KISARAPORTTI NUTS PALLAS-YLLÄS 105 KM 13.7.2019

Saavuttiin kahden päivän matkanteon jälkeen Ylläkselle perheen kanssa päivää ennen starttia. Kisa-aamuna yksivuotias lapsemme päätti herätä jo klo 5:20, joten nousin pirteänä kisapäivään itsekin silloin. Lyhyet yöunet eivät niinkään huolettaneet, koska olen ammattini puolesta tottunut valvomaan öitä, joskus myös univajeisena. Sen sijaan Karhunkierroksen jälkeen oireillut vasen polvi aiheutti hieman ylimääräistä huolta, mutta toivoin parin viikon levon ja osteopaatin käsittelyn hoitaneen polven kuntoon. Polvi tuntuikin hyvältä ennen kisaa. Tavoitteena oli päästä maaliin ja uskoin pääseväni, jos paikat vain kestäisivät. Olin päättänyt, että keskeyttäisin vain siinä tapauksessa, että jalat eivät enää kantaisi tai terveys olisi muulla tavalla vaarassa. Eli pieni kipu ei saisi matkaa loppumaan.

Vaimon ja lapsen jäädessä hotellille nukkumaan lähdin kävelemään kohti Jounin kauppaa, mistä oli bussikuljetus lähtöpaikalle Pallakselle. Reilun tunnin bussimatka meni mukavasti vieruskaverin kanssa kokemuksia vaihtaen. Pallaksella lähtöä odotteli kanssani muitakin hermostuneita palelijoita, mutta moni muu itseni mukaan luettuna luopui takistaan kisan alettua ensimmäisen viiden kilometrin jälkeen.

Alkumatkan juoksin rauhallista vauhtia pitkän letkan perässä ja juokseminen tuntui hyvältä. Paikkojen lämmettyä kiristin hieman vauhtia ja sain pitkään juosta yksin omassa rauhassa, joka olikin mielestäni oikein tervetullutta vaihtelua verrattuna Karhunkierroksen ruuhkaisiin polkuihin. Pallas-Rauhala väli oli aika teknistä polkua, joka sopi minulle hyvin. Maisemat tällä välillä olivat aivan uskomattoman hienot ja pari kertaa pysähdyin ottamaan videota upeasta auringonnoususta. Ennen Rauhalaa kaikki meni tosi hyvin paria pientä polven vihlaisua lukuun ottamatta ja olin muutenkin hyvissä voimissa.

Rauhalasta lähdettyäni polvi alkoi oireilla enemmän lyhyellä maantiepätkällä ja juoksuvauhtikin hidastui sitä myötä. Muutaman kerran meinasin kompastua ja jalat tuntuivat tosi kömpelöiltä tässä vaiheessa yötä. Rauhala-Pahtavuoma väliltä ei hirveästi jäänyt muistikuvia, johtuen varmaan tuosta aamuyön ajankohdasta.

Pahtavuomassa lyhyt tauko, eli vesipullojen täyttö ja pari palaa banaania. Pahtavuoman jälkeen sain taas juosta yksin lähes Äkäskerolle saakka. Äkäskeron nousu sujui vahvasti, koska polven kipuilun vuoksi jouduin hiljentämään juoksuvauhtia tasaisella ja kävelemään alamäet, joten voimaa säästyi ylämäkiin, joissa koitin hieman ottaa kiinni menetettyä aikaa. Laskeutuminen Äkäskerolta oli todella vaikea, koska polvikipu oli tässä vaiheessa ajoittain jo melkoisen intensiivistä. Koitin parhaani mukaan juosta loivimmat laskut. Onneksi ehdin myös keskittyä maisemiin, koska Äkäskeron komeat tunturimaisemat olivat ehkä hienoimmat koko matkalla.

Peurakaltiolla täydensin energiavarastot juoksuliiviin ja täytin vesipullot. Tässä vaiheessa vaihdoin myös kuivat sukat. Kahviakin teki mieli, mutta harmillisesti se oli juuri loppunut pannusta, enkä halunnut jäädä odottelemaan uutta pannullista. Tyydyin kofeiinitablettiin, otin pari palaa banaania sekä suolakurkkua, ja lähdin jatkamaan matkaa. Polvikipu oli melko kovaa taas aluksi, mutta hieman helpottui vauhtiin päästyäni. Polku oli tosi helppoa juostavaa ensimmäiset kilometrit ja aurinkokin alkoi jo mukavasti lämmittää. Kotamajalla lyhyt juomapullojen täydennys ja kohti Kukastunturin valloitusta. Nousu Kukastunturille sujui tuttuun tapaan tosi vahvasti ja pidinkin yllä kovaa vauhtia, mutta alamäki meni taas kävelyksi. Onneksi reitillä vastaan tulleet satunnaiset kannustajat saivat ajatukset aina hetkeksi pois kivuista. Kotamajojen välillä turvauduin viimeiseen oljenkorteen, särkylääkkeeseen, joka yllätyksekseni helpotti kipua.

Kotamaja 2 huoltopisteellä juttelin hetken muiden juoksijoiden kanssa, joista osa mietti jo keskeyttämistä. Oma fiilis oli tässä vaiheessa hyvä vastoinkäymisistä huolimatta. Matkaa maaliin olisi jäljellä vielä reilut 40 km. Täytin pullot sekä juomarakon, koska seuraavaan huoltoon, Ylläsjärvelle, olisi matkaa yli 20 km. Kotamajan jälkeen juoksu kulki yllätyksekseni tosi mukavasti seuraavat 10 km ja käytinkin tämän kivuttoman hetken hyödyksi pitämällä yllä hieman reippaampaa vauhtia. Polku oli hyväkuntoista ja helppoa juosta. Varkaankurun luontopolun pitkospuut ja sademetsämäinen tunnelma kuuluvat myös reitin kohokohtiin omalta osaltani ja kasvojen pesu raikkaassa Varkaanojassa antoi odottamatonta lisäpotkua. Sain ladattua henkiset akkuni edessä olevaa, ehkä kovinta ponnistusta varten, eli laskeutumisia Ylläkseltä ja Kesängiltä. Nousuja puolestaan odotin innolla, koska ne olivat tässä vaiheessa matkaa ainoita hetkiä, jolloin polveen ei sattunut.

