Aitovuori – Lamminrahka noin 25 km

Tälle reitille pääsee helposti todella monesta muustakin kohtaa. Ruutanan päästä Kulonmaantieltä, Lahdentien alta Kiveliöstä, tai vaikka Kangasalan Aseman suunnalta Katajajärven parkkikselta.

Aitovuoren päässä on suhattu vähän ristiin rastiin, jotta hiukan olisi reittivaihtoehtoja, osa poluista on todellakin selkeästi pienempää metsäpolkua HUOM!

aiv

Aitovuori – Lamminrahka lenkki on osittain katoavaa kansanperinnettä. Lamminrahka/Ojala kaavan myötä tämän alueen eteläpää tulee muuttumaan kovasti. Lamminrahkan sivuilla olevasta pdf:stä näkee hyvin kallion joka on tässä kuvassa ympyröity.

lamminrahka

Reitti kulkee hyvin vaihtelevilla poluilla ja osa niistä on tosiaankin metsäpolkuja, navigaattori ja ehkä myös kunnon kartta kannattaa olla mukana kun ensi kertaa on menossa. Alueen nähtävyyksiä on juuri tuo yllä mainittu näköalakallio, sekä itse Lamminrahkan suo, jonka reitti kiertää kokonaan

lamminr kartta.PNG
Keskivaiheilla, Ojalassa on pientä ’suunnistushaastetta’.
Reitti kulkee mahtavankokokoisen hiidenkiven luo. Ojalan länsipuolelta tien yli hiidenkivelle ja siitä ’oikaisten’ kiven takaa mäkeä ylös. Näin päästään Maaniityn poikki kulkevalle polulle.
Tässä kohti ehkä kompassi, tai sitten kiltisti tien kautta polun alkuun
ojala

Itse Maaniityn harjanteet ovat varsin hienoja molemmat, teknisiä ja nättejä, näiden harjanteiden välissä on myös Aitovuori Extremen eräs segmenteistä, Kivikkokuru.

maaniitty

Jos olet aivan ensikertalainen metsässä, niin älä lähde tälle reitille yksin.

Data, teksti ja kuvat: Mika Laiti

%d bloggaajaa tykkää tästä: