Kannonnousu ultra 2020 – yksilön reaktio siirrettyihin juoksutapahtumiin

Kello näytti varttia yli aamuneljän, heinäkuun ja kesäloman kolmantena aamuna. Seison Pudasjärven torilla, siinä S-Marketin puoleisessa päädyssä. Tori on hiljainen kuin marraskuinen tiistaipäivä. Aamuauringon säteiden kimallus kosteilla pihlajanlehdillä sekä yleinen vehreys kuitenkin paljastavat ajankohdan kesäaamuksi.

Miksi seison tuossa paikassa, sitä voisin hieman taustoittaa. Noin viikon päästä tuosta hetkestä minun piti olla Pallaksella lähdössä juoksemaan kohti Yllästä. Mutta kuten tiedämme, koronakevään takia kaikki peruttiin. Hieman se harmittikin, varsinkin kun viimeinen vuosi oli sujunut liikuntaharrasteiden osalta mukavasti ja nousujohteisesti. Globaalissa tai kansallisessakaan mittakaavassa tämä ei taatusti ole murheista suurimpia, mutta kestävyysliikuntaan hurahtaneen yksilön tasolla kysymys kuului: Mistä motivaatio kaikille pitkille lenkeille, kun minkäänlaista edistymisen mittaria tai kivaa tavoitetta ei ole ulottuvilla? Näistä lähtökohdista päätin järjestää omatoimisen ultratapahtuman. Syntyi Kannonnousu Ultra 2020.

Kisaorganisaatio ja strateginen suunnittelu

Pari päivää aikaisemmin olimme siirtyneet perheemme kanssa Pirkanmaalta tekopitäjäämme kesälomapäivien viettoon, joten kaikenlaisen logistiikan ja ajankäytön tehokkuuden kannalta kisareittiä oli varsin luontevaa kartoittaa vähintään saman maakunnan alueelta. Ajatuksena oli, että tämä tapahtuma ei järjestelyineen kaikkineen lohkaisisi kenenkään elämästä vuorokautta enempää sitä kallisarvoisinta. Minua oli jo aiemmin keväällä alkanut kutkuttamaan Syöte-Pudasjärvi -retkeilyreitti, jota erikoisten reittimerkintöjen vuoksi kutsutaan Kannonnousuksi. Oikeastaan mitään muuta vaihtoehtoa reitiksi ei edes noussut esiin. Reitin teoreettinen lähtöpiste sijaitsi alle kahden kilometrin päässä täysihoitolastamme (anoppilasta), joten puuhastelullani en vaivaisi ketään kuin korkeintaan paluukyydin verran.

Reitin nimestä tuli myös tapahtumalle työnimi, mahtipontinen Kannonnousu Ultra 2020 (lyh. KanNU). Perusreitti on noin 68 kilometrin mittainen, mutta päätin sijoittaa kilpailun maalin komeasti Iso-Syötteen huipulle. Tästä tuli muutama kilometri lisää, ja reitin kokonaispituudeksi hahmottui n. 75 kilometriä. Varovaisen arvion mukaan mukaan viimeinenkin osallistuja tuulettaisi Syötteen huipulla 10-12 tunnin taivalluksen jälkeen. Niin, minkäänlaista tasotestiä tai kriteeristöä ei asetettu, mutta kilpailun osallistujamäärä rajattiin tällä kertaa yhteen. Tällä varmistettiin tietysti tartuntatautiturvallisuus, mutta linjaus mahdollisi myös yksilöllisen huollon ilman erillistä osallistumismaksua.

Ketterän kisaorganisaatio saatiin kasaan nopeasti sekin. Kilpailun strategisesta johdosta vastasin minä, ja operatiivisesta johdosta huolehdin itse. Huoltoa en uskaltanut ulkoistaa muille, joten otin sen vastatakseni. Media- ja markkinointipuolella pelkäsin rajoitukset ylittävää osallistujamäärää ja julkisuuden painetta osallistujille, joten kilpailun johtokunnassa päätin pitää tapahtuman yksityiskohdat omana tietonani. Turvallisuussyistä kerroin ainoastaan puolisolleni, minne olin menossa ja mitä tekemässä. Sitä en edes yrittänyt selittää, miksi olin näin tekemässä. Tapahtumajärjestämiskokemus oli organisaatiollamme varsin vähäinen. Lukemiemme johtamisoppaiden oppeja noudattaen onnistuimme luomaan koko organisaatioon erinomaisen luottamuksen ilmapiirin ja positiivisen vireen, joka kantoi tapahtuman alusta loppuun.

