UltraTimo ja suhde kenkiin, osa 1.

Kaikilla meillä on salaisuuksia. Asioita, joista emme mielellään kerro. Edes lähimmillemme. UltraTimon salaisuus on kengät. Olen aina salaa naureskellut, kun joku kertoo käyttävänsä suuria määriä rahaa kenkiin, useisiin kenkiin. Nyt minusta on tullut tuo kenkäfanaatikko, sinkkuelämien Kari. Ja kyllä samaistun paljon NY:ssa jetset elämää viettäviin naisiin. Ruutanahan tavallaan on Pirkanmaan Manhattan.

mde

Juoksukenkien ostelu lähti minulla liikkeelle juoksemisen mukana. Aluksi aika harmittoman oloisesti. Ostin heti ensimmäisenä oikeana juoksuvuotenani yhdet nopeat ja yhdet hyvin tuetut tossut. Juoksukoulua varten ostin polkukengät ja yhdet nastakengät, että pysyisin pystyssä kaikilla keleillä. Kaikki tuli käyttöön.

Melko pian halusin olla nopeampi, trendikkäämpi, seurata aikaani ja testata eri vaihtoehtoja. Kengistähän se vauhti on kiinni. Myöhemmin lisäsin harrastukseen hitusen turhamaisuutta ja tärkeimmän eli taitoni alehaukkailla. Ei se mitä tarvitsen, vaan onko siinä aletarra. Olen silloin tällöin laajentanut ostelua myös kireisiin mustiin trikoisiin ja herraintukisukkiin. Minulla on jo melko vaikuttava kokoelma näitä kaikkia.

dav

On useista kengistä ollut hyötyäkin. Liikun nykyään erityisen liukkaasti eri alustoilla. Maantiellä, hiekkatiellä, tiellä, soratiellä, poluilla, pururadoilla ja kivikkoisilla kallionpinnoilla. Erityisen kärppänä olen kauppojen alehyllyillä ja varsinkin world wide webin nettikaupoissa. Mitä isompi ale, sitä todennäköisempi ostos. Toki olen jättänyt jo muutaman muka-alet hyllyynkin. Hiilijalanjälkeni kasvaa, toisaalta aion juosta kengät puhki, vielä joskus.

dav

Nyt kaapissani näyttäisi olevan parit nopeammat kengät maantielle. Parit hitaammat kilometrien kartutteluun. Erinomaiset polkuraketit. Parit rauhallisiin pitkiin polkujurnuttamisiin. Kahdet nastat, jonka lisäksi palautin tilaamani kolmannet liian kapeina. Yhdet myin aiemmin liian kapeina. Kaksi paria vanhoja, jo juostuja kenkiä odottaa kevään ensimmäisiä märkiä kelejä ja samalla viimeisiä yhteisiä kilometrejämme ennen kuin pääsevät kenkien hoivakotiin, paikalliseen jätteenkäsittelylaitokseen.

Jalastani olen oppinut juostessa yllättävän paljon. Alunperin se oli typerä lisuke, joka kulki mukana ja tuli välillä kipeäksi. Nykyään se on nopeuteni instrumentti. Jalkani on kasvanut ja turvonnut harrastuksen edetessä. Olen eri kenkien takia menettänyt jo useampia kynsiä. Tällä hetkellä kaksi aikoo jättää toverinsa piakkoin.

mde

Tulevissa toiveissani on saada testata hyviä paljasjalkakenkiä, villasukkajuoksua ja noita erään firman ylisanoin hehkutettuja paksuja menokkaita. Täydellinen pari itselleni on vielä löytämättä, tai en ole vielä tajunnut sitä löytäneeni. Sovittaminen ja oikea juoksu ei usein täsmää. Nyt kuitenkin tunnen jo kenkää sovittaessa onko se liian kapea.

sdr

Postissa odottaa kolmet menokkaat ja kaapissa kasa käyttämättömiä. Mikä sinun suhtautuminen on kenkiisi?

UltraTimon ja Jussin matka jatkuu, älkää kysykö minne tai edes miksi

Himoksen lumiset huiput jäivät viikko sitten taakse. Pölyjä en selästäni pyyhi, Himokselle palaan vielä. Nyt olen kuitenkin matkalla eteenpäin. Edelleenkään taskussani ei ole sormusta mistä tahtoisin päästä eroon, enkä ole hanhen kyydissä, velho ei käskenyt matkaan enkä oikeastaan edes ole menossa mihinkään. Kunhan juoksen, koska tuli olo, että pitää juosta. Tuo tunne on tullut viimeaikoina useammin.

IMG_20190217_181743.jpg

Vielä hetken käytän nastoja. Kunhan kevätaurinko lämmittää enemmän, kaapista kaivetaan uudet kengät ja shortsit. Nyt reisiäni lämmittää edelleen kireät mustat trikoot. Tästä sankarista on kuoriutunut pieni vaatehifistelijä, vähemmälläkin varmasti pärjäisi.

Niin kuin jo aiemmin, myös tänään juoksemaan kanssani lähtee Jussi. Jussilla on samanlainen olo kuin minulla, juosta vaan pitää koska se on hauskaa. Hän on porukan järjenääni ja juoksutoveri, jollainen jokaisella olisi syytä olla. Hän on tarinan toinen päähenkilö, silti sidekickini koska minä kirjoitan ja saan päättää. Hän on siis Sanchoni (älkää kertoko etten ole aatelinen tai edes erityisen rikas). Myöhemmin meistä molemmista tulee ultraajia. Ei kuitenkaan vielä. Me harjoittelemme yhdessä, ellemme kateellisina eroa, jos toinen esimerkiksi voittaa jotain, joskus, jossain.