Ylläsjärvellä lyhyt pysähdys. Alkumatkan olin mennyt aika tiukalla energiajuoma-banaani-suolakurkkulinjalla, mutta tässä vaiheessa uskaltauduin maistamaan suklaata, joka maistuikin taivaalliselta. Polveen sattui tosi paljon, mutta olin jo päättänyt, että maaliin asti mentäisiin vaikka konttaamalla, kun on tänne asti jo päästy. Lähdin nousemaan Ylläksen huipulle rauhallista vauhtia ja huomasin pysyväni hyvin 37 km matkalaisten peesissä suhteellisen pienellä vaivalla. Puolivälissä nousua olin ohittanut jo useita. Huipun jälkeen alkoi pitkä ja tuskainen laskeutuminen kohti Kellokasta. Jossain vaiheessa laskua ontumiseni näytti ilmeisesti pahalta, koska eräs kanssajuoksija pysähtyi kyselemään, onko kaikki kunnossa.

Kellokkaalle päästyäni olin ensimmäistä kertaa koko matkan aikana suhteellisen varma maaliin pääsystäni ja varovasti huokaisin jo helpotuksesta. Laitoin vaimolle arvioidun maaliintuloajan viestillä, että osaisivat tulla maaliin vastaan. Täytin viimeistä kertaa pullot ja kahmaisin kourallisen suklaata suuhun. Polvella ei voinut enää ottaa lainkaan juoksuaskelia, mutta reippaalla kävelyllä olin pian kapuamassa ylös Kesängille ja loppusuora häämötti ajatuksissa. Vielä viimeiset laskut ja oltiinkin jo Äkäslompolossa. Loppusuoralla kivut unohtuivat ja kannustuksen siivittämänä juoksin viimeisen kilometrin maaliviivalle saakka. Fiilis oli mahtava vaimon ja lapsen ollessa maalissa vastassa! Matkaa kertyi kellon mukaan 106,6 km ja kokonaisaika oli 17:34:54.

Tämä oli elämäni toinen ultra ja paljon opettavaisempi kuin suhteellisen helposti mennyt KK 83 km, jonka aikana en juuri kohdannut vastoinkäymisiä. Pidin Pallaksen ultrasta muutenkin enemmän, koska siellä sai juosta pitkiä matkoja yksin omassa rauhassa, eikä huoltopisteillä ollut ruuhkaa. Sain matkan aikana arvokkaan oppitunnin kivun kanssa juoksemisesta ja siihen suhtautumisesta sekä sen käsittelemisestä. Aika olisi toki voinut olla hieman parempi, mutta olosuhteisiin nähden en olisi parempaan varmaan pystynytkään. Nyt polvea kuntouttamaan ja kokemusta rikkaampana kohti uusia haasteita!

Mikko Ojala

Kuva: Sanna Ojala
Kuva: Lluís Toll Riera

Kisaraportti NUTS Pallas Ylläs 105km 12.7.2019

Ennen lähtöä olo Pallaksella oli ennen kaikkea odottava. Tunsin itseni rauhalliseksi. Olin päättänyt etukäteen että ensisijaisesti tärkeintä on päästä ehjänä maaliin, enkä oikeastaan epäillyt ettenkö selviäisi sinne, ellei matkalla kävisi jotain haveria. Olin toukokuussa juossut Karhunkierroksella 83km ja se oli sujunut hyvin. Pallaksella kävi viileä tuuli ja hetken olin jo huolissani että olinko liian kevyissä vaatteissa. Suunnittelin takin pukemista, mutta kanssajuoksija suositteli lähtemään ilman takkia, metsässä tulisi äkkiä lämmin. GPS päälle ja lähtoviivalle odottamaan. Sijoittauduin lähtöalueella melko alkupäähän ja vihdoin meidät lähetettiin matkaan. Heti alusta juoksu tuntui mahtavalta, askel oli kevyt ja vaivaton. Hillitsin menohaluja jotta en juoksisi alussa liian kovaa. Kaiken kaikkiaan Pallas-Rauhala väli sujui todella helposti. Ohitin muutamia juoksijoita ja muutama ohitti minut. Polku oli teknistä, mutta se ei haitannut. Maisemat noustessa ensimmäiselle tunturille olivat huikeat, horisontti hehkui upean värisenä. Ensimmäinen huolto Rauhalaan tullessa tuli nopeasti vastaan ja haukkasin siinä jotain pientä ja jatkoin matkaa.

Rauhalaan saakka olin juossut muutaman juoksijan pienessä ryppäässä, ja siitä eteenpäin jatkoin matkaa pääsääntöisesti yksin. Muistan ihmetelleeni miten hiljaista luonnossa oli. Paikoitellen oli todella viileää. Harmittelin että en ollut laittanut kaulaan buffia. En pukenut takkia, päätin odottaa että ilma alkaa lämpenemään auringon nousun myötä. Muuten en oikeastaan palellut, mutta hanskoista huolimatta käteni olivat ihan jäässä. Jostain syystä tältä väliltä mieleeni ei jäänyt juuri lainkaan muistikuvia. Juoksin vain hiljaisuudessa. Lähestyessä Pahtavuomaa huomasin että kaikki ei ole kunnossa. Sykkeeni olivat alkaneet nousta ja syke oli aivan liian korkealla, vaikka vauhti oli maltillinen. Muutenkin olo alkoi tuntua vähän epämukavalta. Nesteet eivät imeytyneet eikä tehnyt mieli syödä eikä juoda mitään. Pahtavuoman huollosta en muista mitään. Arvelisin että en syönyt siinä mitään vaan jatkoin suoraan matkaa.

Matka Pahtavuomasta Peurakaltiolle oli kaikista pahin. Olo huononi ja olin yhä huolestuneempi korkeasta sykkeestä. En halunnut kävellä joten jatkoin matkaa juosten. Valoisuus lisääntyi koko ajan mutta en jaksanut juuri kiinnittää huomiota maisemiin. En tuntenut väsymystä, mutta siitä huolimatta kompuroin jatkuvasti ja meinasin kaatua monta kertaa. Olin todella ihmeissäni, matkaa oli takana vasta 30km ja meno oli niin hankalaa että mietin miten ihmeessä selviän yli 70 km. Vaikka kuinka keskityin nostamaan jalkoja, varomaan kiviä ja juurakoita niin silti varpaat tökkivat koko ajan maahan. Vähän ennen Peurakaltiota päähäni pälkähti ensimmäistä kertaa ikinä ajatus keskeyttämisestä. Hylkäsin sen nopeasti ja päätin että en saa edes miettiä keskeyttämistä. Olin etukäteen päättänyt että keskeyttää voi ainoastaan jos loukkaannun pahasti. Olin silti epävarma miten tulen selviämään kun kulku oli niin hankalaa. Jälkikäteen kun luin muutamia kisaraportteja, olin ällistynyt kun huomasin että muillakin oli ollut täsmälleen samaa ongelmaa kompuroinnin kanssa. Joku selitti sen niin että klo 04-06 välillä ihmiset aivot ovat kaikista eniten sitä mieltä että pitää mennä nukkumaan ja siksi kulku muuttuu hankalaksi. Kuulostaa loogiselta. Nimittäin kuuden jälkeen kompurointi lakkasi eikä vaivannut enää loppumatkalla. Peurakaltion huoltoon saavuin vähän kuuden jälkeen ja ensin söin drop bagistä suunnitellut eväät ja sitten siirryin telttaan. Söin vastahakoisesti vähän sitä sun tätä ja kun huollossa tarjottiin pitsaa otin sen vastaan. Söin pitsan ja join energiajuoman ja taistelin huonoa oloa vastaan. Totesin että tämä oli ainut mahdollisuus syödä jotain kunnollista ja suolaista ja siksi väkisin söin pitsan loppuun. Täytin rakon ja lötköt ja lähdin jatkamaan matkaa.

Melko nopeasti Peurakaltiolta lähdettyä huomasin että henkinen oloni oli parantunut merkittävästi. Tunsin itseni virkeäksi yön käännyttyä selvästi aamuksi. Fyysinen olo oli vielä huonohko, meinasin oksentaa ja vatsa tuntui hölskyvältä pallolta. Reitti oli kuitenkin tasaista ja mukavaa ja jäin odottamaan että olo paranisi. Etenin tasaista hölkkävauhtia ja kilometrit kertyivät. Olin tyytyväinen jokaisesta kilometristä ja mietin mielessäni että nyt kun juoksen maaliin niin ei tarvitse koskaan tehdä samaa uudestaan.. Melko yhtäkkiä tapahtui käänne parempaan ja tuntui että kroppa alkoi taas toimia. Kotamajan vesipisteen ohitin pysähtymättä ja noustessa Kukastunturille meno tuntui jopa mukavalta. Aurinko paistoi lähes kuumasti ja pitkän nousun aikana oli aikaa katsella maisemia. Join reilusti, ei tehnyt mieli syödä mutta tuntui että Peurakaltiossa hyvin syöminen antoi puhtia tänne saakka. Sykkeet olivat laskeneet ja normaalilla tasolla.

Kotamaja 2 :lla täytin vesivarastoja ja jatkoin matkaa. Tämä etappi tuntui taas puolestaan aluksi todella pitkältä ja askel raskaalta. Taitoin yhä matkaa yksin kunnes Kesänkijärven kohdalla minut tavoitti toinen 105km matkaa juokseva nainen. Hänelläkin oli ollut raskas matka ja olimme molemmat väsyneitä. Jatkoimme juoksua yhdessä ja ilokseni hänestä oli vähän juttuseuraa. Olin ihmetellyt että tähän saakka lähes kaikki juoksijat olivat kovin vaitonaisia, vaikka yleensä polkujuoksijoista saa aina rupatteluseuraa. Juoksimme mukavaa vauhtia yhdessä ja huomasin saavani lisävirtaa juoksukaverista. Sain myös syötyä muutaman geelin. Jonkun kilometrin jälkeen nainen halusi että vaihdettiin niin päin että minä tulin vetäjäksi. Kun aloitimme nousun Ylläkselle, hän jäi jälkeen kävellen ja jatkoin juoksua yksin. Kellostapulin kurussa oli jopa hauska juosta ja kannustajia alkoi olla myös reitin varrella. Kotijoukot soitti muutaman kerran ja sain kannustuksesta lisää virtaa.

Ylläsjärven huoltoon saavuin hyväntuulisena. Noin 20 km enää matkaa. Söin, join ja lähdin kipuamaan Ylläksen rinnettä ylöspäin. Nousu oli pitkä ja lopun kivikko todella vaikeakulkuista mutta eteneminen sujui hyvin. Huipulla juoksuksi ja rinnettä alas Kellokkaan huoltoon. Kellokkaassa muutama suklaapala ja juoksu jatkui. Olin väsynyt mutta hyvällä mielellä koska matkaa ei ollut enää paljon. Polku oli tasaista ja mukavaa. Pirunkuru oli pirullinen mutta senkin nousu sujui ongelmitta. Puolessa välissä Juuso Simpanen meni ohi kadehdittavaa vauhtia.

Pirunkurun jälkeen loppumatka tuntui kestävän ikuisuuden. Vaikka alamäki oli helppoa, niin toivoin vain että matka menisi nopeammin. 37 km miehiä meni ajoittain ohi ja sain heiltä tsemppejä. Kiroilin itsekseni ja toivoin että maali jo tulisi. Olin etukäteen ajatellut että se olisi jotenkin maaginen hetki kun 100 km tulisi täyteen. Kun kello sitten piippasi 100 niin vilkaisin sitä ja ajattelin että hemmetti, vasta sata. Vihdoin kuitenkin maali lähestyi. Joku kannustaja kertoi että kilometri enää. TTR:n Pasi oli vähän ennen maalisuoraa tsemppaamassa ja fiilikseni alkoi nousta. Maalisuoralla alkoi kellojen kilkatus ja kannustus, TTR:n porukka ainakin piti upeasti ääntä! Kiristin juoksuvauhtia ja olo tuntui mahtavalta, ja sitten olinkin maalissa. Sijoitus naisten 6. mistä olin positiivisesti yllättynyt. Aikaa kului 15h14min.

Juokseminen oli ajoittain niin hankalaa että en olisi uskonut pärjääväni näinkin mukavasti. Maaliin tultua olo oli kuitenkin hyvä. Krampeista en onneksi kärsinyt matkan aikana ja juoksun jälkeen olen palautunut todella hyvin. Jaksoin hyvin valvoa iltaan asti ja menin vasta puoliltaöin nukkumaan, valvottuani 40h lukuunottamatta lyhyitä päiväunia perjantaina päivällä. Lihaskipuja on ollut huomattavasti vähemmän kuin aiempien kisojen jälkeen. Tuntuu mahtavalta että olen pystynyt juoksemaan yli 100 km. Vähän yllätti se että tämä oli niin yksinäinen juoksu. Pääsääntöisesti taitoin matkaa yksin ja ilman juoksuseuraa. Mutta kaiken kaikkiaan Ylläs Pallas 105km oli haastava mutta todella upea kokemus.

