olla jopa markkinoiden kevein termospullo.) Alusta oli yöpakkasen takia jotenkin hämmentävän nopea. Sopivia kirittäjiäkin löytyi, joten innostuin kirmaamaan muiden mukana ehkä turhankin reippaasti. Porohovi tuli vastaan jo ajassa 1:23h ja hörpin viimeiset 2.5desiä vasta kun nousin joelta huoltoon. Tankit täyteen nopeasti ja uudestaan radalle.

11-21 km Kohti Sinettäjärveä

Nyt päästiin kisan logistiseen haasteeseen – noin 44km huoltoväliin. Etukäteen arvioin, että minulla menee tähän lenkkiin aikaa noin 8 tuntia. Paljonko tarvitsen vettä mukaan? Tai paljonko jaksan kantaa? Paljonkohan muut ottavat? 4L olisi ollut optimi, mutta se ei edes mahdu juoksuliiviin – enkä oikein jaksaisi noin paljoa kantaakaan. Päädyin lopulta ottamaan kantoon 3L urheilujuomaa. Nopeammilla etenijöillä on aikaa juodakin vähemmän, joten lasti on suoraan kevyempikin. Ja osa starttasi isommalla riskillä ja joi tarpeeseen nähden selkeästi liian vähän – ”ehdin juoda sitten maalissa”. Kuulin myös huhun, että eräs naisten sprinttisarjan voittaja olisi kauhonut matkalla kädellä lunta hangesta suuhun ja pumminut vettä jonkun paikallisen pilkkireiästä – no kovat on kovia 😃

Olin alkumatkan kulkenut samaa matkaa italialaisten siskosten kanssa. Nousimme pois Ounasjoen jäältä metsän suojaan ja etenimme kohti Sinettäjärven eteläpäätä kohti. Aloin epäillä, että heilläkin on lämmöt nousemassa untuvatakkien ja kaulaliinojen kanssa. Ja kohta hekin siirtyivät kävelyyn. Itse kävelin vain ylämäet (ei ollut montaa) ja pystyin pitämään tasaista matkavauhtia. Päällä oli ohut villainen t-paita, tekninen pitkähihainen paita ja pöllöinen t-paita. Olin jo ottanut hanskatkin pois kädestä. Sitten aivan yllättäin tapahtui reissun pahin moka! Päätin pysähtyä pissalle hirvitornin kohdalla, astuin pikkuisen reitiltä sivuun. Ja <humps>… olin pudonnut lumihankeen munia myöten 😆 Ai täällä onkin näin paljon lunta… paljain käsin hangessa jumittaessa tilanne ei hirveästi naurattanut. Kaaduin hallitusti selälleni repun päälle ja aloin nostelemaan jalkoja irti syvistä rei’istä. Yritin epätoivoisesti pyöriä ja rämpiä takaisin kantavalle alustalle. Ohi menevä kaveri nauroi jostain syystä todella makeasti 🤣 Olikohan hän saanut jonkun hauskan viestin tukijoukoiltaan?

Selvisin tästä kuitenkin ja jatkoin matkaa. Vähän ajan kuluttua aloin miettiä, että kohta onkin 20km kasassa. Toissa vuonna Vaaroilla minulla alkoi juoksijan polvi vaivata näillä kohdilla. Ja viime vuonna Annella samoin. Ja kuinka ollakaan vähän tämän jälkeen tunsin jotain epämääräisiä tuntemuksia oikeassa polvessani. Mietin, että vaikka lasti on nyt suuri, niin silti tämän on ihan pakko olla jotain luulotautia. En nyt jaksaisi alkaa kävelemään jonkun polven takia. Keskityin katselemaan maisemia ja kohta nämä tuntemukset unohtuivat.

Kohta tulin toiselle kontrollipisteelle, joka oli mallia kylmä. Metsäautotien vieressä oli auto, pari toimitsijaa, pöytä ja vihko. Vihkoon merkitään kilpailunumero sekä ”in” ja ”out” nimikirjoitukset. Osalla kontrollipisteissä oli lisäksi laavut tulineen, joten ne olivat myös luontevia taukopaikkoja. Pidemmällä retkellä olevilla oli tietty keittimet ja kattilat mukana, joten heillä oli mahdollisuus itse sulattaa lunta kesken matkan. Mutta ei kait sellaisia nyt tällaisilla pikamatkoilla kanneta mukana.

