Ultramatkailu UltraTimon silmin

Tässä raporttini Himos Trail 2020 tapahtumasta ja omasta matkastani

Matkan tiedot:

  • Kohde: HimosTrail 52km
  • Päivä ja lähtöaika: 22.8.2020, klo 8.00
  • Maaliintulo: 6h 56min 3s myöhemmin
  • Sää: puolipilvinen, hieman sadetta, kuumahko
  • Varusteet: lippa ylös ja ulos, VJ Sport XTRM kengät ja Lunta Go 1000mile Fusion sukat
  • Eväät: hitosti liikaa karkkia, Eatnosht marmeladeja, merisuolaa ja yksi proteiinipirtelö
  • Tunnelma: erinomainen
  • Reitti: vanha tuttu, mutta viime vuotta helpomman tuntuinen, liekö tullut treenattua enemmän
  • Valmistautuminen: lue jotain aiempia ulostulojani

Koko tähänastisen (some)juoksu-urani kohokohta ja huipentuma. Jännitys urakkaa kohtaan alkoi suunnilleen viikkoa aiemmin. Olen ottanut tavaksi aina ennen lappujuoksua kuunnella kehoa liikaa ja aloittaa pienen höntyilyn. Onneksi tiesin kaiken johtuvan jännityksestä ja annoin asioiden olla. Tämä paljastui lähtöaamuna parhaaksi mahdolliseksi tavaksi valmistautua.

Kisaviikon tiistaina kävin hierojalla käsittelemässä jalat ja torstaina lyhyellä lenkillä, sekä piipahdin radio-haastatteluun lähipusikkoon. (Yle Areenassa). Perjantaina Saavuin töiden jälkeen Himokselle, jossa puolestaan odotti haastattelu ISTVn lauantaiseen lähetykseen (jälkilähetykseen). Koska miksi ei, sain myös GPS seurannan tapahtumaan. Sain myöhemmin tietää, että yllättävän moni oli seurannut edesottamuksia. Osa eri matkojen kisailijoistakin. Siistiä.

Illalla vielä naamariin pizza ja aivoihin fudista. Tiesin, että en saa unta, joten en oikein edes yrittänyt pakottaa päätä tyynyyn. Nukuin arviolta viisi tuntia. Aamulla hyvissä ajoin ylös, hieman normaalia tuhdimpi aamiainen ja kolme kuppia kahvia. Kamppeet olin pakannut edellisenä päivänä ja heitin osan eväistä droppariin (pisimpien matkojen etuoikeus jättää eväitä odottamaan läpijuoksuja).

Aamulla puoli kahdeksalta olin kisapaikalla. Sain kilpailun johtajalta GPS-lähettimen ja ihmettelyn, miksi näytän niin kalvakalta. Ilmeisesti todella heikosti nukuttu yö, jännitys ja odotus näkyi kasvoilta. Itse seurasin muuten pallurani reitin seuraavana päivänä. Hämmentävää nähdä itsensä toikkaroimassa kartalla. En tehnyt onneksi pahoja suunnistusvirheitä hyvin merkatulla reitillä. Toisaalta olen juossut Himoksella tarpeeksi tietääkseni suunnilleen missä olen ja missä pitäisi olla.

Kuvat: Antti Saarimaa

Lähtö tapahtui koronarajoitusten takia merkityistä laatikoista, joka ei kyllä haitannut mitään. Lähtö tapahtui kello kahdeksan ja reissuun. Lähtöhässäkässä unohdin laittaa kellon päälle ja kello ei välittömästi löytänyt GPS signaalia, tämä aiheutti loppukirissä pieniä tulosteknisiä laskutoimitushankaluuksia itselleni. Kisa alkaa lähes välittömästi yli kilometrin loivalla ylämäellä. Tästä syystä ja juuri siksi ensimmäinen tunti meni puhtaasti käynnistellessä. Mökkikavereista Pasi, Olli ja Jesse olivat samalla matkalla ja tahtoivat auttaa minut maaliin. Herrojen vauhti oli sopiva, mutta omat sykkeet oli koholla. Laitoin puhtaasti jännityksen piikkiin, enkä alkanut hidastella sykkeiden takia. Söin vähän ja join yllättävän paljon. Itseasiassa vettä meni paljon koko matkan.

Toinen tunti oli melko rentoa etenemistä, tosin nyt vauhti ja kroppa alkoi tottua ja taisin vetovuorossa jopa hieman kiihdytellä. Alamäet tuli tosi helposti ja ylämäet kävelimme. Ensimmäinen läpijuoksu tuli vastaan jo kahden ja puolen tunnin kohdalla. Tässä vaiheessa Pasi jäi tekemään pidempää huoltoa ja harmikseni on todettava, että emme enää matkalla nähneet.

Eteläisen 10km lenkin kiertäminen Paljakan maisemissa onnistui tunnissa. Matkan puolivälin ohitimme yllätyksekseni aikaan 3h 25min 52s. Olin laskelmistani edellä 20 minuuttia. Onneksi mukana ollut Olli muisti rauhoitella ja iskostaa päähäni, ettei kannata höntyillä ennen uutta kierrosta. Samalla varmisteltiin, että saan syötyä ja hieman juotua.

Kuvat: vasen Nico Peltola, oikealla kaksi Antti Saarimaa

Huollosta nappasin eri karkkisäkin reppuun ja lisää energiaa. Alkupuoliskon aakkoskarkkipussin suu oli jäänyt vahingossa liiviin auki ja sinne oli valunut ainakin vettä, epäilemättä myös hikeä. Joten huollosta mukaan tarttuneet kettukarkit houkutti enemmän. Käteen otin proteiinipirtelön. Toinen kierros alkoi hämmentävissä tunnelmissa, en ollut juuri ollenkaan väsynyt ja olo oli yllättävän hyvä. Ainoastaan pieniä kramppeja koin, jotka lähti suolalla.

Lähtökohtaisesti ajattelin toisen luupin ottavan aikaa vähintään noin 4h, jolloin loppuaikani olisi ollut ennen kisaa asetettu 7h30min. Kaikki oli siis hyvin ja meno maistui. Koska polku oli jo tuttu, oli helpohko edetä ja jakaa voimia. Ylämäet kävellen, alamäet rullaten ja tasaisella vauhtia pitäen.

Päivän odotetuin 26km kilpailun lähtö tapahtuisi kello 12.00. Saimme siis eroa 35minuuttia ennen lähtöä. Koska emme kivenkovina kilpailijoina antaneet tuumaakaan periksi, tietenkään. Tästä asetelmasta johtuen yllätyin, kun noin 33km kohdalla miesten kärki ravasi ohi. Ihme tyyppejä, juoksevat ilmeisesti ylämäet. Kirosin kilpailunjohtajaa, jos lähettää jäniksiä olisi kiva jos pysyisin niiden perässä. Tunnistin myöhemmistä minut ohittaneista ohjuksista muutamia ja jotkut taisivat tunnistaa myös minut. Yritin hyppiä pois edestä ja kannustaa. Tyylikästä kun poluilla pidetään vauhtia.

Kuvat: Jutta Kirkkala, nämä ovat muuten siis eri kierroksilta ja aikaakin oli kulunut tässä välissä se reilu 3h. Toinen kohdasta 20km ja toinen kohdasta 46km.

Seuraavat tapahtumat ovat saaneet piirteitä, joita voi pitää liioiteltuina, valheina tai väärinymmärryksinä. Taivallettuani Ollin ja Jessen kanssa 37km saavuimme huoltoon. Tarina kulkee käsittääkseni kahdella tavalla. Ensimmäisessä totean ”otan vettä ja pidän kohta biotauon”, toisessa ”menen nyt puskaan, odottakaa tässä”. Tilanne vain eteni niin, että minä noudatin ensimmäistä, jätkät toista versiota. GPS seurannasta pysähdykseni voi nähdä selvästi ja vauhti hiljeni hetkeksi. Koska jätkiä ei näkynyt, lähdin rauhallisesti etenemään. Perään sain soiton ”missä olet?” kerroin, että olen tässä vieressä ja jatkan rauhassa matkaa. Jostain syystä jätkät jäi ja minä etenin. Emme enää nähneet reitillä.