Olemme ehtineet kokea juostessa jo kaikenlaista, sisäänkasvaneen varpaankynnen, irtilähteneitä kynsiä, huvittavan mustan kynnen joka vaimon mielestä on ällöttävä, krampanneen jalan, vatsaväänteitä ja selkäkipua, kipeän polven, muljahtaneen nilkan, väsymyksen, pahan energiapatukan, hassun patin nilkassa, mielipahan ja hyvänolon tunteet, energiatabletin, geelin ja hetken jolloin kaikki oli hyvin. Olemme juosseet rännässä, sateessa, hangessa, peilijäällä, ukkosella sähköpäälinjaa, ojassa ja juurakoilla, tasaisella ja epätasaisella, suolla, pitkospuilla, poluilla ja polkujen ohi. Eksytty ja löydetty takaisin tielle palaamalla takaisin mistä tultiin. Yhdessä emme ole vielä kaatuneet, kaiketi sekin päivä vielä tulee. Käsikädessä.

Kasvoni ovat kapeat. Hartioita juuri sen verran, että juoksureppu pysyy selässäni. Pohkeiden paikalla jänteitä, jotka vievät yllättävän pitkään eteenpäin. Jussilla on parta ja trikoiden päällä shortsit. Vauhtimme sopii yhteen. Aina olemme löytäneet takaisin kotiin, eikä kertaakaan ole tarvinnut jäädä matkalle. Ja vain harvoin etenemme kävellen, paitsi ylämäet. Hitusen noloa. Kävely on keski-ikäisen miehen kirosana. Ärsyttää, että sellainen on edes keholle mahdollinen etenemismuoto. Ja hitto, että sekin on tehokasta liikuntaa.

Tukkani laitan juostessa hyvin, sitten pipon tai lippiksen. Päässäni pidän laseja, jotka huurtuvat talvella, sateella juoksen sokkona. Jalkani alkavat kestää jo iskutusta. Mieleni ei ole kuitenkaan vielä valmis ultraan, yllätyksiä tapahtuu liikaa, opin onneksi kokoajan lisää. Olen matkalla ja pidän siitä. Vielä hauskempaa on, että niin taitaa olla Jussikin. Jussi näkee ilman laseja, mikä on epäreilua ja hänellä on parta. Jussilla on yliote.

Koska meitä on kaksi, on hyvä että askeleemme on kuin ohjelmoitu kulkemaan samaa matkaa. Tänään matka jatkui kohti ensimmäistä pitkää lenkkiä hetkeen. Sitä kaiken harjoittelun kulmakiveä. Ensikesän kisoja varten rakennetaan nyt raudanlujaa peruskuntoa, silloin tällöin nopeammin kirmaten ja jalkoja vauhdista muistuttaen. Emme aio enää taittua, mielemme ei saa enää epäillä. Meitä ei pysäytä mikään…paitsi perheidemme toiveet, jos ne on ristiriidassa lenkkeilyn kanssa. Silloin suunnitellaan paremmin. Kaiken alku ja loppu on kuitenkin viikon pitkis. Oma aika. Oma pala taivasta. Pitkä, hidas, joskus tylsä, sykkeet matalana pitävä rummutus kohti omaa parempaa itseä. Kohti ultraamista, omien rajojen löytämistä.

Kello lyö yhdeksän. Olen herännyt jo seitsemältä. Söin ja pakkasin repun. Varmoin askelin kohti yhteistä lähtöpistettä. Jussi on ehtinyt jo paikalle ja hyppii kärsimättömänä. Totean, ettei hänellä ole nastoja. Myös Jussi huomioi ongelman, muttei välitä siitä. Väitän tietäväni paremmin, olenhan keski-ikäinen juoksija, Jussi palauttaa minut maanpinnalle toteamalle olevansa saman alalajin edustaja. Turha väitellä, Jussilla on hyvät kengät.

Tapasimme matkalla seitsemän enemmän tai vähemmän isoa ongelmaa, löydätkö kaikki? Osa muodostui lähes ylitsepääsemättömiksi. Osan selvitimme helposti.

Unelias Ruutana herää, kun kaksi sankaria kiihdyttää kohti Kangasalaa. Lähdemme jäistä hiekkatietä eteenpäin ja Jussi yrittää ottaa pientä etulyöntiä menemällä kärjessä. Rauhoitun ja muistuttelen itselleni, kisa on vasta alussa. Ehdin kyllä laittaa lisää vauhtia sopivassa kohdassa. Juoksemme ohi hevostallien ja hiljaisten talojen. Jokunen koiranulkoiluttaja ja pari kävelijää tulee vastaan. Juoksijat tervehtivät toisiaan, se on tapana.

Käännymme jäiseltä hiekkatieltä isommalle tielle, jossa on sulanut ura. Jussi saa vihdoin kunnon pitoa alleen. Keskustelemme lenkkiin liittyvistä yksityiskohdista ja tavoitteista. Olemme samaa mieltä kaikesta. Helpottaa reitin suunnittelua. Lystikäs retkueemme lähtee todella laukalle ja sykkeet sen mukana.

Ujosti kysyn voisimmeko kävellä vähän. Ainakin ylämäet. Jussista se on vähän noloa ja niin minustakin. Sykkeitä pitää kuitenkin seurata. Niin lukee oppaassa ja toteamme, ettemme ehkä tiedä vielä kaikkea. On hyvä jos sykkeet löytyy. Muuten on ilmeisesti kuollut. Niin ei voiteta kisoja.

Olisi viisaampaa rauhoittua ja katsoa, kuin luhistua vauhdin tappaessa rennon menon. Ensimmäinen ja varsin yleinen ongelma on innostua juoksemaan liian lujaa. Viisas päätös olisi mennä rauhassa. Ylämäet kävellen, energiaa ja vettä tankaten. Viisasta olisi muistaa tämä myös pidemmillä matkoilla ja niin sanotuissa kisoissa.Tämä on kuitenkin ikäisillemme miehille todella haastava paikka. Tuntuu nololta vaihtaa kävelyksi. Onneksi meitä on kaksi. Pidämme henkisesti toisiamme kädestä.

Olen oikeastaan koko lenkin niistänyt, se kuuluu olennaisena osana harrastukseen. Jussi sanoo minua leikkisästi nuhanenäksi. Harjoittelen vasta ns.vauhdissa tapahtuvaa niistoa. Katsoessani vasemman olkani yli huomaan rään tarttuneen juoksutakkiini. Tyylikästä. Harjoittelu tämän asian kanssa tulee jatkumaan. Jussi vakuuttelee ongelman olevan yleinen.

IMG_20190217_181803.jpg

Jussi veti peilijäisellä pellonpientareella ihan jöröksi ja heilui edes takaisin. Toivoin, että mitään ei sattuisi, olisi tylsää voittaa jos toinen ei pääse edes maaliin. Matkaa oli vielä n.10km ja vaikka vahva olenkin, tuskin olisin jaksanut juosta koko matkaa ystävääni kantaen. Vähintään vauhti olisi kärsinyt, jota me keski-ikäiset emme tietenkään siedä. Matka ja aika mitataan ja sillä kerskutaan ja kehuskellaan. Uskomattomalla tasapainolla ja kehonhallinnalla Jussi onnistui kuitenkin selättämään tämän kilometrin mittaisen peilijäällä valellun epätien ja pääsimme kiihdyttämään takaisin kohti maalia.

Päivä on jo pitkällä retkueemme palatessa kohti aina niin vilkasta Ruutanaa. Vilkaisu kelloon paljastaa meidän olleen reissussa jo kolme tuntia ja matkaakin tuli reilusti, eli noin 28km. Hyvä pitkä lenkki takana. Maalit sijaitsevat molemmille eri paikoissa, joten tänään kaikki voittivat. Hyvä niin. Näitä lisää ja parivaljakkomme seuraavat seikkailut tulevat olemaan entistä tarunhohtoisempia. Näistä retkistä tulee legendoja, joita kerrotaan iltaisin elokuvien muodossa. Ne alkavat tekstillä ’perustuu tositapahtumiin’ ja niissä on kauniit näyttelijät ja hyvähkö musiikki. Mahtipontinen.

IMG_20190217_181623.jpg

Mitalikahvit. Ehdin syödä laskiaispulla(n/t) pois kuljeksimasta.

HimosWinterTrail Extreme, lauantaina 9.2. kisarapsa (Timo Väistö/UltraTimo2020)

Käsittämättömän hienona eleenä HimosTrailin porukka oli poiminut minut ennakkosuosikkien joukkoon. Huomionarvoista, että en valitettavasti ihan kuulu juoksullisilta lahjoiltani tuohon kunnioitusta herättävään nippuun. Mahtavaa silti, että meitä (hitusen) hitaamman juoksuryhmän juoksijoitakin arvostetaan näin korkealle. Omistan tämän kunnianosoituksen kanssatovereilleni, juoksusta nauttijoille sijoituksista välittämättä, kuitenkin itsensä viimeiseen asti haastaen. Ja onnitteluni muille osallistujille, podiumille nousseille, järjestäjille, talkoolaisille ja kanssani samaa matkaa kirmanneille. Mahtava reissu taas takana. HimosTrail ei petä.

dav

Polku-ura oli tampattu kiinteäksi, sitä oli aurattu auki ja sitä oli helpohko juosta jos askel ei harhaillut. Umpihangessa kävin muutamaan otteeseen, kaaduin vain kerran. Tämä pitää ehdottomasti kokea myös pimeällä.

En mielestäni pettänyt fanejani ja suoritin reitin ajassa 2h 52min 39s. Sarjassani sijoitus 26/33, joka kertoo mielestäni siitä, että kaikki yli 20km polut keräävät nykyään todella hyviä juoksijoista mukaan, myös täällä kärjen takana. Polkujuoksu maistuu, tuntuu ja on kivaa.

IMG_1419

Kuva: Nico Peltola

Itse kisan eka kierros taittui aikaan 45min, toinen n.50min ja kolmanteen sainkin tuhlattua sitten 1h10min ja päälle lopun tieosuus. Hienoimpina hetkinä mieleeni jäi haastattelut ennen ja jälkeen kisan. Ensimmäinen kunnon nousu, joka otettiin matkan aikana yhteensä kolmesti. Mahtavan kannustuksen antanut juomapisteen väki, joiden suolakurkut pelasti koko reissun. Ohitustilanne, jossa UltraTimo taipui Jerelle, Aleksille ja Jussille. Jätkien vauhti oli sen verran hurja, että äänivalli taisi murtua. Tyylikästä on katsoa kun joku juoksee kovaa, mielestäni vaikealla reitillä. Arvostan.

Kaiken kaikkiaan olin saamastani huomiosta ja Himokselle paluusta hitusen innoissani, ehkä vähän liiankin. Kunnianosoitus järjestävältä taholta ja siviiliminäni arki oksennustaudin ja flunssan sekaisessa maailmassa aiheutti yllätysmomentin juuri ennen viimeisiä valmisteluja. Vatsaongelmien lisäksi päätin täyttää itseni herkuilla ja vähentää treenaamista. Typerimpiä päätöksiäni ikinä. Erinomainen valmistautuminen takana siis. Onneksi pääsin kuitenkin lähtöviivalle ihan hyvävointisena.

Päälleni valitsin tällä kertaa ns.juhlajuoksukamppeet. Sää oli lämmin, joten ohuehkolla kattauksella mentiin. Ohut takki ja alle paita. Päähän pipo ja selkään reppu. Tarkoitus oli viettää reissussa suunnilleen kolme, tuntia. Vähän evästä ja energiatabletteja, litra vettä. En osaa vielä(kään) juoda noista pehmeistä mukeista ja ajattelin juomaliivin helpottavan nesteytyksessä. Jalkaan laitoin mustat kireät trikoot, nastat ja vedenpitävät sukat. Välineistä ei jääty tälläkertaa kiinni. Kaikki osui, viimehetken panikointikin selätettiin uuden mentaalivalmentajani johdolla. Ainoa jälkeenpäin harmittanut tekijä oli tukkatuotteiden ja kamman puuttuminen repusta. Maalihaastatteluni, ilman näitä voitte katsoa HimosTrailin Facebookissa.

Sitten niihin ongelmiin. Tiesin, että nousut aiheuttavat kanankoipiini ylimääräistä rasitusta. Kuvien perusteella ja reitin tuplannut matkaseuralainen varmisti reitin olevan haastava, mutta hyvä, mikäli juoksija pysyy tampatulla uralla. Olen juossut paljon Aitovuoren kapealla polku-uralla nyt talvella ja ajattelin hoitaa homman helposti kotiin. Takana oli myös useita pitkiä lenkkejä, joten luulin olevani valmis. Olinhan selvinnyt viime kesänä Himoksen kovemmistakin nousuista. Olin luottavainen.

En tainnut silti olla valmis, lähdin turhan vauhdikkaasti liikenteeseen ja kiersin kaksi kierrosta omaan tasoni nähden erinomaisessa ajassa. Tampereelta saakka mukaan lähtenyt juoksija taittoi matkaa kanssani ja juttelimme mukavia, kaikki sujui kuin unelma. Sain lisäenergiaa pitkän nousun varrella soineesta kappaleesta Eye of the Tiger. Pam-pampam! Kierros oli nopeasti ohi ja reitti alkoi tuntua tutulta. Juomapiste oli hyvässä kohdassa ja jaksotti kierrosta hyvin.

Toisessa nousussa soi Finlandia, mahtipontinen musiikki oli varmasti tarkoitettu varoitukseksi, jota en tietenkään kuunnellut. Eihän Sibeliuskaan varonut kiellettyä aihetta säveltäessään teosta. Mäki oli sortajani, minä selviytyjä. Sortajan edessä pitäisi kuitenkin aina muistaa maltti ja iskeä, kun on hyvä aika. Ei hakata päätä seinään ja sählätä. Oppia joka juoksu.

En ollut juonut tarpeeksi ja eväät eivät ehkä imeytyneet kunnolla. Olisi pitänyt ottaa suolakurkkua ja suolaa enemmän, aiemmin, paljon aiemmin. Kaaduin toisen kierroksen alamäessä ja ilmeisesti etureiteni ei pitänyt siitä. Kolmannella nousulla musiikki oli lakannut, niin myös voimat. 16km kohdalla jalat alkoivat väsyä toden teolla ja kramppailla. Sain onneksi noustua viimeisen pitkän nousun ja mäen päällä etureisi vasemmasta jalasta kramppasi. Laskettelin juomapisteeltä alas, jonka jälkeen vaihdoin kävelyksi. Pahimmillaan vasen pohje, etu- ja takareisi kramppasi. Samalla oikea etu- ja takareisi kramppasi venytellessä vasempaa juoksukuntoon. Söin loput evääni ja potkin lunta. Kuvasin pienen instatarinapätkän ja taisin tirauttaa kyyneleen pettymyksestä, kun alun vauhtirilluttelu vaihtui mielen tummuessa ja jalkojen laittaessa vastaan. Olin onneksi yksin ja kukaan ei ohittanut minua tänä pimeänä hetkenä.

Kapusin loivia nousuja ja katselin puista tippuvaa lunta. Mietin, että täällä on nättiä ja hyvä olla. Pääsin viimeisen kerran huoltoon ja söin niin paljon suolakurkkua, kun pystyin. Huomasin tässä vaiheessa kolme tai ehkä neljä minut kiinni juossutta herrasmiestä, joista yhdellä oli shortsit. Sain suolakurkut alas lasillisella mehua ja jatkoin matkaa. Jalat alkoivat jälleen toimia ja sain juostua mäkeä alas. Päästin mutkassa nopeammat ohi ja lähdin peesaamaan shortsikaveria. Juttelimme niitä näitä mm.kengistä ja krampeista. Mahtava meininki alkoi palata ja aiemmat surun ja pettymyksen tunteet oli sysätty sivuun. Hitusen ennen reitin muuttumista kävelytieksi onnistuin vielä astumaan harhaan, mutten kaatunut. Hakkasin vähän jalkoja ja kiihdytin loppuun, enemmän juosten kuin kävellen.

Polku oli kokonaisuudessaan hämmentävä yhdistelmä erittäin juostavaa kourua ja toisaalta haastavaa tasapainoilua jalkoja asetellen. Uskomaton saavutus, että reitti oli niinkin hyvässä kunnossa, josta kiitos järjestäjille. Tästä eteenpäin alan tunkkaamaan mäkeä, opettelen syömään suolaa ja juomaan aina kun mahdollista. Ensi kerralla vahvempana ja fiksumpana, toivottavasti haastaen keskikastin raketit tätä reissua paremmin.

dav

HimosTrail ole valmiina, palaan taas elokuussa ottamaan itsestäni liiat luulot pois.

Tammikuun juoksijan hyvin rullaavat (lumiset) alamäet ja kaatumisia umpihankeen -lista by #UltraTimo2020.

Alamäkeä ja auvoista onnea:

1. Tammikuun ehdottomasti tärkein saavutus on ollut 30km/viikko juoksutahti. Mikäli sama meno säilyy tai onnistun kesällä lisäämään hitusen määrää, saavutan asettamani juoksukilometritavoitteen tälle vuodelle melko helposti. Wow!

MyCollage_201913010222281

Oman lenkkeilyn lisäksi olen tehnyt pari onnistunutta kimppalenkkiä ’aurana’. Osallistujamäärissä on ollut eksponentiaalista kasvua, ensimmäinen jossa olin yksi, toinen jossa kolme keski-ikäistä herraa vaelsi ryhmänä ja kolmanteen järjestämääni hullutteluun umpihangessa saapui ei yksi, tai kaksi, vaan yhteensä seitsemän juoksijaa. Kiitos kuuluu TampereTrailRunning-yhteisölle ja tietenkin lenkeille osallistuneille. Wow ja PAM!

Yritän jatkossakin pitää yllä tätä yhteisöllistä lenkkirytmiä. Luvassa ainakin ’Run like UltraTimo’, ’Ylämäkitreeni mestarin tahdissa’ ja ’Syväluotaavaa keski-ikäisen miehen tunteiden käsittelyä juoksun lomassa’ teemalenkit. Pysy kanavalla.

2. Henkilöbrändäysen (ehkä koko ihmiskunnan historian) hienoin saavutus, oli vaihtaa juoksupersoonani hämäräperäisempään, nopeampaan, ketterämpään ja sanavalmiinpaan UltraTimo2020 hahmoon. Tämä on aiheuttanut massiivisen julkisuuspiikin instagram-tililläni ja näkyi selvästi järjestämilläni kimppalenkeillä. Samalla muutamat kovemman luokan tekijät ovat (aiheesta) kiinnostuneet tekemisistäni. Sarjassa keski-ikäiset, kesällä 37-vuotiaat hitusen pienipäiset, vaniljaviineriaddiktit tulee olemaan tänä vuonna paljon kovempi taso, kuin vielä edellisenä 2018.

3. Ensimmäinen fanitapaaminen hoidettu. Yhteiskuvasta tuli hieno, vaikka kärsin kyseisellä hetkellä kuivuneista huulista ja tukkani oli hitusen sekaisin. Jatkossa tulen panostamaan enemmän juuri julkisuuskuvaani ja pidän huolen, ettei tukkani ole sekaisin pipon alla tai mene sotkuun edes 30km lenkeillä.

Kaatumisia ja epäonnistumisia, jotka ei todella aiheuta tanssiliikkeitä tai hurraahuutoja.

1. En haluaisi ajatella eläväni ruuhkavuosia ja kärsiä ajankäytöllisistä ongelmista. En haluaisi ajatella, että kaikki kylän kulkutaudit osuvat kohdalle. Mutta ne osuvat ja aika ei oikein tunnu riittävän. Nyt juuri meneillä pahin univaje sitten (lasteni) vauvavuosien. Näillä mennään vielä hetki sanoi joku, katsotaan pitääkö paikkaansa.

2. Seuratessa kovemman tason tekijöitä ja maailmalla kisoja kiertäviä, saa helposti käsityksen, että miksen minäkin. Myöhemmin voi esim Stravasta vakoilla näiden tekijöiden treenimääriä ja vauhteja. Tästä syystä voi luovuttaa kärkisijat muille, ei tietenkään ilman taistelua. Ja onneksi voi keksiä itselleen oman sarjan ja pärjätä paremmin. Saakohan näin edes tehdä.

3. Kun aloittaa Ultrajuoksu-projektin ja sijoittaa sen vasta vuoteen 2020, tulee mieleen olisiko pitänyt ilmoittautua matkalle jo ensi kesänä. Ahdistus on toisaalta vasta myöhemmin edessä ja toisaalta UltraTimo2020 on hienompi nimimerkki, kuin vastaava 2019:a. Luulen, että päätökseni on silti oikea. Vuosi 2020 tulee olemaan (viimeistään) hyvä vuosi. Onneksi tätäkin on vielä hitusen jäljellä.

Pirkanmaan polkujuoksu ry – liity jäseneksi!

Tampere Trail Running yhteisön taustalla toimii pieni yhdistys – Pirkanmaan polkujuoksu ry.

Yhdistys on ensimmäisen toimintavuotensa aikana

  • tehnyt nämä nettisivut
  • pitänyt koulutus- ja infotilaisuuksia
  • tarjonnut viikottaisen salivuoron Saukonpuiston koululla
  • kouluttanut 15 polkujuoksuohjaajaa Lähitapiolan sponsoroimana
  • rakentanut #lähilenkkikalenterin, jossa tarjotaan ohjattu ja maksuton polkulenkki aloittelijoille.
  • järjestänyt kenkä/lampputestin Intersportin kanssa (Salomon – Petzl)
  • järjestänyt TTR-paita/liivitilauksia
  • suunnitellut Tampereen ja Kangasalan kaupunkien kanssa heijastinreittejä Kauppiin ja Kirkkoharjulle

Kuluvalle vuodelle on luvassa ainakin seuraavaa. Erilaisia koulutustapahtumia, polkujuoksuleirejä, mahdollisia yhteismatkoja tapahtumiin ja välinetestausta.

Tule mukaan toimintaan tai tue yhdistyksen toimintaa pienellä jäsenmaksulla
Voit liittyä yhdistyksen jäseneksi maksamalla vuoden 2019 jäsenmaksun seuraavasti:

  • Summa: 10€
  • Pankki: Aito SP
  • Vastaanottaja: Pirkanmaan Polkujuoksu ry
  • Tilinumero: FI43 4503 0010 4693 48
  • Viitenumero: 00000 11112

Lähetä sen jälkeen sähköpostilla viesti osoitteeseen pirkanmaanpolkujuoksu@gmail.com, jossa kerrot nimesi ja asuinkuntasi niin sinut lisätään jäsenrekisteriin ja saat kutsut yhdistyksen kokouksiin.

Vanhoille jäsenille riittää pelkkä maksun maksaminen.

PPJ RY Hallitus

PJ Mika Laiti
VPJ Manu Humppi
Sini Astrén
Jonna Jokelainen
Olli Hietajärvi
Hanna Manni

Juoksuvuoteni 2018 (Timo Väistö)

Hei kaikki fanit ja ne, jotka eivät vielä jostain syystä ole. Vuosi alkaa olemaan lopuillaan ja aika niputtaa juoksuvuoteni kasaan. Rakastan listoja joten nämä listaten.

1. Statsit

Vuonna 2018 tein 115 juoksulenkkiä, käytin aikaa 140h, keskisyke oli 147 ja ehdin taivaltaa 1160km. Enemmän poluilla, kuin aiemmin. Samalla ylitin tavoitteeni 160km:llä. Ensi vuonna pyrin nostamaan matkaa hieman ylös ja sykkeitä hitusen alemmas.

MyCollage_20181229144731771

2. Kisakalenteri ja saavutukset

Niin sanottuja kilpailuja oli vähän. Hölköttelin Kangasalan puolimaratonin ja kävin ihmettelemässä HimosTrailin 26km matkan tunnelmaa. Pinkaisin Pirkkalassa ja yhden InovTrailCupin kisan Kaupissa. Ensi vuonna siis enemmän ja paremmin ja nopeammin ja useammalla paikkakunnalla.

Paikallisia Strava-ennätyksiä onnistuin onneksi kahmimaan enemmänkin. Näistä tärkeimmiksi nousivat matkat, joita harvat menevät täysiä. Itse menin. Suurten mestareiden jälkeen saavutetut palkintosijat lämmittävät myös mieltä. Ja juuri tänään saavutin taas erään pohja-ajan. En kovin julkisesti näitä huutele, etteivät huomaa uutta tulokasta ennen kuin on liian myöhäistä.

Saavutuksista tärkein on kuitenkin somepuolella saavutettu lähes 1000 tykkäyksen facepäivitys ja lähes 300 seuraajaa instassa. (vertailun vuoksi eräällä formulakuskilla seuraajia on 1,2 miljoonaa ja yhdellä mallibloggarilla yli 161 tuhatta). Hiljalleen olen siis siirtynyt vakavasti otettavaksi mediavaikuttajaksi ja henkilöbrändäykseni on onnistunut yli odotusten. Ensi vuonna tavoitteena on pitää saavutetut seuraajat, kasvuun tuskin uskoo kukaan, en itsekään.

3. Varusteet
Juoksu on valitettavasti välineurheilua. Olen saanut kokea sen kantapään kautta, hiertymänä. Ilman mustia trikoitani en enää edes viitsi vaivautua lenkille ja kengillä sitä juostaan. Tästä syystä suosittelenkin hankkimaan seuraavat varusteet jos aiot kanssani huipulle tai yli. Malleja ja kokoja löytyy kaikille, vinkkejä kannattaa kysellä yhteisöistä, avuliasta osaajaa on netti täynnä. Itse suosin paikallistietoutta TTRn Facebook yhteisössä.

3.1. Gps-ominaisuuskello, itselläni on Suunto Spartan Trainer HR. Tykkään rannesykemittauksen helppoudesta ja kello on sirompi kuin aiempi Suunto Ambit2. Kelloni myös päivittää bluetooth yhteydellä itsensä nettiin ja siirtää tiedot Stravaan, joka on vaan helppoa ja ilmeisen nykyaikaista.

3.2. Yli 2h lenkeillä suosittelen juomaliiviä tai reppua. Liivissä kulkee myös puhelin, kuvien ottamista varten ja mahdollisia tilanteita, ettei pääsekään metsästä pois tai esimerkiksi eksyy. Ongelman voi myös kiertää menemällä porukalla lenkille, silloin on kiva pakottaa kaveri kuvaamaan. Saa hyvempiä kuvia kaiken lisäksi.

3.3. Vedenpitävät sukat. Juuri tänään viimeeksi totesin mukaviksi astuessani puroon. Kengät kastuivat, jalka ei. Merkillä Sealskinz on ainakin hyviä malleja.

3.4. Kaikille suosittelen viiksiä ja partaa. Olisipa minullakin.

4. Vuodesta 2019

Lisää kisoja, joissa pääsee peesaamaan ja näkemään missä mättää. Ultraamaan lähden kun maratonit menee helposti maaliin. Poluilla juoksen ainakin HimosTrailin ja winter-version, Aulanko TowerTrailin ja Bodom Trailiin, mitenhän uskaltaisikohan vielä NuuksioClassic. Tasaisella riittänee Kangasalan puolimaraton ja olen valmis yhteen Maratoniin jossain.

Tavoitteellisempia treenejä: ylämäkiä, vauhtia lisää ja poluilta tekniikkaa, varsinkin alamäkiin. En ole vielä onneksi saanut kertaakaan itseäni rikki kirmailuillani. Joten hyvin menee.

Toivon myös lisää keskustelua omista kirjoituksistani. Ja toki toivon, että jollekin tulee näistä epämääräisistä ulostuloistani hitusen parempi mieli. Kannattaa myös kertoa, jos ei. Runosuoni ei enää pulppua, niin kuin 2018 joten ideoita vuodelle 2019 otetaan vastaan.

Poluilla tapahtuvasta etenemisestä

Viime aikoina olen saanut huomata, että meitä polkujuoksijoita on ollut enemmän esillä erilaisissa vastaanottimissa ja laji alkaa saada ansaitsemaansa huomiota. Osa ihmetteleekin miksi juoksu pitää erottaa polkujuoksusta. Ei mielestäni tarvitse. Alusta on eri ja osa menee lujaa, toiset vähän hiljempaa. Minä siellä mukana. Toivottavasti sinäkin.

MyCollage_201812167494864

Olisi kaiketi hauska olla kisoissa kärjessä, mutta kun ei sinne ihan vaan mennä. Olen nimittäin yrittänyt. Puolimaraton metsässä reilusti alle 2h on nimittäin ihan hillittömän hankala rasti. Tai niin kuin eräs suuresti arvostamani tyyppi jossain vuoristossa satajotainkymmentäkilometriä alle 30h. Toivoisinkin nyt kärjen hitusen hidastavan, että ero kapenisi ja minäkin pärjäisin.

Koska kärki tuskin hidastaa ja on todennäköisesti jo päässyt itseltäni karkuun. Päätin listata asioita, miksi en vaan pääse niin lujaa kuin kansallinen ja/tai kansainvälinen kärki. Näitä ei kannata ottaa ihan tosissaan vai pitääkö?!

1. Olen 36-vuotias, ilman juoksutaustaa nuorena. Hitusen liikaa annoin tasoitusta. Tämä virhe menee omaan piikkiin.

2. Minulla on vaniljaviinerihimo. Myös pulla maistuu. Tämä saattaa johtua osaksi geeneistä, mutta otan syyn itselleni.

3. Keskivertoa pienempi pää. Tämä aiheuttaa sen, että osa niin sanotuista trendipolkujuoksulippiksistä on minulle liian isoja. Enkä saa lippaa taitettua ylös tai se viimeistään siinä vaiheessa tippuu päästä. Tämä nyt ainakin johtuu geeneistä.

4. En juuri käytä aikaa venyttelyyn. Tästä syytän tietysti yhteiskuntaa.

5. Minulle ei oikein kasva tarvittavia hipsteriviiksiä, eikä edes partaa. Tästä syytän tämän hetkisiä mieskauneusihanteita. Vielä tulee aika kun hintelä, olkapäätön, pienipäinen mies on taas kansikuvissa.

