UltraTimon kisaraportti Aulanko Tower Trail 29.6.2019

Olen tykästynyt listoihin ja ehdinkin raapustaa jo aiemmin pitkän sepostuksen reittiin tutustumisesta ja toisaalta myös valmistautumisestani. Ensimmäinen löytyy Aulangon nettisivujen blogista ja toinen esim instatililläni tai Tawastia ja Tampere Trail Running facesta. Eli asiaan, muutamia pointteja Aulangon tapahtumasta.

1. Tutustuin reittiin etukäteen ja tiesin sen sisältävän nousua. Paljon nousua. Ja loppuun vielä lisää nousua. Ennen kisaa sain kuitenkin vielä kuulla, että tutustumaani reittiin oltiin tehty viimehetken muutoksia. Hämeenlinnalaiset selkeästi säikähtivät tämän tason hurjastelijan osallistumista tai sitten tahtoivat vain lisää polkua tylsän tien tilalle. Mene ja tiedä. Jokatapauksessa suosittelen polkukisoihin osallistuville harjoittelemaan juuri ylämäkiä ja alamäkiä. Pieni reittimuutos ei haittaa jos reisissä on voimaa.

received_1526048614219121.jpeg

Kuva: Tiia Kuokkanen

2. Tapahtuma oli kannaltani hyvään aikaan kesäkuun lopussa ja paikka mukavan lähellä. Aulangolle on helppo saapua ilmeisen monesta suunnasta. Saapuminen ja valmistelut itse kisapaikalla sujuivat osaltani erinomaisesti, poikkeuksellisesti edes vessoihin ei ollut liikaa jonoa. Ja sen hetken kun jonotin, oli mukava jutella tulevasta kanssakilpailijoiden ja naamatuttujen kanssa. Kaikki järjestelyistä vastaavat olivat muuten käsittämättömän hyvällä tuulella. Mahtavuutta joka tarttui myös itseeni. Hymyilyttää vieläkin.

received_1040628686142172.jpeg

Kuva: Tiia Kuokkanen

3. Reitti oli erinomaisesti valittu ja toteutettu. Polku oli mukavan juostava, vaihteleva ja osin mukavan tekninen. Tosin monilta osin hieman ahdas ohittamisen kannalta, joskin vauhtia lisäämällä ja/tai pyytämällä sai helposti tietä tai tuli ohitetuksi. Parhaita, myös kisassa, mieleen jääneitä kohtia olivat: lähes juoksijan pituinen heinälabyrintti, pari hienoa kallionousua, jyrkkä lasku näkötornin luona, pitkospuupätkä, suomalaiskansallinen kalliolta järvelle aukeava näköalapaikka ja oma lempparini puistopätkät ennen torninousua ja juuri ennen kaartamista maalialueelle. Suosittelenkin Aulangon polkuihin tutustumista, jos ne eivät vielä tuttuja ole.

AULANKO TOWER TRAIL - JUOKSU-60.jpg

Kuva: JOA Photography / Jari Anttonen

4. Kolme lähtöryhmää jakoivat porukkaa mukavasti alkukiihdytyksessä, mutta jatkossa toivoisin pientä ohjeistusta kenen kannattaisi mikäkin vauhtiryhmä valita. Itse lähdin lähtöryhmästä kaksi. Perusteluiksi omaan valintaan on seuraavat: annoin etumatkaa kärkeen, olen kasvattanut ns.kestävyysjuoksijaviikset joiden avulla minun piti päästä lujempaa ja mikä tärkeintä kun en voittaisikaan olisi selityksenä antamani etumatka.

AULANKO TOWER TRAIL - JUOKSU-185.jpg

Kuva: JOA Photography / Jari Anttonen

5. Olipa mukava tavata paljon ennestään tuttuja ja tuntemattomia lähtöalueella, reitin varrella ja myös perillä maalissa. Polkujuoksuyhteisö toimii erityisen mukavasti. Minä en ole nopeimpien tiellä, koska en heitä lähdön jälkeen enää nähnyt ja hitaammat eivät olleet edessäni. Kaikki mahtuvat kyllä, joten jos joku jännittää osallistumista niin älä. Metsään mahtuu kyllä kaikki.