Strategisen suunnittelun lähtökohdaksi johtoryhmä teki analyysin keskeisistä haasteista jotka olisi ”taklattava”.

1) Ennätyspitkä juoksumatka

Tähän mennessä pisin juoksumatkani oli pari kertaa juostu Hetta-Pallas -väli n. 58 km. Tässä oli jonkin verran siihen päälle. Toisaalta, jääkausi oli muovannut tästä reitistä melko tasaisen, sillä tiedossa ei ollut kuin yksi pieni tunturin huiputus ja pari matalempaa vaaranrinnettä. Tälle keväälle pisin lenkki oli huhtikuinen 50 km sileän lenkki, mikä meni varsin kevyesti ja toi myös uskoa tulevaan. Tästä huolimatta päätettiin kuitenkin pelata varman päälle, ja nuo 18 ennätyskilometriä lisättiin reitin alkuun, jotta ne olisivat kevyempiä juosta tuoreilla jaloilla.

2) Reittimerkinnät

Toinen ennakoitu haaste liittyi reitin merkitsemiseen. Aavistin, että etenkin ensimmäiset 20 kilometriä sisälsivät sellaisia polkuja, jotka eivät syystä tai toisesta olleet villinneet suuria ulkoilijamassoja. Runkoreitti oli merkitty selvästi erottuvilla tolpilla, mutta polun veikkasin olevan paikoin melko lailla huonosti maastosta erottuvaa. Tässä kohtaa eivät kisaorganisaatiomme resurssit taipuneet reitin fyysiseen merkitsemiseen Pudasjärven kunnan järjestämää opastusta tarkemmalle tasolle. Päätimme nojata digitalisaation kaikkivoipaisuuteen. Valmista gpx-jälkeä ei reitiltä löytynyt, joten tekaisin Trailmap.fi -sovelluksen ja Mml-karttapohjan avulla riittävän tarkan jäljen jonka latasin urheilukelloon. Uskoin pärjääväni näillä keinoin nuo epämääräisimmät kilometrit kohti tallatumpia polkuja, ja muutenkin arvelin juoksun lomassa olevan kiinnostavaa nähdä, että missä kohtaa kartalla mennään.

Ennakkojälki ja toteutunut jälki:

3) Huolto

Halusimme kovasti, että kilpailun osallistuja saisi riittävän huollon kompensoimaan matkan rasitusta ja kuluneita nesteitä ja kaloreita. Ja tietysti halusimme välttää epäonnistuneen huollon aiheuttaman kriittisen palautteen. Aiempien kokemuksien pohjalta kokeiluun otettiin uusi strategia, jossa geelit jätettäisiin kauppaan, ja huollossa tarjottaisiin muista elintarvikkeista saatavia nopeita hiilareita ja sokereita, sekä tietysti vesitäydennystä. Huoltopisteitä tulisi yhteensä yksi kappale. Tämä tarkoittaisi että osallistuja kantaisi ennen huoltoa ja huollon jälkeen tarvittavat hyödykkeet liiveissään. Hieno suunnitelma, toteutusta vaille valmis, oli kokouskahvien ääressä nyökyteltävä.

Huollon järjestelyt ja kilpailuun valmistautuminen

Kilpailun huollon järjestelyt aloitettiin hyvissä ajoin jo edellisenä iltana, eli vähän ennen maaseutukaupungin ruokakauppojen sulkeutumisaikaa. Kävin ostamassa kassillisen karkkia, pullaa, suolaista, makeaa, vettä, pähkinäpatukoita, smoothiepusseja ynnä muuta energiapitoiseksi katsomaani. Ostokset lajiteltiin kahteen kasaan: liiviin pakattaviin ja drop-bagiin pakattaviin. Viimeksi mainitut työnnettiin kuivapussiin ja mukaan kirjoitin myös lappusen, jossa kerroin huolehtivani pussista seuraavan päivän aikana. Sopivaksi ja riittävän tilavaksi huoltopisteeksi katsoin legendaarisen Hampushallin laajan piha-alueen, jonka kautta reitti kulki n. 40 kilometrin kohdalta. Siinä kohtaa oltaisiin jo sopivasti ylitetty puolimatkan krouvi. Ajelin paikalle, ja jemmasin huoltopussukkani muutaman metrin päähän tiestä kuusen alle. Toivoin että kukaan ohi kulkeva eläin tai ihminen ei siihen koskisi seuraavien tuntien aikana.

