Aulanko tower trail 2020 (ultratimo)

Aulanko Tower Trail oli ollut ohjelmassani kesäkuussa 2019. Pienen epäonnistumisen takia luuhasin silloin reitillä tolkuttoman pitkää. Kokemattomuus kostautui ja voimat loppui kesken. Päätin vuoden 2020 olevan tältä osin parempi. Kilpailun piti olla ultramatkaani valmistava nopea kilpailu pari kuukautta ennen. Ei ollut, nykymeno kun tuntuu olevan se, että jos pääsee paikalle ja tapahtuma saadaan järjestettyä ollaan voiton puolella. Jos itse eksyy mukaan, vielä parempi. Minä onneksi pääsin.

Kesäkuun kilpailu olisi sopinut itselleni erinomaisesti, korona päätti kuitenkin toisin ja kisa siirtyi syyskuulle. Eli viime lauantaille. Onneksi siirron esteitä ei silloin vielä ollut. Tosin typeryyksissäni ja pitempää miettimättä olin ajanut pois viiksisysteemini pari viikkoa ennen kisaa. Tästä huolimatta olin enemmän kuin luottavainen nykytasooni. Ultrat ja muut tavoitteet oli jo saavutettu. Pettymykset Aulangoltakin ajattelin pyyhkiä tänä vuonna yli. Aivan näin yksioikoinen retkeni ei kuitenkaan ollut. Tässä vaiheessa on hyvä kertoa tilastot, joita tolkuton kaarteluni ei kiinnosta pätkääkään joten tässä statsit niitä diggaileville (suluissa vuoden 2019 tulos): 22km aikaan 2h 24min (2h 38min) ja sijoitus upeasti 80. (127.). Eteenpäin on menty mielestäni reilusti. Tuloksista voi todeta näin todella olevan. Pahaa notkahdusta vauhdissa ei tullut, vaikka siltä matkalla muutamaan otteeseen tuntui.

Kuva: Miska Koivumäki

Lähtökohtaisesti suuria ongelmia ei siis ollut. Elokuun Himos-startin jälkeen olin palautunut erinomaisesti ja ehtinyt tehdä pari kovempaa treeniä. Varsinkin 10km testilenkki poluilla osoitti kaiken olevan kunnossa. Kilpailupäivän aattona päätin työporukan kanssa juosta vähän portaita ja söin tukevasti buffetissa. Molemmat aiheutti ongelmia olotiloissa. Jatkoin illalla tankkaamista pienellä kebabannoksella ja vielä yöpalaksi kello 23.45 nautin rullakebabin puolikkaan. Olo oli ylensyönyt ja ylisuolattu. Yöllä nesteet katosi kehosta. Todella vahvaa tekemistä.Lähtöruutuni tarkistin muuten aivan liian myöhään. Olin alunperin ilmoittautunut lähtöryhmään 2/3. Koronamuutosten takia minut oli siirretty ryhmään 4. Koska tällainen mestari ei asiaa sulattanut heitin tapauksen viraaliksi, eli instaan. No sieltähän sitä ei tietenkään moni lue ja lähtöruutu pysyi samana. Ei auttanut, kuin nöyrtyä ja heittää sähköpostia järjestäjälle. Selittää tilanne ja pyytää kiltisti lähtöryhmä muutosta. Järjestystoimikunta toimi perinteisen tehokkaasti, olin 15minuuttia myöhemmin takaisin toivomassani lähtöajassa. Saatteessa tosin sanottiin, että on sitten parempi juosta lähtöryhmän mukaisesti. Ei auttanut muu, kuin yrittää.