Aulanko Tower Trail juoksijat-4635.jpg

Kuva: Miska Koivumäki @miskakoivumaki

6. Polkujuoksun taso on mielestäni erinomainen. En ole enää ihan aloittelija, tosin en erityisen nopeakaan. Monien matkavauhdit olivat jälleen erinomaisia. Sijoituin miehissä sijalle 127/190. Kärkijuoksijat pinkovat ylämäkiä ihan mieletöntä vauhtia. Onnitteluni voittajille! (Ps.pelkillä viiksillä ja uhoamisella ei näissä karkeloissa muuten pärjää, testattu on.)

received_475652679890339.jpeg

received_445254216054262.jpeg

Kuvat: Tiia Kuokkanen

7. Kannustus ja järjestelyt toimivat hienosti. Harmittavasti ruoka ehti loppua ennen kuin ehdin syömään, onneksi lisää tuli hetken päästä. Tämä ei oikeastaan haitannut, koska olin jo lähtökohtaisesti ajatellut viipyväni paikalla pidempään. Oli hauska osallistua jälkipeleihin uusien tuttujen kanssa, ruokaa odotellessa ja lopulta siitä nauttiessa.

8. Uskomattoman moni tunnisti minut ja varsinkin nimellä kannustamiseni oli jotain uskomattoman hienoa. Kiitos kaikille!

AULANKO TOWER TRAIL - MAALIALUE-5.jpg

Kuva: JOA Photography / Jari Anttonen

9. Aion ehdottomasti palata selättämään Aulangon ensi vuonna. Ja toki syömään tällä kertaa väliin jääneen Hotsin.

IMG_20190702_185902.jpg

Tyylikkäät tuubihuivit ja kisanumero kotiutettu.

UT2020n seuraava etappi HimosTrail ja myöhemmin syksyllä Nuuksio Classic.

Kisaraportti KK 166km (ensimmäinen sadan mailin kisani)

Tavoite: Tulla maliin ennen aikarajaa.

Valmistuminen: Vuoden 2017 loppupuolella aloitin harjoittelun PT Villen ohjauksessa ( http://www.vs-training.fi/ ). Se oli yksi parhaista päätöksistä. Viime vuonna pääsin hänen avullaan KK83 maliin ja tänä vuonna tavoite oli KK166. Teen kokopäivätyötä (kolmivuorotyötä) joten minun oli mahdollista harjoitella 8-12 h/vko (noin 6 krt/vko). Ville suunnitteli treenit mahdollisimman tehokkaiksi ja tarkoituksen mukaisiksi. Tänä vuonna harjoittelu on sujunut hyvin ja harvoin on jäänyt treenit väliin.

Suurin osa juoksuista oli tehty Kaupissa ja Aitovuoressa. Suuri kiitos Mika Laitille opastamisesta Aitovuorella (suunnistaminen ei ole minun vahvuus). Treenaamiseen kuului myös voimaharjoittelu, pyöräily ja uinti (juu triathlon on lähellä sydäntä).

Kisan suunnitelma: Tulla Hautajärvelle ainakin 15 tunnissa joten jäisi riittävästi aikaa palata Rukalle.

Kisan eväät: Villen ohjeen mukaan, eli tuttu on turvallista. Kaikki energia patukat ja geelit olivat testattu treeneissä ja on toimineet hyvin (ei ollut vatsa ongelmia).

Kisa: Alussa melkein täydelliset olosuhteet, aurinko paistoi ja ei ollut liian viileää, kun juoksu alkoi. Matka Basecampin huoltopisteeseen ongelmitta. Pikkuhiljaa alkoi satamaan vettä.  Matkalla Oulankaan ohitimme toisemme muutaman kerran Martin Stefanovin kanssa (monet ja minäkin on tunnistaneet hänet YouTube-videosta, jonka hän on tehnyt viime vuoden KK166, jolloin hän ei päässyt maaliin) ja jonkun ajan jälkeen aloimme juosta yhdessä.

Noin 15km ennen Oulangan huoltoasemaa vatsani tuli kipeäksi ja teki mieli oksentaa. Jostain syystä eväät eivät maistuneet. Geelit veden seassa onneksi meni vielä alas. Otin suolatabletin ja toivoin että olo paranee. Reipas kävely oli kaikki mitä olen jaksanut. Onneksi olo helpotti huoltopisteen luona. Jostain syysta omat patukat eivät maistuneet, mutta huoltopisteessä tarjottu ruoka maistui hyvin.  Suklaalla, banaanilla, sipsillä ja kasvisliemellä olen jaksanut Hautajärvelle asti.