UltraTimon kisaraportti Aulanko Tower Trail 29.6.2019

Olen tykästynyt listoihin ja ehdinkin raapustaa jo aiemmin pitkän sepostuksen reittiin tutustumisesta ja toisaalta myös valmistautumisestani. Ensimmäinen löytyy Aulangon nettisivujen blogista ja toinen esim instatililläni tai Tawastia ja Tampere Trail Running facesta. Eli asiaan, muutamia pointteja Aulangon tapahtumasta.

1. Tutustuin reittiin etukäteen ja tiesin sen sisältävän nousua. Paljon nousua. Ja loppuun vielä lisää nousua. Ennen kisaa sain kuitenkin vielä kuulla, että tutustumaani reittiin oltiin tehty viimehetken muutoksia. Hämeenlinnalaiset selkeästi säikähtivät tämän tason hurjastelijan osallistumista tai sitten tahtoivat vain lisää polkua tylsän tien tilalle. Mene ja tiedä. Jokatapauksessa suosittelen polkukisoihin osallistuville harjoittelemaan juuri ylämäkiä ja alamäkiä. Pieni reittimuutos ei haittaa jos reisissä on voimaa.

received_1526048614219121.jpeg

Kuva: Tiia Kuokkanen

2. Tapahtuma oli kannaltani hyvään aikaan kesäkuun lopussa ja paikka mukavan lähellä. Aulangolle on helppo saapua ilmeisen monesta suunnasta. Saapuminen ja valmistelut itse kisapaikalla sujuivat osaltani erinomaisesti, poikkeuksellisesti edes vessoihin ei ollut liikaa jonoa. Ja sen hetken kun jonotin, oli mukava jutella tulevasta kanssakilpailijoiden ja naamatuttujen kanssa. Kaikki järjestelyistä vastaavat olivat muuten käsittämättömän hyvällä tuulella. Mahtavuutta joka tarttui myös itseeni. Hymyilyttää vieläkin.

received_1040628686142172.jpeg

Kuva: Tiia Kuokkanen

3. Reitti oli erinomaisesti valittu ja toteutettu. Polku oli mukavan juostava, vaihteleva ja osin mukavan tekninen. Tosin monilta osin hieman ahdas ohittamisen kannalta, joskin vauhtia lisäämällä ja/tai pyytämällä sai helposti tietä tai tuli ohitetuksi. Parhaita, myös kisassa, mieleen jääneitä kohtia olivat: lähes juoksijan pituinen heinälabyrintti, pari hienoa kallionousua, jyrkkä lasku näkötornin luona, pitkospuupätkä, suomalaiskansallinen kalliolta järvelle aukeava näköalapaikka ja oma lempparini puistopätkät ennen torninousua ja juuri ennen kaartamista maalialueelle. Suosittelenkin Aulangon polkuihin tutustumista, jos ne eivät vielä tuttuja ole.

AULANKO TOWER TRAIL - JUOKSU-60.jpg

Kuva: JOA Photography / Jari Anttonen

4. Kolme lähtöryhmää jakoivat porukkaa mukavasti alkukiihdytyksessä, mutta jatkossa toivoisin pientä ohjeistusta kenen kannattaisi mikäkin vauhtiryhmä valita. Itse lähdin lähtöryhmästä kaksi. Perusteluiksi omaan valintaan on seuraavat: annoin etumatkaa kärkeen, olen kasvattanut ns.kestävyysjuoksijaviikset joiden avulla minun piti päästä lujempaa ja mikä tärkeintä kun en voittaisikaan olisi selityksenä antamani etumatka.

AULANKO TOWER TRAIL - JUOKSU-185.jpg

Kuva: JOA Photography / Jari Anttonen

5. Olipa mukava tavata paljon ennestään tuttuja ja tuntemattomia lähtöalueella, reitin varrella ja myös perillä maalissa. Polkujuoksuyhteisö toimii erityisen mukavasti. Minä en ole nopeimpien tiellä, koska en heitä lähdön jälkeen enää nähnyt ja hitaammat eivät olleet edessäni. Kaikki mahtuvat kyllä, joten jos joku jännittää osallistumista niin älä. Metsään mahtuu kyllä kaikki.

Aulanko Tower Trail juoksijat-4635.jpg

Kuva: Miska Koivumäki @miskakoivumaki

6. Polkujuoksun taso on mielestäni erinomainen. En ole enää ihan aloittelija, tosin en erityisen nopeakaan. Monien matkavauhdit olivat jälleen erinomaisia. Sijoituin miehissä sijalle 127/190. Kärkijuoksijat pinkovat ylämäkiä ihan mieletöntä vauhtia. Onnitteluni voittajille! (Ps.pelkillä viiksillä ja uhoamisella ei näissä karkeloissa muuten pärjää, testattu on.)

received_475652679890339.jpeg

received_445254216054262.jpeg

Kuvat: Tiia Kuokkanen

7. Kannustus ja järjestelyt toimivat hienosti. Harmittavasti ruoka ehti loppua ennen kuin ehdin syömään, onneksi lisää tuli hetken päästä. Tämä ei oikeastaan haitannut, koska olin jo lähtökohtaisesti ajatellut viipyväni paikalla pidempään. Oli hauska osallistua jälkipeleihin uusien tuttujen kanssa, ruokaa odotellessa ja lopulta siitä nauttiessa.

8. Uskomattoman moni tunnisti minut ja varsinkin nimellä kannustamiseni oli jotain uskomattoman hienoa. Kiitos kaikille!

AULANKO TOWER TRAIL - MAALIALUE-5.jpg

Kuva: JOA Photography / Jari Anttonen

9. Aion ehdottomasti palata selättämään Aulangon ensi vuonna. Ja toki syömään tällä kertaa väliin jääneen Hotsin.

IMG_20190702_185902.jpg

Tyylikkäät tuubihuivit ja kisanumero kotiutettu.

UT2020n seuraava etappi HimosTrail ja myöhemmin syksyllä Nuuksio Classic.

Kisaraportti KK 166km (ensimmäinen sadan mailin kisani)

Tavoite: Tulla maliin ennen aikarajaa.