Seuraavat tunnit kuluivat sitten paluumatkassa takaisin kortteeriin ja siellä tapahtuvissa valmistelumanöövereissa juomarakkojen ja -lötköjen täyttämisineen ja juoksuliivin pakkaamisineen. Onnistuin kiinnittämään ylimääräisen kuivapussin juoksuliivini selkään, mikä kasvatti liivin kapasiteettia riittävästi. Sauvatkin onnistuin paketoimaan järkevästi mukaan.

Viimein asiat olivat niin järjestyksessä, että herätyskellon soidessa oltaisiin ulkona alle minuutissa. Virhepisteitä ja sakkominuutteja oli luvassa, jos joku heräisi. Aamupalakin oli pakattuna juoksuliiviin, ja tulisi nautittua kevyen hölkän lomassa matkalla lähtöpaikalle.

Seuraavassa ”erään kilpailijan” kuvaus eräänlaisisista etapeista, joihin reitti oli luontevaa pilkkoa myös suorituksen aikana. Etappien sisällä oli toki pienempiä etappeja ja välitavoitteita, jotka auttavat henkisesti eteenpäin.

Kisa-aamu ja lähtö (1-5 km)

Niissä merkeissä nyt seisoin Pudasjärven torilla juoksuvarustuksessa, liivi täynnä nestettä ja energiaa. Jostakin syystä energiaa oli liivin taskujen lisäksi myös liivin alla, huolimatta kokonaista kahden tunnin yöunista. Henkisen valmentautuminen oli ilmeisen onnistunutta, ja kroppa sekä mieli virittynyt koitokseen.

Lähdössä saatiin koko osallistuja- ja järjestäjäjoukko nopeaan ryhmäkuvaan, ja liikkeelle päästiin ennen kuin yleisö ja media ehtivät paikalle. Heti alkuun oli ohjelmassa reitin muutos, sillä tietöiden vuoksi jouduin käyttämään pientä kiertotietä ennen kuin pääsin seuraamaan juurakoiden koristamia reittitolppia.

Ryhmäkuva kisaorganisaatiosta ja osallistujista, pois lukien minä joka jouduin kameran taakse

Ensimmäiset noin 5 kilometriä oli helpi poa kevyenliikenteenväylää ja asfalttitien reunaa, minkä jälkeen päästiin kiinni varsinaisiin polkuseikkailuihin. Siitä ei paljoa kerrottavaa, mukavasti juoksu rullasi aamun viileydessä.

Maantien laitaa

Pudasjärvi-Hirvaskoski (5-20 km)

Pudasjärvi – Hirvaskoski -väli oli se ennakkoon epämääräisin, ja sellaiseksi paikoin osoittautuikin. Polku oli pääosin yllättävänkin hyvin ihmissilmin havaittavissa, mutta alkuviikon vesisateet olivat nostaneet veden melko korkealle. Niinpä totesin tossujen ja sukkien olevan märkänä jo näinkin alkuvaiheessa. Parempi ennemmin tai myöhemmin. Taas tuli todettua, että VJ XTRM:t toimivat erinomaisesti myös märällä kelillä, eivätkä jalkanikaan onneksi ole herkimmästä päästä erilaisille elementeille.

Tästä polulle

Maisemat vaihtelivat hienoista kangas- ja suomaastoista sähkölinjoihin ja pieniin ojitusalueisiin. Pahimpien soiden yli oli tehty pitkokset. Paikoin pitkospuut olivat päässeet hieman huonoon kuntoon tai kirjaimellisesti painuneet suohon, mutta auttoivat juoksijaa kuitenkin eteenpäin. Muutamassa kohdassa polku katosi, ja oli mentävä gps-jäljen varassa. Hieman ennen Hirvaskoskea mentiin jo jonkin verran arvailemalla pusikkoisten pellonpohjien yli. Mutta aina se reittitolppa jostakin putkahti eteen, ja matka jatkui. Asfaltillekin tällä pätkällä palattiin sen verran, että päästiin isompien jokien yli maantiesiltoja pitkin. Tässä kohtaa aurinko meni piiloon, ja pilvistä alkoi tipahtelemaan myös päivän ensimmäisiä vesipisaroita.

Hirvaskoski-Hampusvaara 20-40 km

Pudasjärvi-Puolanka -tien ylitys tapahtui pudasjärveläisessä kulttuurimaisemassa, vanhan Hirvaskosken kartanon tiluksien kohdalta. Hirvasjoken uomien väliin jäävät, lampaiden hoitamat saarekkeet olivat idyllisiä, ja piristivät mielialaa. Oltiin kotikylälläni, ja muutama nostalginen muistikuva lapsuudestakin piipahti mielessä.