Martinin kanssa mentiin samaa matkaa. Ennen Hautajärven huoltopistettä Martin on varoittanut minua, että siellä monet luovuttaa, koska on lämmin tilaat, mukava olla ja bussit on lähellä. Tuli hyvä fiilis, kun puolet matkasta oli takana. Hautajärvellä tuli pieni pettymys, pizza sekä nuudelit olivat loppuneet. ☹ Vaihdoin padan ja takin. Söin muutaman vaalean leivän, runsaasti margariinia päälle ja juustoviipale. Ruoka mitä en ikänä syö oli sillä hetkellä maailman paras ruoka. Otin vielä leipää mukaan. Joskus pitää vain mennä fiiliksen mukaan.

Hölkkä ja reipas kävely Oulankaan asti, omat patukat on jälleen maistuneet 😊. Klo oli noin 10:30 ja Martin oli sitä mieltä, että meillä on runsaasti aika Basecampiin. Itse en ollut niin varma. Vielä vähemmän, kun kaduin ja loukkasin polveni. Hetkeksi pysähdyttiin ja odotettiin, että kipu menee ohi. Olimme molemmat väsyneitä, molemmilla oli huimausta jokaisen riippusillan ylityksen jälkeen. Basecampiin tulimme noin 15 min ennen cutoffia. Emme vielä tavanneet torilla, edessä oli vaikein osa polusta.

 Jatkoimme matkaa Kontiaiseen, itse olin hätäinen ja huolestunut ajasta. Pää oli tyhjä ja laskin vähemmän aikaa huoltopisteelle, kun on oikeasti ollut, joten ajattelin että emme ikinä ehdi maaliin.  Onneksi Martin oli mukana ja hän rauhoitti minua, että kyllä meillä aikaa riittää. Molemmille alkoi tulla kylmä, kummallakaan ei ollut enää kuivia vaatteita. Martin halusi laittaa pelastuslakanan päälleen estääkseen hypotermian, näin teimme. Hiljaisuudessa ollaan jatkettu matkaa.

 Erään tien ylityksen jälkeen kuulin takaani: ”Haluan luovuttaa, tässä on tie, joten on hyvä kohta ja joku voi tulla hakemaan minut”. Vastasin että ei voi tehdä niin, ei nyt. Rehellisesti en muista mitä tarkkaan olen puhunut Martille, mutta sain hänet yrittämään eteenpäin. En tiedä mitä tapahtui, mutta jonkin ajan jälkeen mies alkoi juoksemaan (jopa ylämäkeä). Oli vaikea pysyä perässä, mutta en valittanut. Noin 8 min ennen cutoffia olimme Kontiaisessa. Otin suklaapalan ja kävelin hitaasti pois huoltopisteeltä, odotin Martinia. Katsoin polveani ja huomasin, että on jonkun veran vuotanut verta.  Sillä hetkellä huolestunut mies järjestäjistä tuli perään kertoen, että toisella puolella on bussi. Vastasin että EN minä siihen halua. Hän tarkisti, että minulla on vettä mukana ja kysyi jos todella haluan jatkaa. Vastasin että on pakko.

 Martinin kanssa jatkoimme matkaa, yritimme olla niin nopeita kuin mahdollista. Hän alkoi taas juoksemaa lujaa, yritin pysyä perässä, vaikka oli kipua joka paikassa. En olisi uskonut, että tämä mies yritti luovuttaa. Kuitenkin oli pakko sanoa, että en enää jaksa niin nopeasti. Jonkin ajan jälkeen hän kuitenkin alkoi kävellä. Kello oli 23 ja meillä oli vähemmän kuin 2 km maliin, iso helpotus. Mitä ihmettä, mitä just tapahtui. Olimme maalissa ajalla 35h 40min. Ei voi olla muuta kuin tyytyväinen, eka 100 mailin kisa takana.

Kiitos järjestäjille ja kaikille kannustajille.

The heart has how old, the world is how large it is

Otsikko vielä vapaammin suomentaen: Kuinka nostaa noin 105 kilogrammaa noin 750 metriä korkean mäen päälle yhden kerran kiinalaisen verkkokaupan 32 euron sauvoja käyttäen noin kahden tunnin kuluessa. Juttu sisältää PA-polkujuoksijan tuotesijoittelua.

Tilasin Aliexpressistä kuvan mukaiset taittuvat kepit noin 32 euron hintaan, koska kaikilla itseään mäen päälle vaivalloisesti kampeavien kädessä olen tuon tapaisia nähnyt.

Testattava tuote

En ole koskaan omistanut mokomia keppejä, joten kaikki tässä kirjoittamani perustuvat täydellisesti omaan erehtymättämään musta tuntuu-menetelmää. Hiihtosauvoja olen jossain määrin käyttänyt hiihtoon ja luisteluun, mutta nehän ovat melkoisen erilaisia lajena.

Keppien mukana tuli sangen seikkaperäinen selkeä ohje, miten taivutella ne käyttökuntoon sekä miten sauvojen pituus säädetään portaattomasti alueella 110-130 cm. Kuvassa ohje naisten sauvojen säätöön, testaamieni sauvojen säätö on tämän ohjeen kääntöpuolella.
Sauvat on brändätty Pioneer-merkillä ja vaikuttaa siltä, että tällä edelläkävijällä on ihan oma linja minkä päästä näitä kepakoita tulee. Kädensija on mitä lie solumuovia ja silkinpehmeä käteen.
Nämä sauvat on valmistettu enimmäkseen alumiiniputkesta, kuten teksti sen selkeästi ilmaisee.
Nämä retkeilysauvat on valmistettu uusimmalla Seitsemännellä Mantereella.
Mukana tuli myös sommat ja tutit porkkiin päällystetyn tien dementiahiihtoon. Sommat saadaan paikoilleen kiertämällä tai voimallisesti työntämällä. Tutit vastustavat gravitaatiota kitkan avulla ja varmastikin pitkässä juoksussa(tm) tuurilla.
Sauvan kärjessä on Maailman Pitävimmän Pidon Antava Tähtimäinen Kruununjalokivikärki.
Sauvan osat pysyvät toisistaan eksymättä kuljetusasennossa muovikuorella piilotetun pyykkinarun avulla. Sauvojen pituussäädön salvan kireyssäätöruuvi on valmistettu Maailman Keveimmästä All Carbon-Kuttaperkasta.
Rannehihna on pinnoitettu ilmeisesti genuiinin nahkalla lisäämään silkinpehmeyttä köpöttelyyn. Sauvojen kädensijan alla on pieni Pioneer-brändätty tarranauha kuljetusniputusta varten. Sitä en ole vielä keksinyt, miksi näidenkin keppien kädensijat jatkuu pitkälle otekohdan alle. Onko jollain jossain määrin järjellistä selitystä tähän?
Sauvan sai sangen helposti hienon ohjeen avustamana täyteen mittaansa. Sauvan sisällä on ilmeisesti kuminauha- tai jousiviritys, joka pitää osat kasassa. Saivan ylin osio pyörii ainakin vielä vapaasti ympyrää. Tuo rannelenkki on sangen mukava näihin kätösiin, kiitos genuiinin.

Testimaasto ja testaajan olemus

Minulla on sangen vähän kokemusta mäkiharjoittelusta sauvojen kanssa tai ilman. Joten valitsin viime TTR-pikkujouluista tutun Kyötikkälän noin 3,5 kilometrisen lenkin testimaastoksi. Tuolle kierrokselle barometriset kellot ovat kertoneet noususummaksi 250 metriä, joten hyvässä lykyssä saattaisin saada täyteen neljä kierrosta ja sen saattelemana tehdä somepäivityksen verttitonni-vuoren huipulta. Mutta mitäpä mukavuudenhaluista pienellä kipukynnykselle varustettua 105 kiloista ruumista nyt äärimmilleen rääkätä, joten 750 metriä saa olla uusi tonni. Toiveenani on kuitenkin, että saan tästä pientä lisäpotkua kahden viikon päähän Jukolan viestiin.

Kiersin pari kierrosta näillä Pioneer-sauvoilla ja yhden kierroksen pihan siivoustalkoiden roskalavalta pelastamillani Karhu-merkkisillä alumiinisauvoilla. Näin saan tieteellisen tarkkaa ja tuoretta dataa vertailuni pohjaksi. Lisääntyvä mäkitreenin rasitus on saattanut vaikuttaa tuloksiin. Luonnollisesti ensimmäisen kierroksen menin nopeiten ja nostin itseäni tuossa Stravan segmentissä. Nopein kierrosaika oli 3 minuttia pikkujouluista nopeinta kierrosta nopeampi. Nyt toki ei ollut kavereita kirittämässä.

Vertailusauva, joka on alunpitäen tehty varmaankin lasten hiihtämisen harrastamiseen. Pituus sama 130 cm ja tämä keppi ei taitu moneen osaan.
Käytin molemmat sauvat WeiHeng-mittarissa, jonka kalibroin täydellä litran maitotölkillä. Kisakireydessään nämä Pioneer-sauvat painavat yhteensä 580 grammaa.
Karhun sauvat painavat 365 grammaa yhteensä. Tuo Pioneerin ”Carbon composite” on aika painavaa. Tietenkin sauvojen taitto-ominaisuus lisää painoa.