6. Mietin lenkillä mitä kirjoittaisin someen, jonka takia välillä unohdan tehdä sovitun treenin. Tästä syytän teitä, mitäs tykkäsit yhdestä aiemmasta tekstistäni.

7. Olen itseni valmentaja, minulla ei ole lahjoja urheilijana, mutta ei ainakaan valmentajana. Tämä johtuu käytännönsyistä ja vähän geeneistä.

8. Saattaa johtua vielä useista lukemattomista syistä. Syylliseksi olen valinnut polkujen epätasaisuuden, flunssan, kireät lonkankoukistajat, oikean jalan toisiksi pisimmän varpaan, likinäön, vain vähän haljenneen etuhampaan ylhäällä vasemmalla, kireät ja liian löysät trikoot ja puutteellisen määrän korkeanpaikan leirejä.

PS Kuva rekvisiittaa lenkiltä missä kuvasin enemmän kuin juoksin. Oikeasti siis hipsuttelen tai kirmailen.

PS 2. Kaikki mahtuu hyvin poluille. Polkua voi laajentaa pari askelta polun viereen, jos tila alkaa loppua.

PS 3. Kylllä porukassa on kivempaa. Osallistu vaikka paikalliseen lähilenkkiin ja totea itse!

Juoksijan haastattelu

Minulta ei jostain syystä ole pyydetty haastatteluja mihinkään kuten esimerkiksi MeNaisiin, Juoksija-lehteen tai ammattiliittoni erinomaiseen julkaisuun. Päätinkin haastatella tästä syystä itseäni (yleisön, fanien ja ystävieni toiveista huolimatta).

MyCollage_20181213123512563

Kuka olet?
Timo (ig: timovaisto). Varhaiskeski-ikäinen mies joka kirmailee, jolkottelee, hipsii ja juoksentelee. Asuu Ruutanassa ja juoksee kun ehtii, yleensä 2-3 kertaa viikossa. Kunhan lastentaudit on ohi, vähän enemmän.

Miksi valitsit juoksun?
Olin jumpannut pitkään capoeiraa melko tosissani. Lopetin ja löhöilin. Yhtenä päivänä tuli olo, että pitää lähteä juoksemaan. Aluksi juoksin ’täysiä’ ja lyhyitä lenkkejä. Myöhemmin enemmän ja pidemmälle. Vuodesta 2015 eteenpäin n. 1000km/vuosi.

Juoksun ohella teen lihaskuntoa ja pyrin kiipeilemään kerran viikossa. Runko pysyy paremmin kasassa, jos ei keskity vain juoksuun. Selän ja hartioiden kanssa on silloin tällöin ongelmia, niin kuin ehkä kaikilla nykyään.

Ennätyksesi? Tulos tai ulos!

2016 Maraton 4h11min12s:
2017 Puolikas 1h44m28s.
Stravassa useita palkintosijoja.
Instassa hillitön määrä seuraajia.
Elämässä lähes pelkkää onnistumista.

Katsaus tulevaisuuteen?
Asetin itselleni päämääräksi juosta ensi kesänä maratonin alle 4h ja Ultramatkan vuonna 2020, tästä syntyi jo pienimuotoiseksi kansanliikkeeksi kohonnut #ultratimo2020 spektaakkeli jonka lähes kaikki yksityiskohdat on vielä auki. Tämän lisäksi kirjoitan Road to HimosTrail 2019 raporttia. Huikeita seikkailuja tulossa ja jo tavallaan olemassa.

Lempikamppeet?
Hyvät kengät ja mustat trikoot, kireät. Odotan saapuvaksi TampereTrailRunning half-zip-goes-fast paitaa merkiltä NoName. Myös tuubihuivi on ehdoton heti kesän viimeisistä lenkeistä loppu kevääseen. Lippistä tai pipoa pidän silmälasien takia. Minulla on harmittavan pieni pää, mutta isot murheet.

Polku vai asfaltti?
Molemmat. Pidän poluista syksystä loppukevääseen. Silloin poluilla on enemmän haastetta ja metsässä nättiä. Kesällä on mukava juosta pellonreunoja ja pitkiä kuumia asfalttipätkiä mahdollisimman lujaa ja kauas.

Oman tasoni tietäen polkujuoksemalla saan pidettyä sykkeet helpommin matalalla, kuin asfalttia laahustaen. Toisaalta vauhti metsässä ei ole vielä sitä luokkaa, etten haluaisi joskus juosta täysiä. Tämän toteutan mielummin ihan tasaisella.

Miksi?
Ensimmäisenä oman elämän ruuhkavuosien takia juosten pääsee pois kaikesta ja saa olla yksin. Toisena pidän väsymyksen tunteesta jonka juokseminen aina saa aikaa ja kolmantena juoksemisen helppoudesta. Periaatteessa kengät jalkaan ja voit lähteä. Käytännössä juokseminen sisältää: suunnittelun, ruokailujen rytmittämisen ja elämän suunnittelun niin, että lenkille ylipäänsä pääsee.

Neljäntenä tekijänä on perjantainmässäily ja huonot elämäntavat jotka saa nollattua pitkällä juoksulenkillä. Juoksen, että pysyy joku tolkku elämässä ja saa syödä mitä ikinä tekee mieli.

Viidentenä tavoitteellisuus. On hauska huomata oma kehittyminen vertaamalla tuloksia aiempiin. Tällä hetkellä toiveissa on joskus ehtiä treenaata todella pitkille matkoille. Nyt vaan saada kasaan sellaisia kilometrimääriä mihin aika ja rahkeet riittävät.

Juoksetko jonkun hyvän asian, kuten maailmanrauhan puolesta?
En.

Miksi kirjoitat someen niin usein?
Ihan hirvittävä tarve päästä pätemään.

Idolisi?
Minä itse.

Mottosi?
Höpöhöpö.