Yksin juostessani muistelin Ollin vinkkiä, lantio, lantio, lantio ja pidin lantiota ylhäällä. Siirsin jalkoja, vedin suolaa ja etenin. Läpijuoksu maalialueella tapahtui 41,8km kohdalla ajassa 5h 38min. En miettinyt asiaa sen enempää, otin lisää vettä pulloon ja jatkoin matkaa. Itselleni tuttu mäki, jota olen kiivennyt Himoksella jo useasti. Kävelin koko mäen ja säästin jalkoja. Huipulla tajusin, että minulla on mahdollisuudet alittaa 7h raja jos saan pidettyä hyvää vauhtiani loppuun saakka.

Viimeinen 10km meni poikkeuksellisen hyvin. Tällä osuudella olen katkennut kahdesti tai vähintään vauhtini on hyytynyt rajusti. HimosWinterTrail 2019 on tästä surullisin esimerkki. Toisaalta tapasin reissussa Pasin. Joten aina jotain hyvää, jos myös huonoa. Talvikokeilut jännitti ja pelkäsin kramppeja.

Kilometri kilometriltä vauhti kuitenkin säilyi. Otin käyttöön epämääräisen kävele-juokse-kävele-juokse lujempaa tyylin. Tämä säästi jalkoja ja askel kulki. Viimeiseen ylämäkeen säästelin hieman ja puuskutin. Viimeisellä juomapisteellä Ahokkaan Kati ohitti minut ja hänen vauhtinsa varsinkin alamäessä teki vaikutuksen. Yritin pysyä perässä. Himoksen päältä näin maalialueen ja alamäessä juoksin minkä jaloista pääsin. Koska olin käynnistänyt kelloni hieman myöhässä pelkäsin 7h rajan karkaavan itseltäni.

Loppukiihdytys oli ilmeisen onnistunut ja aika moni jäi tässä vaiheessa taakseni. Sykkeet käväisi 190:ssä ja unohdin varmaan hengittää. Pääsin maaliin ja jännitin aikaani. Kelloni mukaan alitin 7h, mutta niin alitin myös kaikkien muiden mielestä. Loppuaikani 6h 56min oli noin 30minuuttia parempi kun arvelin ennen lähtöä. Isoja ongelmia ei ollut, tosin kavereiden jääminen johonkin kieltämättä harmittaa.

Tähtäimenäni ollut ultrajuoksu 52km kunnialla ja yli omien odotusten maaliin. Jos olisin fiilistelijä, olisin varmaan itkenyt. Koska itku ei tullut, otin käsidesiä. Unohdin, että otin. Otin lasit pois ja pyyhin silmät hiestä. Tämä aiheutti käsittämätöntä kirvelyä ja poltetta. Sain, kun sainkin onnen kyyneleet silmistäni. Myöhemmin illalla kävimme vielä jatkoilla, jossa HimosTrailin organisaatio palkitsi minut toistamiseen vuoden somepersoonaksi.

Vasemman puoleinen kuva: Antti Saarimaa

Tässä vaiheessa on kiitosten aika. Ensimmäisenä haluan kiittää perhettäni, joka antaa minun lenkkeillä ja toteuttaa itseäni. Toiseksi kaikille niille, joiden kanssa olen tähän asti juossut tai juoksemisesta tavalla tai toisella kesksutellut. Erityiskiitos Himos organisaatiolle, varsinkin Juha Tainille, sekä tapahtuman vapaaehtoisille. Kaikille niille ketä tämä projekti millä tahansa tavalla on koskettanut, liikuttanut, herkistänyt, vihastuttanut, kummastuttanut, aiheuttanut hihitystä ja suututtanut. Kiitos yhteistyöstä VJn väelle, Garmin Finlandille ja LuntaGOn Sannalle. Ja varsinkin niille, jotka jaksoivat epäillä ja ihmetellä. On ollut mielenkiintoisia ja kasvattavia keskusteluja. Joskus täysin sekopäisistä ideoista tulee yllättävän hauskoja toteuttaa.

UltraTimo on nyt Timo joka ultrasi. PAM!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s