Pain in the ass

Seuraavaksi oli tarjolla ”Pain the ass” -osio. Kyseessä oli aikas jyrkkä alamäki, joka laskeutui Sinettäjärvelle. Reitti kiemurteli oikealle ja vasemmalle – ihan kuin serpentiinitie. Alla olevassa kuvassa näkyy häivähdys mitä tuskaa kohta aiheuttaa pulkanvetäjille – he ovat varmasti tuon nimen alun perin keksineet. Kauimmaisena oleva kaveri oli alun perin letkan kärjessä ja hän pysähtyi syystä x jumittamaan reitille. Vasemmalla polviaan myöten hangessa oleva kaveri oli tehnyt päätöksen, että ohittaa edessä hidastelevat pulkan vetäjät reippaasti hangen kautta… mutta meno tukehtui lumeen. Lopulta kaikki muut lähtivät uudestaan liikkeelle ja tämä ohittava kaveri jäi rämpimään hankeen. Kunhan hihitykseltäni selvisin, niin onnistuin lopulta pelkän juoksurepun kanssa kuittaamaan koko letkan parin seuraavan mutkan aikana. Oikeastaan harmittaa, etten älynnyt ottaa videolle tuota hässäkkää 😆

21-33 km Sinettäjärvi ja Lehtojärvi

Seuraavaksi oli tarjolla Sinettäjärveä ja pienempää Lehtojärveä noin 12km verran. Kapeahkot järvet, jotka olivat tällä kelillä käytännössä täysin tuulen suojassa. Minun tuli kuuma ja otin jo piponkin pois ja harkitsin jopa paitojen vähentämistä. Kirkkain vauhti alkoi hiljalleen hiipua, mutta matka eteni silti hyvällä jalalla. Ei mitään merkittävää väsymystä vielä havaittavissa.

Join urheilujuomaa suunnitelman mukaisesti. Lisäksi otin geelin 45minuutin välein, että sain hiilihydraatteja suunnittelemani määrän. Juotuani ensimmäisen litran urkkaa aloin laskea aikataulua uusiksi. Tämä huoltoväli taitaakin sujua 8 tunnin sijasta 7 tunnissa. Suurensin nesteen juomisen 0.375L/h –> 0.5L/h loppulenkin ajaksi.  Samalla harvensin geelien oton välin 60minuuttiin. Olipa yllättävän hankala pyöritellä päässä laskien, että neste ihan varmasti riittää loppumatkaksi ja hiilarimäärä pysyy oikeassa haarukassa.

Järvien loppupuolella alkoivat etureidet ilmoittamaan väsähtämisen merkkejä. Siis tasaisella järvellä. Yleensä ne hyytyvät alamäissä, mutta että ihan tasaisella. Mietiskelin, että suuntautuukohan askellus, lumisesta alustasta johtuen, jotenkin liian ylös ja se ottaisi normaalia enemmän reisille. Oikein keskityin, että saan nimenomaan pakaroilla työnnettyäni itseäni eteenpäin ja saan reisiltä mahdollisimman paljon painoa pois. Ja kas kummaa, taktiikka tuntuikin auttavan. Matka alkoi jo tuntua vähän joka kohdassa kroppaa, joten eri lihasten fiilisteleminen oli yllättävän helppoa 🙄

33-43 km Paluu Ounasjoelle

Järvien loputtua lähdimme siirtymään takaisin Oulankajoelle. Tämä reitti kulki vilkkaasti liikennöityä moottorikelkkareittiä pitkin Mellavaaran ja Saukkoaavan kautta. Tästä pätkästä varoiteltiin infossa ja reitillä minun ohi ehti mennä yli 10 kelkkaa ohi -suuntaan tai toiseen. Pahus, kun jotkut vetikin lujaa. Minulla ei ollut kuulokkeita, joten kuulin kelkat ajoissa. Lisäksi olen itsekin ajanut junnuna kelkalla, niin osasin asettautua mutkassa ns. turvalliseen kohtaan. Osa meni tosi nätisti ohi, mutta osa tuli ihan hirveässä lintassa kohdalle. Senkin turis<köh>tit, mietin itsekseni.