Kisaaamu alkoi perinteisesti. Tosin janoon join tietenkin kahvia ja poikkeuksellisen paljon vettä. Suolaisen ruuan takia oli koko ajan jänö ja se muuten jatkuu pitkään. Aamupalan jälkeen pakkasin kamppeet. Hauskasti putkikassiani koristi aiempien tapahtuman tiiminimi, joka sai hymyilemään jo kotoa lähtiessä. Tiimijäsen muuten huomasi tämän paikanpäällä. Toivottavasti pääsen Pasin kanssa taas kohta radalle, johonkin. Kisapaidaksi pitkähihainen ja jalkaan shortsit. Himoksella viimeisen reissunsa tehneiden eläköityneiden VJ Xtreme kenkien paikan sai napata Irock 3. Päätin muuten jättää juomaliivin kotiin ja edetä kuin todellinen mestari. Otin pienen tötsäpullon vyöhön. Tämä osoittautui fiksuksi päätökseksi, koska en lue ohjeita, en tiennyt ettei mukeja ollut huollossa. Minulla oli onneksi pullo. Otin jonkun proteiinipatukan evääksi autoon ja matka kaverin kyydissä kohti Aulankoa alkoi.Matka oli taas perinteistä juoksufiilistelyä. Pääkallopaikalla juoksukamat niskaan, tuttujen moikkailua, kenkien sitomista ja oman lähdön odottelua. Koska kello kävi, meinasi tulla jopa kiire. Lähtöruudun nappasin puolessa välissä ryhmää ja vähän yllätyin ettei kakkosryhmän kärkeen ollut kauheaa tunkua. Kuuluttaja ilmoitti minuutin lähtöön ja 5, 4, 3, 2, 1 HEP. Ja urku auki kohti Aulangon upeita polkuja.

Kuva: Video Hasari

Olin jo ennalta päättänyt edetä reippaasti ensimmäiseen mäkeen, jossa jarrut pohjaan ja kävellen ylös. Tiesin, että saan menetettyä aikaa reilusti kiinni jos otan alussa rauhassa ja pääsen tinttaamaan poluille hyvillä voimin. Kaverini Mika oli päättänyt samoin. Tiedän Mikan kovakuntoisemmaksi kuin olen, mutta Mika valitteli ettei tänään lähde. Sanoin, että seuraappa tästä selkää niin eiköhän se siitä.Vauhti olikin poikkeuksellisen hyvää. Aiemmasta viisastuneena päätin ohitella hitaampia jo alkumatkasta, koska isoja nousuja oli vain vähän. Toki pientä jojoa tein, kun jyrkemmät mäet kävelin ja minut jälkeen ohitettiin. Myöhemmin kuittasin kivasti ylämäkiä juosseita.Hämmentävimpiä hetkiä reitillä koin n.3-4km kohdalla kun reittimerkit yllättäen puuttui. Harmittavasti pienen hetken itsekin hämäännyin ja osan palatessa pienen matkan, löysin ryhmämme kärjessä oikean reitin. Sähkölinjan poikki, jonka jälkeen isommassa mutkassa oli toimitsija. Reitti oli löytynyt. Suunta oli oikea ja juoksu kulki. Ystäväni ehti jopa kehua vauhtiamme.

Jatkoin sillä millä olin aloitellutkin.Hauskasti moni tunnisti lärvini ja kannustus oli kivaa. Ensimmäiseen huoltoon saavuimme todella hyvässä vauhdissa 7km kohdalle. Pullon join tyhjäksi ja täytin. Ylämäki reippasti kävellen ja pyysin Mikan ottamaan vetovastuun. Mika totesi, että kulkee jo ja aloinkin jäämään miehestä noin kahden kilometrin aikana. Tässä vaiheessa näköyhteys miehen selkään katosi. Takaa tuli vielä yksi komea herrasmies ohi, jonka kanssa juoksin arviolta 4-5km yhtä matkaa muita ohitellen. Tosin osan jojoilin kunnes selkä katosi.Tässä vaiheessa tapahtui todella hämmentäviä. Aiemmin minut, kuin seisoville jaloille jättänyt Mika saapui takaani ohi. Tuntui hämmentävältä tulla ohitetuksi kahdesti, ilman että kuittaat ohitusta takaisin. Samalla joku toinenkin polkuohjus kuittasi minut ja huusi, että lähdes perään. En lähtenyt. Pari minuuttia myöhemmin tämä kyseinen kaveri saapui Aulangon rannalta juostuaan harhaan Sibeliuksen metsän kallioilla. Molemmat jättivät minut melko nopeasti ja sain jatkaa rauhassa yksin.