Mitä mietit kun juokset?
Ennätyksiä, Strava-sekmenttien lähtöpaikkoja, elämää, isyyttäni, töitä vain vähän, honTaa, sitä mitähän vaimo taas tykkää kun oon ollut sovittua pidempää lenkillä, mitähän söis kun pääsee kotia ja joskus sitä miltä milloinkin tuntuu. Joskus pääsen myös tilaan missä en mieti mitään. Ja kerran mietin, miksi oi miksi.

Haaveet juoksijana?
Ryhtyä amatööritasonultrajuoksijaksi ja toki saada tuubihuivi palkinnoksi jostain. Se vasta olisi jotain. Pitää hyvää meininkiä yllä ja tarjota edes hitusen mielekästä kerrontaa ja tarinoita lukijoilleni. Tämän lisäksi olen pyrkinyt aktiivisella painostuksella saamaan itselleni eräältä sivulta oman blogin. Tämä ei ole vielä ihan onnistunut, vaan jatkan kunnes tavoite täyttyy. Olen jopa kirjoittanut valmiiksi monta sinne sopivaa tarinaa.

Road to Himos Extreme 2019, osa 3. Marraskuu

Monien iloksi tarinani jatkuu jälleen. Ensi kesän HimosExtreme sai tänään seurakseen ilmoittautumiseni HimosWinterTrail tapahtuman Extreme (25km) matkalle. Himos @Jämsä olen tulossa taas käymään. Päivämäärä on 9.2.2018, mikäli joku haluaa haastaa minut tai muuten vaan kokee tarpeelliseksi merkata kalenteriin (tuskin ihan tolkuttoman ylivoimaista estettä saan sinulle rakennettua, mutta yritys on kova). Halvin hintaporras on muuten voimassa vielä huomiseen saakka (28.11.). Alehaukat aaaaawink aaaawink.

Marraskuun treenit ovat sujuneet hyvin ja kokosin yli 100km juoksua tässä kuussa, joka on hyvin ja riittävästi just nyt. Suurin osa kotimetsässä erilaisia nopeampia ja hitaampia kirmailuja. Tärkeintä on kuitenkin ollut säännöllisyys. Juoksun lisäksi olen onnistunut jumppaamaan, kiipeilemään ja taas innostunut lihaskunnosta. Hyvät asetelmat erinomaiseen juoksuvuoteen 2019 näyttäytyvät selkeinä horisontissa kunhan tahti pysyy samanmoisena. Näen jo valveunina, kuinka luminen polku avautuu edessäni ja sen päässä kirkkaat salamavalot ja joukko urheiluruudun toimittajia kyselevät miten joku on näin nopea, ketterä ja silti näin vaatimaton. Vastauksena annan mysteerisen litanian erilaisia totuuksia elämästä, itselleni tärkeistä asioista ja loppuun kiitän tulevia sponsoreita ja kotiväkeä tuesta. Mahdollisiin lisäkysymyksiin en jää vastailemaan. Tietenkään.

Mieli ja keho on hiljalleen saatu toimimaan just eikä melkein. Treenaaminen maistuu paremmalta kuin koskaan ja sain jopa pieniä vieroitusoireita, kun en ehtinyt lenkille viikonloppuna. Tähän erilaisia osatekijöitä on monta, mutta tärkeimmät on positiivinen somepalaute (yli 5tykkäystä/per postaus ja 80 uutta insta seuraajaa). Toiseksi uudet ja vanhat juoksukaverit. Kolmanneksi aina vaan sopivammat varusteet. Viimeisenä itselleni kirittäjäksi on noussut Strava, joka piiskaa kohti parempia tuloksia. Mahtisovellus, joka päivittyy automaagisesti Suunnon kellostani puhelimen kautta. Kaiken edellä mainitun lisäksi ilmoittautumiset tuleviin kisakoitoksiin auttavat huomattavasti tavoitteellisessa treenaamisessa. Maaliin pitää ja on pakko päästä, sitä varten olisi hyvä kartuttaa kilsoja lenkkitossut jalassa.

Ja nyt edelleen kohti joulukuuta. Tärkeänä lisänä aiempaan aion harrastaa poikkeuksellisen paljon pakkaslenkkejä, ettei Himos selätä miestä, trikoita tai haaveita maaliinpääsystä.

IMG_20181127_173910_527

#lähilenkki – Kauppi 4.12 – ohjattu polkulenkki aloittelijoille sekä kenkä- ja lampputestausta. Tule mukaan!

Tampere Trail Running ja LähiTapiola Pirkanmaa tarjoavat talven aikana 20 kaikille avointa ja maksutonta matalan kynnyksen polkulenkkiä aloittelijoille. #lähilenkit aloitetaan ensi tiistaina 4.12. kello 17 UKK-instituutilla Kaupissa. Lenkkejä vetävät Suomen Ladun kouluttamat polkujuoksuoppaat Tampere Trail Running yhteisöstä.

Paikalla ovat myös Salomon ja Intersport kenkä- ja lamppuesittelyineen. Lenkille osallistujat saavat halutessaan juosta Salomonin uusilla malleilla sekä testata samalla Petzlin lamppuja.

Aloitamme kello 17 UKK-instituutin auditoriossa. Ensiksi vuorossa Salomon kenkäesittely ja Petzl-lamppuesittely. (Petri Kovalainen) Sen jälkeen puhutaan lajista enemmän: välineistä, turvallisuudesta ja juoksutekniikasta.  (TTR)

Metsään päästään lähtemään viimeistään kuudelta. Vauhtiryhmiä on kaksi: kevyt hölkkä ja kävely. Ilmoittautuduthan tähän tapahtumaan Lähitapiola Pirkanmaan sivulla
Tilaisuuteen mahtuu noin sata henkeä.  Lamppuja riittää 50 ensimmäiselle, joten ota varuilta oma lamppu mukaan.

Lenkin jälkeen on mahdollisuus käydä Kaupinojalla saunomassa, maksu erikseen Kaupinojalle, hinta 8 €.

#lähilenkki #tamperetrailrunning #lähitapiolapirkanmaa #salomon #intersport

deep in the forest