Valmistuminen: Vuoden 2017 loppupuolella aloitin harjoittelun PT Villen ohjauksessa ( http://www.vs-training.fi/ ). Se oli yksi parhaista päätöksistä. Viime vuonna pääsin hänen avullaan KK83 maliin ja tänä vuonna tavoite oli KK166. Teen kokopäivätyötä (kolmivuorotyötä) joten minun oli mahdollista harjoitella 8-12 h/vko (noin 6 krt/vko). Ville suunnitteli treenit mahdollisimman tehokkaiksi ja tarkoituksen mukaisiksi. Tänä vuonna harjoittelu on sujunut hyvin ja harvoin on jäänyt treenit väliin.

Suurin osa juoksuista oli tehty Kaupissa ja Aitovuoressa. Suuri kiitos Mika Laitille opastamisesta Aitovuorella (suunnistaminen ei ole minun vahvuus). Treenaamiseen kuului myös voimaharjoittelu, pyöräily ja uinti (juu triathlon on lähellä sydäntä).

Kisan suunnitelma: Tulla Hautajärvelle ainakin 15 tunnissa joten jäisi riittävästi aikaa palata Rukalle.

Kisan eväät: Villen ohjeen mukaan, eli tuttu on turvallista. Kaikki energia patukat ja geelit olivat testattu treeneissä ja on toimineet hyvin (ei ollut vatsa ongelmia).

Kisa: Alussa melkein täydelliset olosuhteet, aurinko paistoi ja ei ollut liian viileää, kun juoksu alkoi. Matka Basecampin huoltopisteeseen ongelmitta. Pikkuhiljaa alkoi satamaan vettä.  Matkalla Oulankaan ohitimme toisemme muutaman kerran Martin Stefanovin kanssa (monet ja minäkin on tunnistaneet hänet YouTube-videosta, jonka hän on tehnyt viime vuoden KK166, jolloin hän ei päässyt maaliin) ja jonkun ajan jälkeen aloimme juosta yhdessä.

Noin 15km ennen Oulangan huoltoasemaa vatsani tuli kipeäksi ja teki mieli oksentaa. Jostain syystä eväät eivät maistuneet. Geelit veden seassa onneksi meni vielä alas. Otin suolatabletin ja toivoin että olo paranee. Reipas kävely oli kaikki mitä olen jaksanut. Onneksi olo helpotti huoltopisteen luona. Jostain syysta omat patukat eivät maistuneet, mutta huoltopisteessä tarjottu ruoka maistui hyvin.  Suklaalla, banaanilla, sipsillä ja kasvisliemellä olen jaksanut Hautajärvelle asti.

Martinin kanssa mentiin samaa matkaa. Ennen Hautajärven huoltopistettä Martin on varoittanut minua, että siellä monet luovuttaa, koska on lämmin tilaat, mukava olla ja bussit on lähellä. Tuli hyvä fiilis, kun puolet matkasta oli takana. Hautajärvellä tuli pieni pettymys, pizza sekä nuudelit olivat loppuneet. ☹ Vaihdoin padan ja takin. Söin muutaman vaalean leivän, runsaasti margariinia päälle ja juustoviipale. Ruoka mitä en ikänä syö oli sillä hetkellä maailman paras ruoka. Otin vielä leipää mukaan. Joskus pitää vain mennä fiiliksen mukaan.

Hölkkä ja reipas kävely Oulankaan asti, omat patukat on jälleen maistuneet 😊. Klo oli noin 10:30 ja Martin oli sitä mieltä, että meillä on runsaasti aika Basecampiin. Itse en ollut niin varma. Vielä vähemmän, kun kaduin ja loukkasin polveni. Hetkeksi pysähdyttiin ja odotettiin, että kipu menee ohi. Olimme molemmat väsyneitä, molemmilla oli huimausta jokaisen riippusillan ylityksen jälkeen. Basecampiin tulimme noin 15 min ennen cutoffia. Emme vielä tavanneet torilla, edessä oli vaikein osa polusta.

 Jatkoimme matkaa Kontiaiseen, itse olin hätäinen ja huolestunut ajasta. Pää oli tyhjä ja laskin vähemmän aikaa huoltopisteelle, kun on oikeasti ollut, joten ajattelin että emme ikinä ehdi maaliin.  Onneksi Martin oli mukana ja hän rauhoitti minua, että kyllä meillä aikaa riittää. Molemmille alkoi tulla kylmä, kummallakaan ei ollut enää kuivia vaatteita. Martin halusi laittaa pelastuslakanan päälleen estääkseen hypotermian, näin teimme. Hiljaisuudessa ollaan jatkettu matkaa.

 Erään tien ylityksen jälkeen kuulin takaani: ”Haluan luovuttaa, tässä on tie, joten on hyvä kohta ja joku voi tulla hakemaan minut”. Vastasin että ei voi tehdä niin, ei nyt. Rehellisesti en muista mitä tarkkaan olen puhunut Martille, mutta sain hänet yrittämään eteenpäin. En tiedä mitä tapahtui, mutta jonkin ajan jälkeen mies alkoi juoksemaan (jopa ylämäkeä). Oli vaikea pysyä perässä, mutta en valittanut. Noin 8 min ennen cutoffia olimme Kontiaisessa. Otin suklaapalan ja kävelin hitaasti pois huoltopisteeltä, odotin Martinia. Katsoin polveani ja huomasin, että on jonkun veran vuotanut verta.  Sillä hetkellä huolestunut mies järjestäjistä tuli perään kertoen, että toisella puolella on bussi. Vastasin että EN minä siihen halua. Hän tarkisti, että minulla on vettä mukana ja kysyi jos todella haluan jatkaa. Vastasin että on pakko.

 Martinin kanssa jatkoimme matkaa, yritimme olla niin nopeita kuin mahdollista. Hän alkoi taas juoksemaa lujaa, yritin pysyä perässä, vaikka oli kipua joka paikassa. En olisi uskonut, että tämä mies yritti luovuttaa. Kuitenkin oli pakko sanoa, että en enää jaksa niin nopeasti. Jonkin ajan jälkeen hän kuitenkin alkoi kävellä. Kello oli 23 ja meillä oli vähemmän kuin 2 km maliin, iso helpotus. Mitä ihmettä, mitä just tapahtui. Olimme maalissa ajalla 35h 40min. Ei voi olla muuta kuin tyytyväinen, eka 100 mailin kisa takana.