Vertailutuloksia

  • Pioneer-sauvat hieman lonksuvat käytössä, muttei mitenkään isosti
  • Paksu ja pitkä porkka uppoaa syvälle pehmeään maahan ja näin hidastaa etenemistä verrattuna huippuunsa viritettyyn Karhun hiihtosauvasompaan. Karhuissa on vain lyhyt piikki ja tässä kangasmaastossa ne ovat mielestäni paremmat. Somman paikka myös vaikuttaa sauvojen teholliseen pituuteen noin 5 cm:n verran.
  • Sauvat pysyivät pienellä säätökiristyksellä hyvin mitassaan, eivätkä osat irronneet toisistaan. Vaikka edellä mainitsemani porkan uppoaminen veti hetkellisesti osia erilleen toisistaan.
  • Sauvojen painopiste on sangen tasapaksu. Karhun sauvan alapään kavennus keventää sauvan liikettä huomattavasti.
  • Molemmat sauvat kyllä kestävät työntöä ja nojailua, sekä maltillisia taivutuksia.
  • Sauvojen varresta kantaminen. Pioneerin melkoisen raskastekoiset hihnat tekivät juostessa ylimääräistä liikettä, kun Karhun hihnat taas ovat keveät ja askeettiset. Kun vaihdoin Karhun sauvoihin, niin huomasin, että niitähän kantaa sormenpäiden varassa. Lisäksi tietty sauvapari mahtuu ohuempina helpommin yhden kämmenen oteeseen.
Tämä paksu jööti sauvan päässä on jotain mitä en ihan heti ymmärrä. Ainakin tässä maastossa tuo tuntui enimmäkseen jarruttavan menoa. Huomatkaa somman lipsahtaminen ilmeisesti oikeaan paikkaansa. Olin lenkin aluksi jättänyt sen noiden kierteiden varaan, mutta ensimmäinen työntö oli sen asettanut oikealle paikalleen. Tuossa asennossa sompa pyörii myös vapaasti.

Mihin käyttöön nämä sauvat?

Olen kuullut sellaista, että oikeat polkujuoksijat käyttävät pääasiassa kokonaisia sauvoja, mikäli sellaisia käyttävät. Itse en välttämättä halua kantaa tavaraa käsissä, mitä en juuri sillä hetkellä käytä. Nämä taittuvat sauvat voisivat olla mukana repussa, josta ne sitten kaivetaan loppunousuja varten. Tuo yli puolen kilon paino on sitten toinen mietinnän paikka. Suhteellisuusteorian periaattein se ei ole paljon noin 105 kilostani, mutta kevyemmälle juoksijalle kaikki merkitsee. Mutta selkeästi raskaampaa näiden painavampien sauvojen käyttö on verrokkisauvoihin verrattuna.

Jotta tämä vertailu olisi täydellisempi, niin minun täytyy lähteä jonkun kaverin kanssa sauvottelemaan joku päivä. Ja toiveena on, että tällä kaverilla on vähintään 150 euroa maksaneet merkkituotteet vaihdokiksi. Ehkä tällä tavoin osaamme laittaa nämä 32 euron kepit oikeaan lokeroonsa lopullisesti. Voinko suositella näitä? No en ainakaan vielä itselleni ainakaan. Minun täytyy ensin kokeilla niitä oikealla tavalla eli välillä taitella ne reppuun ja sieltä taas käyttöön. Ja tätä samaa toistaa usempi kymmenen kilometriä. Mutta tulipahan ostettua, kun halavalla sain.

Näin lopuksi voin avata tälle artikkelille valitsemani otsikon maailmaa. Löytyisikö joku hieman selittämään tätä syvällistä sanomaa minulle?
Kirjoittaja nojaa tässä ruudunkaappauksessa mainosvideolta sauvoihinsa ja koeluontoisesti huutaa pitkää sylkeä. Kengät ei kastuneet ja sauvat tukivat ja kestivät.

Tämän artikkelin kuvat ja videon making of löytyvät Googlen-kansiostani

PA-polkukopöttelijä Kari Puttonen, Tampere Trail Running

Romanttinen parisuhde-ultra tihkusateisessa Kuusamossa 😍

eli tarinamme Karhunkierroksen 83km kisasta.