Silloin tällöin näkyi kelkan jälkien välissä tuoreet jalanjäljet. Seuraavan tunnin keskityin juoksemaan tuon mystistä edellä juoksijaa kiinni. Mutkapätkillä en häntä nähnyt, mutta pitkillä suorilla näin vilauksen selästä. Hiljalleen saavutin häntä, mutta todella sitkeästi. Lopulta Oulankajoen jäällä palatessa saavutin hänet – vaihdoimme ok:t ja tsempit. Juoksija osoittautui Oliveriksi UK:sta.

Sinettänlaavun tauko

Joella palatessa keli muuttui täysin. Tuuli tuli suoraan vastaan ja tuulen mukana tuli vähän lunta silmille. Reitillä olevat jäljet menivät nopeasti umpeen ja minun alkoi tulla kylmä ilman kuoria. Kohta tulimme Sinettänlaavulle. Tämän kontrollipisteen vetäjinä olivat mukavat ja puheliaat rouvat. He kertoivat, että nyt on tarkalleen puolet kilpailijoista saapuneet huoltoon. Siis yleensä minä tulen maaliin, kun ”maalivaatteita riisutaan ja puffettipöytiä pyyhitään”, mutta nyt olen näköjään pääsemässä mukaan tuohon mystiseen ja täysin tavoittamattomalta tuntuneeseen puolen välin harmaan massan kerhoon. Totesin rouville iloisesti, että minähän olen sitten ihan välimallin jätkä. Ai, että hiveli itsetuntoa 😎

Maltoin kuitenkin pitää suunnittelemani hieman pidemmän tauon ja kaivoin repusta goretex-kuoret takaisin päälle. Ilta alkoi hämärtyä, joten kaivoin esiin myös otsalampun ja laitoin takavalon vilkkumaan. Istuin Oliverin kanssa nuotion lämmössä ja juttelimme reissun etenemisestä ja pohdimme, että onkohan meillä vielä mahdollisuuksia alle 10h suoritukseen. Rouvat vähän kyselivät, että eikös tässä olisi mukava lämmitellä pitempäänkin. Heillä olisi kuulemma makkaraakin vielä jäljellä repussa! Oli kyllä erittäin houkutteleva tarjous siihen kohtaan, mutta onnistuimme kuin onnistuimmekin pysymään lujina. Kohta olimme jälleen hölkkäämässä tummenevassa illassa kohti Rovaniemeä.

43-54 km Paluu Porohoviin

Ilta pimeni hiljalleen ja yritin muistella, että miten pitkä matka on seuraavaan huoltoon. En jaksanut kaivaa karttaa repusta – näkee tuon sitten. Kelkkareitti oli 20-30m leveä baana, jossa oli pari kovempaa kohtaa – muuten enemmän tai vähemmän pehmeää lunta. Välillä joutui vähän hakemaan, että missä kohtaa menee se kovin ura. Jonkin ajan kuluttua tuli vastaan jäätie, jonka kohdalla olimme menomatkalla nousseet pois joelta. Viimeiseen huoltoon ei ollut enää kuin pari kilometriä – kyllä tämä tästä. Vähän alkoi jo matka väsyttääkin, mutta pysyin edelleen juoksussa. Kohta näin huoltopisteen valot jäällä – ja uskalsin hörpätä viimeiset juomat termospullostani. Tämä lenkkihän meni lopulta ihan niin kuin olin suunnitellut. Loppumatkan tavoitteeksi kirkastui 10h alitus – se näytti edelleen olevan täysin mahdollinen.

54-62 km Loppukiri ja maalisuora

Huollossa en enää sekoitellut urheilujuomaa, vaan ainoastaan täytin toisen ruttupullon vedellä. Kun lähdin pois huollosta, tuli Oliver sisään. Loppumatkalla geelit vaihtuivat Noshtin marmeladeihin, joita ehdin syödä 3 kappaletta loppumatkalla. Tässä vaiheessa oli oikeasti mukava syödä edes jotenkin kiinteän oloista ravintoa. Näissä kun on vähän reippaammin mausteita, niin samalla tulee varmistettua, ettei mikään paikka ala kramppaamaan viimeisen tunnin kestävässä ”loppukirissä”. Oliverin valo näkyi takana ja vähän pelkäsin, että aikooko hän vielä saavuttaa minut.