Kiitos järjestäjille ja kaikille kannustajille.

The heart has how old, the world is how large it is

Otsikko vielä vapaammin suomentaen: Kuinka nostaa noin 105 kilogrammaa noin 750 metriä korkean mäen päälle yhden kerran kiinalaisen verkkokaupan 32 euron sauvoja käyttäen noin kahden tunnin kuluessa. Juttu sisältää PA-polkujuoksijan tuotesijoittelua.

Tilasin Aliexpressistä kuvan mukaiset taittuvat kepit noin 32 euron hintaan, koska kaikilla itseään mäen päälle vaivalloisesti kampeavien kädessä olen tuon tapaisia nähnyt.

Testattava tuote

En ole koskaan omistanut mokomia keppejä, joten kaikki tässä kirjoittamani perustuvat täydellisesti omaan erehtymättämään musta tuntuu-menetelmää. Hiihtosauvoja olen jossain määrin käyttänyt hiihtoon ja luisteluun, mutta nehän ovat melkoisen erilaisia lajena.

Keppien mukana tuli sangen seikkaperäinen selkeä ohje, miten taivutella ne käyttökuntoon sekä miten sauvojen pituus säädetään portaattomasti alueella 110-130 cm. Kuvassa ohje naisten sauvojen säätöön, testaamieni sauvojen säätö on tämän ohjeen kääntöpuolella.
Sauvat on brändätty Pioneer-merkillä ja vaikuttaa siltä, että tällä edelläkävijällä on ihan oma linja minkä päästä näitä kepakoita tulee. Kädensija on mitä lie solumuovia ja silkinpehmeä käteen.
Nämä sauvat on valmistettu enimmäkseen alumiiniputkesta, kuten teksti sen selkeästi ilmaisee.
Nämä retkeilysauvat on valmistettu uusimmalla Seitsemännellä Mantereella.
Mukana tuli myös sommat ja tutit porkkiin päällystetyn tien dementiahiihtoon. Sommat saadaan paikoilleen kiertämällä tai voimallisesti työntämällä. Tutit vastustavat gravitaatiota kitkan avulla ja varmastikin pitkässä juoksussa(tm) tuurilla.
Sauvan kärjessä on Maailman Pitävimmän Pidon Antava Tähtimäinen Kruununjalokivikärki.
Sauvan osat pysyvät toisistaan eksymättä kuljetusasennossa muovikuorella piilotetun pyykkinarun avulla. Sauvojen pituussäädön salvan kireyssäätöruuvi on valmistettu Maailman Keveimmästä All Carbon-Kuttaperkasta.
Rannehihna on pinnoitettu ilmeisesti genuiinin nahkalla lisäämään silkinpehmeyttä köpöttelyyn. Sauvojen kädensijan alla on pieni Pioneer-brändätty tarranauha kuljetusniputusta varten. Sitä en ole vielä keksinyt, miksi näidenkin keppien kädensijat jatkuu pitkälle otekohdan alle. Onko jollain jossain määrin järjellistä selitystä tähän?
Sauvan sai sangen helposti hienon ohjeen avustamana täyteen mittaansa. Sauvan sisällä on ilmeisesti kuminauha- tai jousiviritys, joka pitää osat kasassa. Saivan ylin osio pyörii ainakin vielä vapaasti ympyrää. Tuo rannelenkki on sangen mukava näihin kätösiin, kiitos genuiinin.

Testimaasto ja testaajan olemus

Minulla on sangen vähän kokemusta mäkiharjoittelusta sauvojen kanssa tai ilman. Joten valitsin viime TTR-pikkujouluista tutun Kyötikkälän noin 3,5 kilometrisen lenkin testimaastoksi. Tuolle kierrokselle barometriset kellot ovat kertoneet noususummaksi 250 metriä, joten hyvässä lykyssä saattaisin saada täyteen neljä kierrosta ja sen saattelemana tehdä somepäivityksen verttitonni-vuoren huipulta. Mutta mitäpä mukavuudenhaluista pienellä kipukynnykselle varustettua 105 kiloista ruumista nyt äärimmilleen rääkätä, joten 750 metriä saa olla uusi tonni. Toiveenani on kuitenkin, että saan tästä pientä lisäpotkua kahden viikon päähän Jukolan viestiin.

Kiersin pari kierrosta näillä Pioneer-sauvoilla ja yhden kierroksen pihan siivoustalkoiden roskalavalta pelastamillani Karhu-merkkisillä alumiinisauvoilla. Näin saan tieteellisen tarkkaa ja tuoretta dataa vertailuni pohjaksi. Lisääntyvä mäkitreenin rasitus on saattanut vaikuttaa tuloksiin. Luonnollisesti ensimmäisen kierroksen menin nopeiten ja nostin itseäni tuossa Stravan segmentissä. Nopein kierrosaika oli 3 minuttia pikkujouluista nopeinta kierrosta nopeampi. Nyt toki ei ollut kavereita kirittämässä.

Vertailusauva, joka on alunpitäen tehty varmaankin lasten hiihtämisen harrastamiseen. Pituus sama 130 cm ja tämä keppi ei taitu moneen osaan.
Käytin molemmat sauvat WeiHeng-mittarissa, jonka kalibroin täydellä litran maitotölkillä. Kisakireydessään nämä Pioneer-sauvat painavat yhteensä 580 grammaa.
Karhun sauvat painavat 365 grammaa yhteensä. Tuo Pioneerin ”Carbon composite” on aika painavaa. Tietenkin sauvojen taitto-ominaisuus lisää painoa.