Talven harjoittelu meni molemmilta vähän niin ja näin. Hyvät treenikaudet ja sairastelut vuorottelivat ja itsellä taisi olla jopa ylikunnon oireita keväällä. Eli lähdössä fiilikset eivät olleet mitenkään erityisen vahvat. Mutta mikäs tässä voisi mennä pieleen – reippaasti vaan syvään päähän 😜

Ensimmäinen väli (Hautajärvi – Oulanka 27,4km & 5h) vaikutti ajallisesti hyvin haastavalta. Tähän olin intohimoisena suunnittelijana tehnyt aikataulutuksen erityisen tarkkaan. Jos tästä välistä selvitään, niin loppu menee miten menee. Tiesimme tulevamme huoltoon ihan cut-off ajan nurkilla – joko ennen tai jälkeen.

Starttasimme varsin varovasti – ensimmäinen 15 minuuttia pelkästään kävellen. Takkia pois ja hölkkäämään. Seurailtiin keskinopeutta – hiljalleen saavutimme tavoiteaikataulun. Jossain vaiheessa meno muuttui juurakon vuoksi pikkuisen liikaa kävelyksi ja vähän tuli ylämäkiäkin ja yhdeltä laavulta löytyi vessa! Eli saimme kuin saimmekin sen kiireen siihen loppupätkälle 😱

Ensimmäinen pitkä ja loiva alamäkeä sai nimeksi ”Rytmikorjaamo” – sen verran kivasti jalka nousi siinä. Joskus 4h jälkeen alkoi Annella polveen sattua ja meno muuttui kävely-juoksuksi. Meillä oli käsitys, että huollosta pitää lähteä eteenpäin 5:00 kohdalla. Tulimme sisään noin 4:45 – eli varsin hyvällä marginaalilla 🥴

10 minuuttia huoltoa ja menoksi. Jossain kohtaa kuulimme huhun, että olisi riittänyt, että on sisällä ennen cut-off aikaa. Kiirehdimmekö siis ihan turhaan 😶

Huollon jälkeen ensimmäisellä kivellä Anne teippasi polven uusiksi ja otti särkylääkkeen. Ennen särkylääkkeen vaikuttamista meno oli aika hidasta. Tämän piti olla tämän välin nopein kohta… juoksu-kävely jatkui kivun rajoissa. Jossain kohtaa lähdimme kiipeämään mäelle. Tässä nurkilla Anne alkoi tummua 🥺 Energiat loppuu ja mikään ei kiinnosta – ultraajat kyllä tietää mistä on kyse. Sellainen jännä välivaihe, mikä monesti menee ohi. Minä ”työnsin takapuolesta” vaimon sinne mäen päälle. Minulla oli vielä hyvä meno päällä ja tsemppasin kaikin voimin. Mäen päällä Annella vointi parantui selvästi ja meno jatkui reippaana.

Nyt minulla vuorostaan tuli oma tumma hetkeni… iso mies, eikä jaksa kävellä. Lisäksi myös minulla alkoi polveen sattua. Ja palelin! Olin alun jälkeen mennyt ilman kuoritakkia. Yleensä minulla on aina kuuma, joten kostea keli tuntui erityisen hyvältä. Nyt siis palelin ensimmäisen kerran tässä lajissa. Anne jeesasi takin päälle ja kaivoi myös minulle särkylääkettä. Hiljalleen kroppa lämpeni ja virta alkoi riittää muuhunkin kuin tärisemiseen. Oli varsin hieno kokea tuo mystinen tummuminen ”turvallisissa olosuhteissa” 🤪

Alamäki on muuten aika hirveätä puuhaa kipeällä polvella – tai etureisi minulta taisi ”vaan” loppua. Se laskeutuminen sieltä mäeltä muuten kesti kauan. Todella kauan. Oli Annen vuoro tsempata ja kannustaa minua 🥳

Pääsimme vihdoin Kitkajoen varteen ja totesimme olevamme auttamattomasti jäljessä aikataulusta. Ilmoitus tekstarilla kisajärjestäjälle ja huoltojoukolle, että kaikki ok, mutta tullaan myöhässä seuraavaan cut-offiin.

Viimeinen 3 tuntia retkeilyä Kitkajoen vartta oli oikeastaan ihan rattoisaa puuhaa. Juteltiin, naureskeltiin ja maisteltiin toistemme eväitä. Välillä vähän hölkättiin, kun oli sopiva paikka. Siinä se pahin harmitus hiljalleen häipyi.

Tähän väliin meni 7 tuntia aikaa, eli tulimme tunnin myöhässä Bace Camp -huoltoon. Olisihan tuolla retkeilyvauhdilla voinut jatkaa vaikka kuinka kauan, mutta järjestäjät ilmoittivat varsin selkeästi, että pariskunta on nyt kävellyt vähän liikaa ja voi seuraavaksi siirtyä vaikka tuohon raatobussiin.