Tuolta tultiin ja tuonne menossa

Hirvaskoskelta reitti lähti johdattelemaan kohti puiden välistä pilkottavaa Rumavaaraa (ks. Retkipaikan juttu Rumavaarasta). Muutama poro jolkotteli kangastiellä vastaan, mutta heillä vaikutti olevan erilainen reittisuunnitelma. Tässä kohtaa kuljettiin mukavasti juostavia tiepohjia ja kangaspolkuja. Vettä alkoi satamaan sen verran, että päätin vetäistä kuoritakin ylleni. Rumavaaran ylitys oli periaatteessa vapaaehtoinen, mutta halusin kuitenkin kerätä niitä nousumetrejä, mitä tarjolla oli. Huipulta laskeuduttaessa polku oli taas melko olematon, mutta muistinkin tämän pätkän vanhastaan.

Rumavaaran polkuja

Mukavien vaaramaisemien jälkeen laskeuduin metsäautoteitä pitkin hiljakseen kohti Oulu-Kuusamontietä. Pian valtatien ylityksen jälkeen mustat juurakot tolppien nenissä johdattivat jälleen metsän puolelle, ja seuraavat 15 kilometriä mentiinkin sitten melko vaihtelevissa maastoissa ja fiiliksissä. Maisemissa ei tässä kohtaa ollut paljoa hurraamista, ja mutaiset traktoritien pohjat yltyvään vesisateeseen eivät varsinaisesti nostaneet fiilistä. Tällä välillä tuli parikin kertaa mietittyä, että voisiko kesäperjantain viettää toisellakin tavalla. Puolimatkan krouvi kuitenkin lähestyi kilometri kilometriltä, ja huoltopistekin sai ajatukset pois liikunnan kurjuudesta.

Muutama viimeinen kilometri ennen huoltoa oli nousu- ja laskuvoittoista soratietä, mikä kävi vähän tylsäksi, mutta oli eteenpäin vievää. Näillä main minulle tarjottiin (metsä)jäniksen vetoapua, mutta siihen spurttiin en ihan ehtinyt mukaan.

Huoltopiste 1

Huoltoon saavuin ajassa 4:45 (n. klo 9). Olin tässä kohdassa hieman huolestuneena alkavasta hiertymästä oikeassa jalkapohjassa. Huoltokassi löytyi kuitenkin koskemattomana kuusen alta, ja istahdin kaatuneelle reittiopasteelle nauttimaan välipalaa ja täydentämään liiviäni. Tuuletin jalkojani ja vaihdoin myös kuivat sukat, mikä oli erinomainen ratkaisu. Tämä auttoi myös jalkapohjan orastavaan hiertymään, eikä se vaivannut sen koommin. Kohtasin 20 minuutin huoltotauollani myös retken ensimmäiset ihmiset, kun koiranulkoiluttajapariskunta kävi juttusilla!

Hampusvaara-Taimenmutka (40-55 km)

Huollon jälkeen liikkeelle lähtiessä mieli ja kroppa oli yllättävän freesinä, mitä nyt pieni kylmyys pääsi ihon alle. Hain toiselle etapille alkulämmöt nousemalla Hampusvaaran päälle (ks. Retkipaikan juttu Hampusvaarasta). Vaaran päällä sijaitsevalta laavulta avautuikin vallan mukavat maisemat Iinattijärven kylälle. Hampusvaaralta matka jatkui hyvinkin kuljetun näköisiä polkuja pitkin kohti Syötteen tietä, jossa oli seuraava isomman tien ylitys.

Maastossa alkoi jo selkeästi huomaamaan hieman isommalla pensselillä maalattuja nousuja ja laskuja. Jaloissa ei vielä kuitenkaan enempiä painanut. Perusperiaate oli, että pitkän ja loivan nousun jälkeen seurasi pitkä ja loiva lasku, joka vei mukavasti matkaa eteenpäin.