Vertailutuloksia

  • Pioneer-sauvat hieman lonksuvat käytössä, muttei mitenkään isosti
  • Paksu ja pitkä porkka uppoaa syvälle pehmeään maahan ja näin hidastaa etenemistä verrattuna huippuunsa viritettyyn Karhun hiihtosauvasompaan. Karhuissa on vain lyhyt piikki ja tässä kangasmaastossa ne ovat mielestäni paremmat. Somman paikka myös vaikuttaa sauvojen teholliseen pituuteen noin 5 cm:n verran.
  • Sauvat pysyivät pienellä säätökiristyksellä hyvin mitassaan, eivätkä osat irronneet toisistaan. Vaikka edellä mainitsemani porkan uppoaminen veti hetkellisesti osia erilleen toisistaan.
  • Sauvojen painopiste on sangen tasapaksu. Karhun sauvan alapään kavennus keventää sauvan liikettä huomattavasti.
  • Molemmat sauvat kyllä kestävät työntöä ja nojailua, sekä maltillisia taivutuksia.
  • Sauvojen varresta kantaminen. Pioneerin melkoisen raskastekoiset hihnat tekivät juostessa ylimääräistä liikettä, kun Karhun hihnat taas ovat keveät ja askeettiset. Kun vaihdoin Karhun sauvoihin, niin huomasin, että niitähän kantaa sormenpäiden varassa. Lisäksi tietty sauvapari mahtuu ohuempina helpommin yhden kämmenen oteeseen.
Tämä paksu jööti sauvan päässä on jotain mitä en ihan heti ymmärrä. Ainakin tässä maastossa tuo tuntui enimmäkseen jarruttavan menoa. Huomatkaa somman lipsahtaminen ilmeisesti oikeaan paikkaansa. Olin lenkin aluksi jättänyt sen noiden kierteiden varaan, mutta ensimmäinen työntö oli sen asettanut oikealle paikalleen. Tuossa asennossa sompa pyörii myös vapaasti.

Mihin käyttöön nämä sauvat?

Olen kuullut sellaista, että oikeat polkujuoksijat käyttävät pääasiassa kokonaisia sauvoja, mikäli sellaisia käyttävät. Itse en välttämättä halua kantaa tavaraa käsissä, mitä en juuri sillä hetkellä käytä. Nämä taittuvat sauvat voisivat olla mukana repussa, josta ne sitten kaivetaan loppunousuja varten. Tuo yli puolen kilon paino on sitten toinen mietinnän paikka. Suhteellisuusteorian periaattein se ei ole paljon noin 105 kilostani, mutta kevyemmälle juoksijalle kaikki merkitsee. Mutta selkeästi raskaampaa näiden painavampien sauvojen käyttö on verrokkisauvoihin verrattuna.

Jotta tämä vertailu olisi täydellisempi, niin minun täytyy lähteä jonkun kaverin kanssa sauvottelemaan joku päivä. Ja toiveena on, että tällä kaverilla on vähintään 150 euroa maksaneet merkkituotteet vaihdokiksi. Ehkä tällä tavoin osaamme laittaa nämä 32 euron kepit oikeaan lokeroonsa lopullisesti. Voinko suositella näitä? No en ainakaan vielä itselleni ainakaan. Minun täytyy ensin kokeilla niitä oikealla tavalla eli välillä taitella ne reppuun ja sieltä taas käyttöön. Ja tätä samaa toistaa usempi kymmenen kilometriä. Mutta tulipahan ostettua, kun halavalla sain.

Näin lopuksi voin avata tälle artikkelille valitsemani otsikon maailmaa. Löytyisikö joku hieman selittämään tätä syvällistä sanomaa minulle?
Kirjoittaja nojaa tässä ruudunkaappauksessa mainosvideolta sauvoihinsa ja koeluontoisesti huutaa pitkää sylkeä. Kengät ei kastuneet ja sauvat tukivat ja kestivät.

Tämän artikkelin kuvat ja videon making of löytyvät Googlen-kansiostani

PA-polkukopöttelijä Kari Puttonen, Tampere Trail Running

Romanttinen parisuhde-ultra tihkusateisessa Kuusamossa 😍

eli tarinamme Karhunkierroksen 83km kisasta.

Talven harjoittelu meni molemmilta vähän niin ja näin. Hyvät treenikaudet ja sairastelut vuorottelivat ja itsellä taisi olla jopa ylikunnon oireita keväällä. Eli lähdössä fiilikset eivät olleet mitenkään erityisen vahvat. Mutta mikäs tässä voisi mennä pieleen – reippaasti vaan syvään päähän 😜

Ensimmäinen väli (Hautajärvi – Oulanka 27,4km & 5h) vaikutti ajallisesti hyvin haastavalta. Tähän olin intohimoisena suunnittelijana tehnyt aikataulutuksen erityisen tarkkaan. Jos tästä välistä selvitään, niin loppu menee miten menee. Tiesimme tulevamme huoltoon ihan cut-off ajan nurkilla – joko ennen tai jälkeen.

Starttasimme varsin varovasti – ensimmäinen 15 minuuttia pelkästään kävellen. Takkia pois ja hölkkäämään. Seurailtiin keskinopeutta – hiljalleen saavutimme tavoiteaikataulun. Jossain vaiheessa meno muuttui juurakon vuoksi pikkuisen liikaa kävelyksi ja vähän tuli ylämäkiäkin ja yhdeltä laavulta löytyi vessa! Eli saimme kuin saimmekin sen kiireen siihen loppupätkälle 😱

Ensimmäinen pitkä ja loiva alamäkeä sai nimeksi ”Rytmikorjaamo” – sen verran kivasti jalka nousi siinä. Joskus 4h jälkeen alkoi Annella polveen sattua ja meno muuttui kävely-juoksuksi. Meillä oli käsitys, että huollosta pitää lähteä eteenpäin 5:00 kohdalla. Tulimme sisään noin 4:45 – eli varsin hyvällä marginaalilla 🥴

10 minuuttia huoltoa ja menoksi. Jossain kohtaa kuulimme huhun, että olisi riittänyt, että on sisällä ennen cut-off aikaa. Kiirehdimmekö siis ihan turhaan 😶

Huollon jälkeen ensimmäisellä kivellä Anne teippasi polven uusiksi ja otti särkylääkkeen. Ennen särkylääkkeen vaikuttamista meno oli aika hidasta. Tämän piti olla tämän välin nopein kohta… juoksu-kävely jatkui kivun rajoissa. Jossain kohtaa lähdimme kiipeämään mäelle. Tässä nurkilla Anne alkoi tummua 🥺 Energiat loppuu ja mikään ei kiinnosta – ultraajat kyllä tietää mistä on kyse. Sellainen jännä välivaihe, mikä monesti menee ohi. Minä ”työnsin takapuolesta” vaimon sinne mäen päälle. Minulla oli vielä hyvä meno päällä ja tsemppasin kaikin voimin. Mäen päällä Annella vointi parantui selvästi ja meno jatkui reippaana.