Mukava retki oli, kiitos kulta 😘

Saldo siis 60km ja 12h. Ehkä sitten ensi kerralla pitemmälle.

Kisaraportti ensimmäistä polkujuoksutapahtumastani KK83:lta

Valmistautuminen: Tavoitteena oli reenailla 60-70 km viikossa enimmäkseen Aitovuoressa. Toteutui osittain. Noin 6-7 flunssaa ja hatuksi vatsatauti auttoivat välttämään ylikuntoa. Mäkiä voisi treenata enemmän, erityisesti jyrkkiä laskuja. Myös terveenä olisi hienoa pysyä enemmän. Pitkät pk:t saisivat olla kevättä kohti hieman nykyistä pidempiä.

Kisa: Jalassa uudehkot VJ Maxxit. Ehdin koeajaa vajaa 100 km. Toimivat hyvin. Tarkoitus oli lähteä jonojen välttämiseksi kuuman ryhmän perässä, mutta pitkä vessajono ennen starttia yllätti ensikertalaisen. Pääsin lähtemään porukan hänniltä ja niinpä alun 15 km edettiin tiiviissä jonomuodostelmassa kapeita polkuja ja pitkospuita. Koko reissua leimasi muutenkin jonottelu. Itse ei voinut vauhtiaan aina määrittää, ellei halunnut ohitella penkan puolelta. Väkeä oli kuin pipoa ja kun 55:n ja 34:n taivaltajat saatiin mukaan, tilanne kärjistyi n. 60 km kohdalla, jossa odottelimme reilun vartin riippusillan ylitystä. Vesisade yltyi samalla, mikä syväjäädytti kropan tehokkaasti. Keli oli viileä ja märkä koko matkan. Välillä ei satanut. Kuivia paitoja olisi voinut olla mukana yksi enemmän. Mukavia ihmisiä oli matkassa ja kilometrit taittuivat jutellen, mikä oli kulttuurishokki yksin juoksemiseen tottuneelle. N. 65 km kohdalla alkoi tulla rakkotuntemuksia molempiin peukalovarpaisiin. Aiheuttivat alamäissä pientä arastelua ja varovaisuutta. Etukäteen olin päättänyt juosta/hölkätä tasaiset osuudet, kävellä ylämäet ja juosta ne alamäet, joissa juokseminen onnistuu. Suunnitelma piti, mutta loppua kohden ylämäen määritelmä hieman höllentyi. Juurakoiden määrä yllätti hieman ja tiiviissä jonossa juostessa ei pystynyt suuntaamaan katsetta riittävän pitkälle eteen, mikä vei rentouden juurakkoetenemisestä.

Huollot ja eväät: drop bagistani oli irronnut numero jeesusteippausvarmistuksesta huolimatta. Numero oli sitten korvattu toisella numerolla, mikä aiheutti hieman hämminkiä Oulangassa. Myös äärimmäisen tärkeitä minuutteja menetettiin tässä häslingissä. Muutoin huollot menivät hyvin. Koitin syödä ja juoda mahdollisimman paljon mahdollisimman nopeasti, ettei kylmä pääsisi yllättämään. Onnistui hyvin. Eväänä oli Dexalin geelejä ja Cliffin patukoita. Geelit upposivat yllättävän hyvin, mutta patukat alkoivat tökkiä kolmannen jälkeen. Onneksi matkassa oli myös Marja-Aakkosia ja kuivattua peuranlihaa. Ne eivät tökkineet missään vaiheessa. Oulangan ja Juuman välillä täydensin 1,5 l vesivarastot purosta. Oli raikasta vettä eikä aiheuttanut vatsatuntemuksia.

Maali: oli melko euforista päästä perille. Pisin lenkki ennen tätä oli kestoltaan 6h. Nyt aikaa meni 13.02, joten etukäteen oli arvoitus, mitä kroppa sanoo. Lihakset toimivat hyvin koko matkan eikä kramppeja tullut. Maalissa kuuma kanakeitto lämpimässä teltassa maistui makoisalta ja kippo toimi myös hyvänä sormien lämmittäjänä. Päivä kisan jälkeen on yllättävän hyvä olo. Oletetut lihasjumit, mutta ei kiputiloja. Rakot osoittautuivat luultua lievemmiksi eivätkä haittaa menoa.

Kisajärjeställe terveisiä, että lähtöjä olisi hyvä jotenkin porrastaa, ettei ruuhkia syntyisi noin paljon. Finisher-paita olisi myös bueno lisämauste ja suihkut saisivat olla lähempänä maalialuetta. Ja starttiin lisää vessoja.