Sulasuon niittyä

Polkuosuuksien jälkeen mentiin taas joitakin kilometrejä tiepohjia pitkin Myllyvaaran yli, josta reitti laskeutui Sulasuolle kohti Sulavaaraa. Muistelin kävelleeni siellä joskus viisitoistakesäisenä metsäkanalintujahdissa – yksikseni silloinkin. Sulasuo oli muistikuvani mukaisesti varsin idyllisen näköinen vanha suoniitty. Suolta polku nousi pitkin porojen tallomaa polkua vaaran päälle, josta laskeutui taas alas Naamankajoen varteen. Joen varressa polku oli hidaskulkuisempaa ja märkiä paikkoja piti vähän kierrellä. Kilometri jokivarressa tuntui pitkältä, mutta lopulta Taimenmutkassa polku nousi törmälle rakennetun uuden autiotuvan pihaan. Vanha Metsähallituksen tupa paloi pari vuotta sitten, mutta Pudasjärven kaupunki rakensi paikalle uuden. Upea juttu! Kävin kurkkaamassa tupaan ja kirjoittamassa merkinnän vieraskirjaan, mutta en halunnut kangistuttaa itseäni sen enempää vaan jatkoin matkaa kohti Petäjävaaraa.

Taimenmutkan kämppä

Taimenmutka-Naamankajärvi (55-68 km)

Taimenmutkasta lähdettyäni alkoi ehkä reitin pisin ja hivuttavin nousu Petäjävaaralle. Tässä vaiheessa myös jaloissa alkoi ensimmäistä kertaa selkeästi painamaan. Mieli alkoi väkisinkin odottamaan Syötteelle pääsyä, ja kilometrit kuluivat hitaasti. Askel kerrallaan Petäjävaaran huippu kuitenkin lähestyi ja lopulta kääntyi laskun puolelle. Noin 60 kilometrin kohdalla alkoi tieosuus, jota kestikin laskuvoittoisena Naamankajärvelle asti. Muutama kilometri oli etenkin väsyineillä jaloilla melko huonosti juostavaa, koska tien pinta oli hyvin karkeajakoista mursketta. Otin tässä kohtaa myös sauvat esiin ja hyödynsin niitä ylämäkiosuuksilla koko loppumatkan.

Naamangan talon kohdilla koitti kauan odotettu etappi, kun saatoin soittaa puolisolleni että viimeinen kymppi lähtee, ja hän voisi lähteä autolla kohti Syötettä. Ennustin kyllä hänellekin, että viimeisestä kympistä tulisi hidas. Kangasvoittoinen reitti Naamangan talosta Naamankajärvelle Pytkyharjun päähän tuntui kestävän ikuisuuden. Tässä vaiheessa myös oikean jalan pikkuvarpaassa tuntui epäilyttävän iso vesikello. Toivoin että se ei puhkeaisi, tai jos puhkeaisi niin ei ainakaan repisi koko varpaan nahkaa auki.

Varsinainen Kannonnousu-reitti päättyi Naamankajärvelle, mutta minä jatkoin Syötteen kansallispuiston reittejä kohti Iso-Syötettä.

Naamankajärvi – Iso-Syöte (68-76 km)

Viimeiset viisi kilometriä on aina pitkät niin…Kun nousin Naamankajärveltä Pytkyharjun päälle, mentiin jo puolittain hampaat irvessä. Pääasiassa juoksin edelleen, mutta välillä oli otettava kävelyaskelia että kroppa saisi vähän erilaista liikettä.

Tässä vaiheessa hieman harmitti oma mokani valmisteluissa: olin piirtänyt gps-jäljen Pytkyharju-Syöte -reitiltä erkaantuvalle latu-uralle. Tällöin ura voisi käytännössä olla vain aukko puustossa, ilman mitään polkua, saatika pitkoksia suo-osuuksilla. Näinhän siinä kävikin että se suunnitelma ei onnistunut, ja päätin juosta sorastettua retkeilypolkua aina Syötteen huipulle johtavalle tielle saakka. Täällä kohtasin pari maastopyöräilijää, mikä tuplasi reitillä kohtaamieni ihmisten määrän.

Huipulle johtavan tien varteen päästyäni mietin, mitä kautta pääsisin parhaiten kiivettyä huipulle. Asfalttitien laita ei juuri houkutellut. Kiipesin muutaman sata metriä tien laitaa, ja sen jälkeen pysähdyin zoomailemaan kartasta vaihtoehtoisia reittejä. Ylempänä rinteessä oleva latupohja näyttikin riittävän kuivalta kulkemiseen, ja poikkesin tieltä. Se osoittautuikin ihan hyväksi reitinvalinnaksi, ja pääsin nousemaan huipulle varsin suoraa viivaa.