Nyt minulla vuorostaan tuli oma tumma hetkeni… iso mies, eikä jaksa kävellä. Lisäksi myös minulla alkoi polveen sattua. Ja palelin! Olin alun jälkeen mennyt ilman kuoritakkia. Yleensä minulla on aina kuuma, joten kostea keli tuntui erityisen hyvältä. Nyt siis palelin ensimmäisen kerran tässä lajissa. Anne jeesasi takin päälle ja kaivoi myös minulle särkylääkettä. Hiljalleen kroppa lämpeni ja virta alkoi riittää muuhunkin kuin tärisemiseen. Oli varsin hieno kokea tuo mystinen tummuminen ”turvallisissa olosuhteissa” 🤪

Alamäki on muuten aika hirveätä puuhaa kipeällä polvella – tai etureisi minulta taisi ”vaan” loppua. Se laskeutuminen sieltä mäeltä muuten kesti kauan. Todella kauan. Oli Annen vuoro tsempata ja kannustaa minua 🥳

Pääsimme vihdoin Kitkajoen varteen ja totesimme olevamme auttamattomasti jäljessä aikataulusta. Ilmoitus tekstarilla kisajärjestäjälle ja huoltojoukolle, että kaikki ok, mutta tullaan myöhässä seuraavaan cut-offiin.

Viimeinen 3 tuntia retkeilyä Kitkajoen vartta oli oikeastaan ihan rattoisaa puuhaa. Juteltiin, naureskeltiin ja maisteltiin toistemme eväitä. Välillä vähän hölkättiin, kun oli sopiva paikka. Siinä se pahin harmitus hiljalleen häipyi.

Tähän väliin meni 7 tuntia aikaa, eli tulimme tunnin myöhässä Bace Camp -huoltoon. Olisihan tuolla retkeilyvauhdilla voinut jatkaa vaikka kuinka kauan, mutta järjestäjät ilmoittivat varsin selkeästi, että pariskunta on nyt kävellyt vähän liikaa ja voi seuraavaksi siirtyä vaikka tuohon raatobussiin.

Mukava retki oli, kiitos kulta 😘

Saldo siis 60km ja 12h. Ehkä sitten ensi kerralla pitemmälle.

Kisaraportti ensimmäistä polkujuoksutapahtumastani KK83:lta

Valmistautuminen: Tavoitteena oli reenailla 60-70 km viikossa enimmäkseen Aitovuoressa. Toteutui osittain. Noin 6-7 flunssaa ja hatuksi vatsatauti auttoivat välttämään ylikuntoa. Mäkiä voisi treenata enemmän, erityisesti jyrkkiä laskuja. Myös terveenä olisi hienoa pysyä enemmän. Pitkät pk:t saisivat olla kevättä kohti hieman nykyistä pidempiä.

Kisa: Jalassa uudehkot VJ Maxxit. Ehdin koeajaa vajaa 100 km. Toimivat hyvin. Tarkoitus oli lähteä jonojen välttämiseksi kuuman ryhmän perässä, mutta pitkä vessajono ennen starttia yllätti ensikertalaisen. Pääsin lähtemään porukan hänniltä ja niinpä alun 15 km edettiin tiiviissä jonomuodostelmassa kapeita polkuja ja pitkospuita. Koko reissua leimasi muutenkin jonottelu. Itse ei voinut vauhtiaan aina määrittää, ellei halunnut ohitella penkan puolelta. Väkeä oli kuin pipoa ja kun 55:n ja 34:n taivaltajat saatiin mukaan, tilanne kärjistyi n. 60 km kohdalla, jossa odottelimme reilun vartin riippusillan ylitystä. Vesisade yltyi samalla, mikä syväjäädytti kropan tehokkaasti. Keli oli viileä ja märkä koko matkan. Välillä ei satanut. Kuivia paitoja olisi voinut olla mukana yksi enemmän. Mukavia ihmisiä oli matkassa ja kilometrit taittuivat jutellen, mikä oli kulttuurishokki yksin juoksemiseen tottuneelle. N. 65 km kohdalla alkoi tulla rakkotuntemuksia molempiin peukalovarpaisiin. Aiheuttivat alamäissä pientä arastelua ja varovaisuutta. Etukäteen olin päättänyt juosta/hölkätä tasaiset osuudet, kävellä ylämäet ja juosta ne alamäet, joissa juokseminen onnistuu. Suunnitelma piti, mutta loppua kohden ylämäen määritelmä hieman höllentyi. Juurakoiden määrä yllätti hieman ja tiiviissä jonossa juostessa ei pystynyt suuntaamaan katsetta riittävän pitkälle eteen, mikä vei rentouden juurakkoetenemisestä.

Huollot ja eväät: drop bagistani oli irronnut numero jeesusteippausvarmistuksesta huolimatta. Numero oli sitten korvattu toisella numerolla, mikä aiheutti hieman hämminkiä Oulangassa. Myös äärimmäisen tärkeitä minuutteja menetettiin tässä häslingissä. Muutoin huollot menivät hyvin. Koitin syödä ja juoda mahdollisimman paljon mahdollisimman nopeasti, ettei kylmä pääsisi yllättämään. Onnistui hyvin. Eväänä oli Dexalin geelejä ja Cliffin patukoita. Geelit upposivat yllättävän hyvin, mutta patukat alkoivat tökkiä kolmannen jälkeen. Onneksi matkassa oli myös Marja-Aakkosia ja kuivattua peuranlihaa. Ne eivät tökkineet missään vaiheessa. Oulangan ja Juuman välillä täydensin 1,5 l vesivarastot purosta. Oli raikasta vettä eikä aiheuttanut vatsatuntemuksia.

Maali: oli melko euforista päästä perille. Pisin lenkki ennen tätä oli kestoltaan 6h. Nyt aikaa meni 13.02, joten etukäteen oli arvoitus, mitä kroppa sanoo. Lihakset toimivat hyvin koko matkan eikä kramppeja tullut. Maalissa kuuma kanakeitto lämpimässä teltassa maistui makoisalta ja kippo toimi myös hyvänä sormien lämmittäjänä. Päivä kisan jälkeen on yllättävän hyvä olo. Oletetut lihasjumit, mutta ei kiputiloja. Rakot osoittautuivat luultua lievemmiksi eivätkä haittaa menoa.

Kisajärjeställe terveisiä, että lähtöjä olisi hyvä jotenkin porrastaa, ettei ruuhkia syntyisi noin paljon. Finisher-paita olisi myös bueno lisämauste ja suihkut saisivat olla lähempänä maalialuetta. Ja starttiin lisää vessoja.