Noin 20minuuttia ennen maalia MELKEIN tapahtui se mistä eniten varoiteltiin infossa. Rannalta lähti moottorikelkka ja kääntyi reitille minua vastaan. Näytti, että sehän tuli suoraan kohti, ja ihan täysiä. Tajusin, että otsavaloni on edelleen ihan minimillä, eikä kuski välttämättä edes näe minua. Napsuttelin valoa isommalle ja yritin heilutella valoa. Kelkka suhahti noin 3m päästä ohitse, enkä huomannut mitään sellaista, että kuski olisi edes noteerannut minua. Ehkä huomasi ehkä ei – vaikea sanoa – mutta oli kyllä erittäin inhottava tilanne. Katselin olan yli, että Oliverin valo pysyy edelleen näkyvissä takana.

Maali on aikaisemmin sijainnut Rovaniemellä – samassa paikassa kuin lähtökin. Tänä vuonna Lehtojärvellä oli kelkkareitillä jotain vasen laita – oikea laita – vasen laita -mutkittelua. Tällä perusteella maalia oli siirretty muutama kilometri Rovaniemen pohjoispuolelle erään talon pihalle. Käytännössä tämä lyhensi hieman reitin kokonaispituutta aikaisemmista vuosista. Todennäköisesti tärkeämpi syy siirrolle oli, että maalin sijainti oli järjestäjille jostain syystä kätevämpi. Vaikka sprintissä oli aikaa alle vuorokausi, niin 300km reitillä maali menee kiinni vasta 5 vuorokauden kuluttua startista.

Selvittyäni tuosta moottorikelkka -episodista jatkoin hölkkäämistä ja saavutin maalin ajassa 9:43. Kylläpä hiveli! Myös Oliver pääsi selkeästi alle 10h rajan. Àlexin kättelyn, finisher-mitalin pokkaamisen ja virallisen maalikuvan jälkeen pääsin sopalle punaiseen telttaan. Mitali oli hieno kelopuusta tehty kiekko, johon oli kaiverrettu rohkeasti etukäteen minun nimeni. Oli kyllä hienoin finisher-palkinto, mitä olen saanut mistään todella pitkään aikaan. Ehkäpä koskaan 😃

Loppufiilikset

Kisa meni minulla kokonaisuutena oikeastaan ihan täydellisesti. Vähäinen kävelypätkien määrä alkoi tuntua juoksulihaksissa, mutta jaksoin kuin jaksoinkin hölkätä reippaasti loppuun saakka. Tuntitolkulla tasaisella jäällä juokseminen on nupille selkeästi kovempaa puuhaa kuin normaali polkujuoksu. Mutta sujuu tietysti tuokin, kun vaikkapa aikansa kuluksi laskee suunnitelmia uusiksi. Vatsa pelasi hyvin tämän pituisen matkan. Tosin ihan lopussa alkoi vatsan seudulla kiemurrella siihen malliin, että olisikohan kohta ilmaantunut jotain oikeitakin ongelmia siltä suunnalta. Tai sitten se tunne johtui vain siitä moottorikelkasta… 😂

Myös Tinan juoksu meni todella hienosti. Tuloksena oli naisten juoksusarjan voitto ajalla 8:23h. Ja taisi olla uusi reittiennätyskin! Erittäin suuret onnittelut 😊

Tina, paljon kiitoksia rennosta matkaseurasta. Oli oikein lysti kisareissu 😊

Martin and Nadia, many thanks for taking care of us during our trip and thanks for all good advices for the competition 😊

Anne, kiitos, että mahdollistit tämän reissun ja siihen valmistautumisen. Jaksoit sitkeästi tukea ja ymmärtää minua loputtomissa varustepohdinnoissani. Olet rakas 😘

Teksti: Reima, kiitos kommenteista Anne ja Tina.
Kuvat: Reima, useita kilpailun face- ja nettisivuilta kopioituja kuvia (kuvaaja ei tiedossa), hakusanalla ”Mad Max” netistä löytynyt kuva.

https://www.facebook.com/Rovaniemi150/

https://www.rovaniemi150.com/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s