Ylipäänsä reitti oli muuten hieman teknisempi kuin viime vuodelta muistelin. Tai sitten ajankohta oli niin eri. Ei erityisen märkä, mutta juurakot oli hankalan liukkaita ja kiviä oli muisteloitani enemmän. Mäet oli muuttuneet tänä vuonna loivemmiksi, tai sitten oma kuntoni parantunut. Hauskasti askel osui erinomaisesti, eikä isoja ongelmia tullut. En tosiaan eksynyt kertaakaan, enkä edes kaatunut. Kerran tosin jouduin sitomaan kengännauhat, ne jostain syystä löystyivät puoleen väliin tultaessa.

Kuva: Miska Koivumäki

Laskeskelin tässä vaiheessa yksin jäätyäni, että 2h30min alitus olisi mahdollinen. Pidin vauhtia yllä ja ohittelin ajoittain selkiä. Ennen Aulangon tornin suuntaan ensimmäisen kerran noustessa Hannes oli reitin varrella. Kehui juoksua ja kertoi että vauhti oli hyvää. Tiedä häntä, mutta innostuin vähän. Tunkkasin mäkeä ylös reilulla askeleella. Alas takaisin tornilta sujui todella vauhdikkaasti. Reidet kesti alamäkeä ja juoksentelin tasaisia pätkiä reippaasti. Nykyään juostessa muistuttelen itseäni työntämään lantiota eteenpäin, ettei hanuri valahtaisi. Tästä on tullut yksinään juoksiessani pieni mantra. Toistin taas ja se tuntui auttavan. Kilometrit väheni ja matkavauhti pysyi hyvänä. Viimeinen tornille johtava pitkä nousu alkoi jo vähän hapottaa, mitään kramppeja ei tullut. Mäessä oli kuitenkin paljon minua väsyneempi joita kannustin ylöspäin ja yritin pitää vauhtia yllä. Tornille päästyäni tuntu kylläi siltä, että reitille oli poimittu kaikki yli 12cm juuret ja juurakot, mäet ja nyppylät, joita reitin varrelta oli helposti löydettävissä. Ratamestarille kiitos niistä. Tornilta tiesin loppumatkan olevan pelkkää alamäkeä ja lisäsin vauhtia. Kukaan ei poikkeuksellisesti enää ohittanut, mutta ehdin hakea vielä pari selkää. Tämä tuntuu toimivan itselläni, saan pientä piristystä siitä, että oma vauhti riittää. Poikkeuksellisesti vauhtini vain kiihtyi. Pieni alamäki, sillan ali ja maalisuoralle. Aivan mieletön ihmismeri oli odottamassa juuri minun maaliintuloani. Tai sitten ei, mutta kello pysähtyi aikaan 2h 24min ja sain tiristettyä 14minuutin aikaparannuksen viime vuodelta. Fiilis oli hyvä ja onnistuminen on aina hauskaa.

Maalissa minua nopeammat olivat jo hengailemassa ja suurin osa palkinnoistakin oli jaettu. Monien kanssa ehti vähän turista ja heittää läpändeerosta ennen, kuin porukka häipyi. Näin muutamia uusia somenaamatuttuja ja ilmeisesti muutamat tunnisti myös minut. Hauskaa yhteisöllisyyttä koko rahalla. Järkkäilijänä tapahtumassa ollut herrasmies kertoi reittimerkkien katoamisen johtuneen muuten ilkivallasta ja kyseli pysyinkö reitillä. Itseni oikeastaan yllätti, että pysyin reitillä ilman huolia. Tässä auttoi, että olen juossut reitin pariin otteeseen. Samalla muuten pisteet hyvin järjestetystä tapahtumasta ja hyvin suunnitellusta ja kauniista reitistä. Erityismainintana edelleen kalliot ja näkymät Tornin juurelta. Sekä erityisen mieleenpainuva on kohta, jossa mennään jotenkin kuninkaallisessa puistomaisemassa. Tänä vuonna olin vaan liian hyvissä voimin, enkä jäänyt fiilistelemään oksennuksenmaku suussa maisemia, kuten tein viime vuonna. Aulangolla on siis todella hauska juosta, taidan tehdä muutaman vakoilureissun ensi kaudellakin, jopa ennen ATT-kisaa. Toivottavasti myös kilpailu löytyy sopivasti kohdasta kalenteria ja pääsen ottamaan uusia aikatavoitteita.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s