Maali

Kiipesin muutamat metrit pitkin Iso-Syötteen hotellille johtavaa kevyenliikenteenväylää. Saavuin hotellin, tai oikeastaan hotellityömaan pihaan (hotelli paloi pari vuotta sitten). Totesin, että koska kyyti oli odottanut jo jonkin tovin laskettelurinteen ala-asemalla, en lähde seikkailemaan ja etsimään virallista huippua. Totesin, että riittävän maalissa ollaan. Juoksuajan (sisältää huoltotauon) näyttäessä 9:35:30 pysäytin kellon, heitin muutaman karkin suuhun, otin valokuvan ja lähdin könyämään laskettelurinnettä alaspäin. Takana oli Garminin mukaan 76,6 kilometriä.

Maalissa!

Loppusanat

Pieni tunneryöppy ja liikutuskin tuli kun pääsin alas autolle. Oli hieno tunne, kun itse itselle asetettu tavoite oli toteutettu onnistuneesti, ja liikuntasuorituksenakin omaan tasoon nähden jopa ennakoitua paremmissa ajoissa ja voinneissa. Se oli myös hienoa, kun ei tarvinnut juosta enää metriäkään sille perjantaille.

Strategisten valintojen onnistuminen:

1) Matkaa ei ollut liikaa, mutta palautteen mukaan ei loppunut keskenkään. Loppua kohti tuntui raskaammalta, mutta kuulunee asiaan.

2) Reitin seuraaminen onnistui yllättävän pienillä ”pummeilla”. GPS-jälki kellossa oli aivan ehdoton apu. Voin suositella reittiä muillekin.

3) Energiaa oli riittävästi, ja vaikutti imeytyvän hyvin. Huoltopaikalle olisi voinut tehdä yhden herkkusämpylän (sämpyläpussin kyllä ostin). Keli oli aivan täydellinen. Jos olisi ollut yhtään kuumempi, olisin joutunut kokeilemaan vedenpuhdistustippojen tehoa (2 tippaa/2 dl vettä) ja ottamaan vesitäydennystä luonnonvesistä. Nyt mukana kannettu ja huoltopussista löytynyt vesi riitti. Yhden tauon taktiikka oli minulle ainakin näissä olosuhteissä toimiva – mieluummin pysyn liikkeellä kuin kangistan itseni pysähdyksillä.

Kiitokset kisaorganisaatiolle onnistuneista järjestelyistä. Kiitokset hyvästä seurasta omille ajatuksille ja äänikirjalle. Kiitokset huollolle, kaikkea oli riittävästi eikä merkittävää hävikkiä syntynyt. Se karkkipussi mikä jäi, tuhoutui myöhemmin samana päivänä Netflix-sarjaa katsellessa. Kiitos vaimolle kun tulit hakemaan eikä tarvinnut juosta takaisin. Jääköön se seuraavalle kerralle.

Kovaa dataa:

Varusteet

Kengät: VJ XTRM

Juoksuliivi: Salomon Adv Skin 5

Paita: Noname

Irtohihat: DHB, merinovillaa

Kuoritakki: Inov8 anorakkimallinen

Juoksuhousut: jotkut juoksushortsit

Sukat: 2 paria, pitkävartiset ja lyhytvartiset, Lidlistä

Säärystimet: Kalevan prisman tarjouslaarista

Sauvat: Camp Sky Carbon

Kello: Garmin Fenix 6X

Varavaatteet ja -varusteet: avaruushuopa, kuorihousut (lähinnä hyttysiltä suojautumiseen pahan paikan tullessa), hyttysmyrkkyä, wc-paperia, kosteuspyyhkeitä, varavirtalähde ja laturin johto.

GPS-jälki: Trailmap.fi

Äänikirjat: Bookbeat

Nesteytys

2 litraa vettä

3 litraa urheilujuomaa

Vedenpuhdistustippoja

Starbucks Latte kahvi (huollossa)

Mustikkakeitto 2 dl (huollossa)

3 poretablettia energiajuoman valmistukseen (huollossa)

Eväät

TuttiFrutti xxx -karkkipussi 300 g

3 x Rainbow-pähkinäpatukka (uusi suosikkini!)

2 x Semper puuroa á 110 g

3 x Smoothie

200 g kuivattuja taateleita

280 g Pågen Gifflar kanelipullia

200 g suomalainen metwursti

muutama rae merisuolaa

Syömättä jäi jotakin pientä

2 kpl Pepe-lakuja

1 kpl karkkipussi

1 kpl varageeli

muutama siivu metwurstia

Korkeuskäppyrää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s