UltraTimon kesäkauden avaus BodomTrailillä 2019, 21km. (@ultratimo2020)

Tämä itseluottamuspäällikkö uskaltautui ensimmäisen kerran (juoksijaelämässään) etelään mittamaan maamme kärkijuoksijoiden polkunopeuden. Tiesin olevani vahvoilla jossain oikeiden juoksijoiden ja lajiin tutustujien välimaastossa. Aioin haastaa Bodomin reitin ja selviytyä voittajana koitoksesta. Halusin selvittää pakopelin Bodomilta ajassa 2h20min.

Olin varautunut testilenkkeilemällä erilaisissa asukokonaisuuksissa koko kuluneen kevään ja harjoitus osui omaan nilkkaan. Valitsin täydellisen asukokonaisuuden, mikäli lämpötila olisi ollut noin 8 astetta alhaisempi. Lippani laitoin sentään trendikkäästi ylös ja jalassa kiiltäneet mustat trikoot näyttävät aina hyvältä. Tämä oli silti laiha lohtu, Bodom alkoi ottaa niskalenkkiä jo ennen lähtöä.

sdr

Read More

TTR-leiri Helvetinjärven kansallispuistossa 26-28.4.2019

Tampere Trail Runningin väki vietti mukavan viikonlopun Helvetinjärven kansallispuiston maisemissa pohjoisella Pirkanmaalla. Olimme vuokranneet perjantain ja lauantain väliseksi yöksi Haukkajärven rannalta Metsähallituksen Hiedan majan saunoineen, joka on aivan Haukanhiedan yleisen uimarannan ja retkeilypaikan vieressä.

Haukkajärvi oli perjantaina vielä heikosti jäässä.
Read More

Oman elämänsä supersankari

Hahmo: Ultratimo2020 (insta: ultratimo2020)

dav

Ensiesiintyminen: 7.tammikuuta 2019.

Tavoite: Ultrata vuonna 2020, vähintään viiskytjotain kilometriä

Ryhmäsidokset: TampereTrailRunning, sitoutumaton noin muuten.

Supervoimat: Aerodynamisen pieni pää, sitkeä liha, isoego, yli-inhimillisen kestävä, ketterä, nopea ja vahva. Mahtavat jutut. Kyky eksyä polulta, vaikka se ei edes haaraudu mihinkään. Read More

UltraTimo ja suhde kenkiin, osa 1.

Kaikilla meillä on salaisuuksia. Asioita, joista emme mielellään kerro. Edes lähimmillemme. UltraTimon salaisuus on kengät. Olen aina salaa naureskellut, kun joku kertoo käyttävänsä suuria määriä rahaa kenkiin, useisiin kenkiin. Nyt minusta on tullut tuo kenkäfanaatikko, sinkkuelämien Kari. Ja kyllä samaistun paljon NY:ssa jetset elämää viettäviin naisiin. Ruutanahan tavallaan on Pirkanmaan Manhattan.

mde

Juoksukenkien ostelu lähti minulla liikkeelle juoksemisen mukana. Aluksi aika harmittoman oloisesti. Ostin heti ensimmäisenä oikeana juoksuvuotenani yhdet nopeat ja yhdet hyvin tuetut tossut. Juoksukoulua varten ostin polkukengät ja yhdet nastakengät, että pysyisin pystyssä kaikilla keleillä. Kaikki tuli käyttöön. Read More

UltraTimon ja Jussin matka jatkuu, älkää kysykö minne tai edes miksi

Himoksen lumiset huiput jäivät viikko sitten taakse. Pölyjä en selästäni pyyhi, Himokselle palaan vielä. Nyt olen kuitenkin matkalla eteenpäin. Edelleenkään taskussani ei ole sormusta mistä tahtoisin päästä eroon, enkä ole hanhen kyydissä, velho ei käskenyt matkaan enkä oikeastaan edes ole menossa mihinkään. Kunhan juoksen, koska tuli olo, että pitää juosta. Tuo tunne on tullut viimeaikoina useammin.

IMG_20190217_181743.jpg

Vielä hetken käytän nastoja. Kunhan kevätaurinko lämmittää enemmän, kaapista kaivetaan uudet kengät ja shortsit. Nyt reisiäni lämmittää edelleen kireät mustat trikoot. Tästä sankarista on kuoriutunut pieni vaatehifistelijä, vähemmälläkin varmasti pärjäisi. Read More